c

Tarjoustoiminta ja rakentamisen valmistelu

Kun kaupungit, kunnat, yhteisöt ja yritykset etsivät tilatarpeilleen toteuttajaa, tarjoustiimimme tarttuu toimeen. Luomme pohjan onnistuneelle hankkeelle ja teemme alkuvaiheen suuret päätökset – oli kyse sitten kannattavuudesta, ilmastoviisaista ratkaisuista tai energiatehokkuudesta.

Tarjoustoiminnan ja rakentamisen valmistelun parissa vaaditaan vahvaa suunnittelunohjausta, kokonaisuuksien hahmottamista ja sujuvia yhteistyötaitoja. Räätälöimme moniammatilliset tarjoustiimimme aina tarjous- ja tarvekohtaisesti. Laskennan ja hankinnan asiantuntijamme takaavat jatkuvan tuen myös Skanskan hanke- ja aluehankekehityshankkeille.

Olennainen osa työtämme on hyvän asiakaskokemuksen takaaminen. Ylläpidämme laajaa kumppaneiden ja asiakkaiden muodostamaa verkostoa, joiden kanssa käymme jatkuvaa keskustelua. Ymmärrämme, mikä asiakkaillemme on tärkeää – sanoitamme, kysymme, haastamme ja luemme toiveet rivienkin välistä.

Ajurina vastuullisuustavoitteiden varmistaminen

Joukossamme vallitsee vahva keskinäisen auttamisen meininki ja opimme itsekin jatkuvasti lisää tekemällä. Ymmärrys ympäristösertifioinneista, hiilijalanjälkilaskelmista, vähähiiliseen rakentamiseen tähtäävistä toimista ja näyttö niiden soveltamisesta ovat isoksi eduksi meillä menestymiseen, sillä tekemisessämme painavat paljon sekä Skanskan että asiakkaidemme vastuullisuustavoitteiden varmistaminen ja toteutus.

Meillä voit työskennellä projekti-, laskenta- ja hankintapäällikönä, laskentainsinöörinä, kustannuslaskijana, työpäällikkönä ja liiketoiminnan kehittäjänä. Joukkomme on monimuotoinen sekoitus pitkää kokemusta ja tuoretta näkemystä. Työmme on monipuolista ja haastavaa: emme koskaan tarjoa valmiiksi vanhoja ratkaisuja vaan luomme edelläkävijöinä aina jotain uutta ja kiinnostavaa. 

”Rakentamisen valmistelussa vaaditaan monipuolista osaamista, ja sitä meiltä todella löytyy. Tarjoustoiminnan väki sulautuu vahvasti osaksi alueyksiköiden osaamista. He sanoittavat ja visualisoivat insinöörikielen ymmärrettäväksi ja omaavat kyvyn tunnistaa kokonaisuudesta käyttäjälle olennaiset seikat. Yhdessä toteutamme tosi innostavia hankkeita. Joukkoon sopii monenlaista osaamisprofiilia – meillä erilaiset vahvuudet täydentävät toisiaan.”

Vesa-Pekka Henriksson, laskentapäällikkö, Pohjois-Suomi 

 

Tutustu skanskalaisiin

Meitä skanskalaisia yhdistää halu oppia uutta sekä kehittyä – jaamme osaamistamme ja tietoamme toisillemme.

Tutustu skanskalaisten moninaisiin, inspiroiviin tarinoihin ja kokemuksiin
Päivitetty: 4.10.2024