c

LIFE raivaa tilaa välittämisen ja keskustelun kulttuurille rakennusalalla

Mitä paremmin tunnemme työkaverimme, sitä todennäköisemmin lisäämme pienilläkin valinnoillamme toistemme turvallisuutta. Skanskassa on vaalittu LIFE – Minä välitän -kulttuuria jo yli seitsemän vuoden ajan, mikä näkyy erityisesti turvallisena ja viihtyisänä työilmapiirinä. LIFE on luonut hyvän maaperän avoimemmalle keskustelulle, ja hiljattain mukaan on tuotu myös ympäristönäkökulmat sekä mielen hyvinvointi. Arin ja Nooran työmailla välittämisen kulttuuri syntyy työkaverin tervehtimisestä, kuuntelemisesta ja näkemisestä.

Nostamme LIFE-rooleja takkeihin muistuttaaksemme paitsi meitä itseämme, mutta myös urakoitsijoitamme ja yhteistyökumppaneitamme, että jokaisella on syy päästä töistä kotiin ja että olemme kaikki tärkeitä ihmisiä.

Kun työnjohtaja Ari Seppänen aloitti Skanskassa vuonna 2012, uuden työnantajan arvoperusteinen toiminta tuntui hyvältä. Turvallisuus oli korkealla ja ohjeistukset paikallaan.

”Oli tosi mahtavaa nähdä, miten Skanska tuki turvallisuustyötä. Kävin kuitenkin itsekin pohdiskelua, miten turvallisuutta voisi vielä parantaa. Tuntui, että perinteinen polku oli käyty loppuun”, Ari muistelee.

Oli tosiaan tullut aika havahduttaa ihmiset keskustelemaan enemmän siitä, ketä varten turvallisuutta oikeastaan tehdään. Firmaa, työnjohtoa ja paremman näköisiä tapaturmatilastoja varten? Vai itseään ja omia läheisiään varten?

Vuonna 2016 Skanskassa päätettiin täydentää perinteisiä keinoja haastamalla ihmiset mukaan keskustelemaan ja oivaltamaan itse, että turvallinen tapa toimia niin töissä kuin vapaa-ajalla on valinta, jonka meistä jokainen voi tehdä.

Käytännössä oivallus menee tähän malliin: Jos jätän putoamissuojan laittamatta, tuo työkaverini voi tippua ja hänen läheisensä menettävät pahimmassa tapauksessa isän, vähintäänkin monen kuukauden palkan. Tai jos kävelen aina tutussa kohdassa punaisia päin, kadunko itsevarmuuttani, jos yksi ylitys osoittautuukin kohtalokkaaksi?

”Haluamme kannustaa pysähtymään ja tekemään vähän turvallisemmin sen, mitä on tekemässä. Ikävän usein rakennusalalla kulttuuri on yhä se, että pitää vaan paahtaa ja mitä tässä valitetaan, puheet pois ja hommiin”, sanoo vanhempi työnjohtaja Noora Lindström.

LIFE-kulttuuri käänsi välittämisen työturvallisuuden kärkeen. Välittäminen syntyy toisen tuntemisesta. Toista taas ei voi tuntea, ellei keskustella.

”Allekirjoitan sen täysin, että kun tunnet toisen, toimit toisin. Kun tuntee työkaverin taustoja, aina ei tarvitse edes ääneen kertoa, mistä huono aamu johtuu. Ymmärrys lisää empatiaa”, Hotel Grand Hansan työmaalla Helsingissä paraikaa työskentelevä Noora pohtii.

”Ainakin meidän työmaallamme ilmapiiri on aamusta asti sellainen, että välitämme toisistamme. Ehkä se johtuu LIFEsta tai sitten olemme jo tottuneet tähän tyyliin. Meille toisten huomiointi ja jutteleminen on normaalia. Käytännössä se näkyy ihan vaikka vaan moikkaamisena, vaikkei olisi yhteistä kieltä. Kaikkia ei tarvitse tuntea perin pohjin, mutta kyllä aidosti välittävän ilmapiirin aistii nopeasti”, jo neljättä vuotta LIFE-valmentajanakin toimiva Noora sanoo.

16x9 LIFE-artikkeli työntekijät.jpg

Turvallisuustyön tavoitteena on, että jokainen pääsee töistä ehjänä ja työkykyisenä kotiin vuoden jokaisena päivänä.

Turvallisuudesta saa puhua kuka vaan, missä vaan

Skanskassa uutta tapaa toimia ja suhtautua työturvallisuuteen ja hyvinvointiin alettiin viedä systemaattisesti työmaille vuoden 2017 aikoihin, kun Nooran ja Arin kaltaisia LIFE-valmentajia alettiin kouluttamaan työpajojen eli LIFE-riihien vetämistä varten. LIFE-riihissä sopivan kokoinen porukka rakentajista esihenkilöihin pääsee tutustumaan toisiinsa ja omiin syihinsä selvitä työpäivästä ehjin nahoin kotiin.

”Se oli meille valmentajillekin monesti tutustumista tiiviisiin, mahtaviin työporukoihin, jotka olivat tehneet pitkään yhdessä hommia”, kertoo Ari, joka työskentelee infra- ja väylähankkeissa ja kiersi valmentajaparinsa kanssa infrahankkeiden työmaita aina Helsingistä Tornioon.

”Saimme hyviä keskusteluja aikaan ja vastaanotto oli positiivista, etenkin niiden tiimien kesken, joissa keskinäiset sosiaaliset roolit olivat jo kaikille selvät. Siellä jonkinlaista solidaarista LIFE-henkeä oltiin eletty jo vuosia. Toisaalta taas meitä on moneen lähtöön, eivätkä kaikki välitä avautua. Kuitenkin silloin, kun osallistujat olivat keskenään toisilleen vieraampia, avartavia näkökulmia saattoi tulla jopa enemmän”, Ari pohtii.

Riihissä keskustellaan myös siitä, minkälainen on mukaan ottava työyhteisö. Mitä kukin meistä voi tehdä, jotta kaikki kokisivat kuuluvansa joukkoon? Kaikille se ei ole yhtä helppoa kuin toisille.

Keskustelevan, välittävän kulttuurin avulla on helpompi ottaa puheeksi myös haastavampia asioita. Jos työturvallisuuspuutteista on huomautettavaa, yhteisessä LIFE-riihessä jaettu pohja palauttaa ajatukset helpommin neutraaliin asetelmaan: huomautan, koska välitän sinusta ja läheisistäsi.

LIFE on tarkoitettu kaikille työmaillamme työskenteleville, ei vain skanskalaisille. Niillä työmailla, joilla urakoitsijoita on otettu riihiin mukaan, avoin keskustelu on lisääntynyt ja vaikuttanut positiivisesti esimerkiksi työvaiheiden aikatauluttamiseen.

”Yhdellä isommalla työmaalla pidetyssä LIFE-riihessä mukana olivat urakoitsijoiden toimitusjohtajatkin”, muistelee Ari LIFEn herättämää kiinnostusta.

Myös LIFEn myötä skanskalaisille tarjolle tulleista uusista työtakeista tulee positiivista kommenttia työmaan ulkopuolelta asti. Työtakin selkämykseen painetuilla rooleilla halutaan muistuttaa, että meistä jokainen on tärkeä jollekin: työkavereillemme, omille lapsillemme, ystävillemme ja vanhemmillemme. Suosituin työtakki on ylivoimaisesti ”Työkaveri”, toiseksi suosituin ”Isä". Kaikkia valittavissa olevia rooleja on käytössä Skanskan työmailla ympäri Suomen.

Itselle, läheisille ja ympäristölle myönteisiä valintoja

LIFE-ajattelun sisäistämisestä on seurannut myös konkreettisia, elämääkin pelastavia tuloksia. Erityisesti työn ja kodin välillä sattuneet tapaturmat ovat vähentyneet. Myös vakavia läheltä piti -tapauksia on esiintynyt LIFEn myötä vähemmän.

Vaikka koronapandemia rokotti livenä pidettyjen riihien määrää, toisista välittävä kulttuuri oli ehtinyt juurtua asenteisiin. Vielä vuonna 2022 työtapatapaturmien määrä nousi Suomen tasolla – mutta väheni Skanskassa.

Miten matka jatkuu sitten eteenpäin? Työtä turvallisuuden puolesta ei koskaan taputella valmiiksi. Jatkossa LIFE kattaa alleen paitsi turvallisuudesta myös ympäristöstä ja mielen hyvinvoinnista välittämisen.

Työnantajana työllistämme tuhansia ihmisiä ja rakennuttajana hankkeemme vaikuttavat merkittävästi ympäristöön. Isona rakennusalan toimijana meillä on suuri vastuu ja mahdollisuus vaikuttaa positiivisesti ihmisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja edistää ympäristövastuullista rakentamista.

LIFE-hengen mukaisesti kannustamme myös omaan pohdintaan: mitä kukin meistä voi tehdä ympäristöasioiden edistämiseksi? Miten voin vahvistaa oman mieleni hyvinvointia? Jokainen meistä voi osaltaan vaikuttaa siihen, että voi hyvin ja nauttii elämästä – niin vapaa-ajalla kuin töissä.

”LIFEn hienous on siinä, ettei siitä tarvitse enää erikseen puhua. Sen välittämä kulttuuri näkyy teoissa. LIFE-valmentajana suurin onnistumiseni on, jos joku jää miettimään edes yhtä asiaa, johon voi elämässään itse vaikuttaa. Se yksikin asia voi viedä pitkälle”, kiteyttää Noora.

Päivitetty: 13.11.2023