-
LIFE raivaa tilaa välittämisen ja keskustelun kulttuurille rakennusalalla
5.5.2023Mitä paremmin tunnemme työkaverimme, sitä todennäköisemmin lisäämme pienilläkin valinnoillamme toistemme turvallisuutta. Skanskassa on vaalittu LIFE – Minä välitän -kulttuuria jo yli seitsemän vuoden ajan, mikä näkyy erityisesti turvallisena ja viihtyisänä työilmapiirinä. LIFE on luonut hyvän maaperän avoimemmalle keskustelulle, ja hiljattain mukaan on tuotu myös ympäristönäkökulmat sekä mielen hyvinvointi. Arin ja Nooran työmailla välittämisen kulttuuri syntyy työkaverin tervehtimisestä, kuuntelemisesta ja näkemisestä. -
Toimiva terveysasema käyttäjälähtöisellä suunnittelulla
28.4.2023Millaisia tiloja syntyy, kun asiakkaat ja henkilökunta saavat osallistua niiden suunnitteluun? Nokialla tämä nähdään syksyllä, kun uusi sosiaali- ja terveysasema avaa ovensa. -
Oppilaat ja henkilökunta ovat ottaneet monitoimitalo Auran omakseen
13.4.2023Kivasti sisustettu, valoisa ja moderni, kehuvat 6. luokan oppilaat Kerttu Toimela ja Niilo Rouhiainen Renkomäen monitoimitalo Auran koulutiloja ja yleistä ilmettä. Renkomäen koulun rehtori ja talon toiminnanjohtaja Karoliina Mäkelä on tyytyväinen, että arki on alkanut rullata talossa ilman suuria ongelmia. -
Työkaveri on työkaveri, lukipa työvaatteissa minkä firman nimi tahansa
12.1.2023Skanskassa välittämisen kulttuuri koskee niin omia työntekijöitä kuin yhteistyökumppaneitakin. Yhdessä vaikutetaan turvallisuuteen, kierrättämiseen ja hukan pienentämiseen. -
Sisua naapurimaan tunnelihankkeessa
5.12.2022Vaikka Ruotsi on tunnelbanojen luvattu maa, Suomesta ponnistaa tarvittaessa avuksi joukko osaavia infra- ja tunnelirakentamisen ammattilaisia. Yksi heistä on skanskalainen Frank Ollas. -
Uusi varikko vauhdittaa päästötöntä paikallisliikennettä
21.11.2022Ruskeasuon uusi varikko vauhdittaa Helsingin siirtymistä päästöttömään bussi- ja raitioliikenteeseen. Varikon rakentamisessa ympäristöasiat otetaan tarkasti huomioon pölyttäjiä ja lepakoita myöten. -
Hiilineutraaliksi step-by-step: Geoenergia minimoi päästöjä ja maksimoi säästöjä
17.11.2022Energiatehokkuuden parantaminen on yksi tärkeimmistä ympäristövastuullisen rakentamisen osa-alueista ja sen parantaminen on usein myös kustannustehokkain keino pienentää päästöjä. Skanskan tavoitteena on minimoida projektien käytönaikainen energiankulutus. Energiatehokas ja vähäpäästöinen kokonaisuus syntyy aina useiden ratkaisujen yhdistelmästä, ja yksi niistä on omakotiasujillekin tuttu maalämpö eli paikallisesti tuotettu ja uusiutuva geoenergia. -
Lahden Renkomäen monitoimitalolle haetaan neljän tähden RTS-ympäristöluokitusta
20.10.2022Lahden Renkomäen monitoimitalo Aura on rakennettu parhaiden käytäntöjen mukaan tavoitteena korkea ympäristölaadun taso. Käyttäjilleen se on terveellinen, turvallinen, viihtyisä ja hyvin toimiva rakennus. -
Skanskalaiset polkivat ennätyskilometrinsä Kilometrikisassa
12.10.2022Pyöräily on arjen ilmastoteko, jolla kunto kohoaa ja mieli virkistyy. Skanskan joukkue fillaroi Kilometrikisassa yhteensä 60 914 kilometriä ja kerrytti aktiivisuudellaan hyväntekeväisyyteen hyvän potin. -
BoKlok – Puutaloelämää mahdollisimman monelle, vastuullisesti
15.9.2022Elämisen kallistuessa yhä useampi asunnonostaja arvostaa tarkoituksenmukaisia asuinneliöitä ja kestävästi mietittyjä ratkaisuja. BoKlok on asumisen konsepti, jonka ovat kehittäneet yhdessä Skanska ja IKEA. BoKlokin tavoitteena on rakentaa parempaa yhteiskuntaa mahdollistamalla kestävän kehityksen mukainen asuminen yhä useammalle. Miltä kuulostaisi oma puutalokoti hyvien liikenneyhteyksien varrella? -
Lippulaiva valmistui poikkeuksellisessa ajassa poikkeukselliseksi kaupunkikeskukseksi – onnistumisen taustalla vahva, jaettu tahtotila ja rutkasti ongelmanratkaisukykyä
31.8.2022Keskelle kasvavaa Espoonlahtea maaliskuussa 2022 valmistunut Lippulaiva on uuden ajan urbaani kaupunkikeskus. Monivaiheinen hanke saatiin pandemiasta huolimatta ajallaan valmiiksi – mutta siihen tarvittiin luottamusta, yhteistä tahtotilaa ja paljon suoraa puhetta. -
Päästöttömien työmaiden tiennäyttäjä
17.8.2022Skanska suunnittelee ja toteuttaa Väyläviraston Kt 68 Pedersöre -hankkeen, jossa virasto soveltaa aiempaa tiukempia ympäristövaatimuksia ja pilotoi samalla työmaakaluston uusia päästövaatimuksia. -
RTS-ympäristöluokitellussa talossa asuu tyytyväinen asukas
18.7.2022RTS-ympäristöluokitus helpottaa ympäristötietoisen asunnonostajan valintaa. Se on todistus laadusta ja vastuullisesta rakentamisesta. -
Ylivieskan uusille kouluille neljän tähden RTS-ympäristöluokitus
14.7.2022Kun koulutilat ovat toimivat, terveelliset ja turvalliset, kaikki voivat keskittyä tärkeimpään eli oppimiseen. Kaisaniemen ja Taanilan koulujen saama neljän tähden RTS-ympäristöluokitus osoittaa, että näistä asioista ei ole rakennushankkeen aikana tingitty. -
Toimistotila maailman murroksessa
5.7.2022Ekologinen kestävyys, pandemian jälkeinen aika, hybridityö, digitalisaatio, työhyvinvointi… Toimisto tilana on tällä hetkellä suurten murrosten äärellä ja sen tulee myös kehittyä tulevia muutoksia ennakoiden. Kysyimme Bolder Development Oy:n asiantuntijoilta, miten megatrendit vaikuttavat toimitilasuunnitteluun ja millainen on tulevaisuuden toimisto. -
Vastuullisuus jalkautuu yhteistyöllä työmaan arkeen
17.6.2022Skanskan ja Ylvan Grand Hansa -hankkeessa vastuullisuus on korostetusti esillä työmaan arjessa. Ympäristövastuun ohella se tarkoittaa monimuotoista ja hyväksyvää työyhteisöä. -
Lahden Renkomäen monitoimitalon insinöörit opin portailla
2.6.2022Lahden Renkomäen monitoimitalon toteuttavat elinkaarihankkeena Skanska ja Caverion Suomi. Skanskan suunnittelujohtaja Jukka-Pekka Päivinen ja Caverionin liiketoimintapäällikkö Jani Orava kertovat, miten työtä ohjaa yhdessä tekeminen, joka vastaa parhaiten talon tulevien käyttäjien tarpeisiin. -
Skanska nimettiin kansainväliseksi edelläkävijäksi vastuullisuudessa
27.5.2022Skanska on nimetty jälleen Financial Timesin ja datayhtiö Statistan yhteisen aloitteen tuloksena "Climate Leaderiksi" Euroopassa. 4 000 yrityksen olemassa olevia päästötietoja sekä toimia hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi tarkasteltiin huomioiden useita kriteereitä, joista on olemassa todennettua dataa. Vain 10 prosenttia tarkastetuista yrityksistä kelpuutettiin luetteloon. -
Alla arvokiinteistöt ja vilkas kaupunkiliikenne, käsissä turvallisuus
12.5.2022Torninosturinkuljettajana Eero Hinkulalla on iso vastuu Grand Hansan työmaan sujuvuudesta. Samaan aikaan alla on Helsingin kantakaupungin arvokiinteistöjä ja vilkas liikenne. -
LVI-alan konkari ohjaa nuorempia ottamaan vastaan palautetta ja käyttämään omaa päätään
10.5.2022Putkiasentaja Marko Sipiläinen tunnetaan Skanskan työmailla viimeisen päälle ammattilaisena, joka ohjaa mielellään nuorempia tekijöitä. Vaihtelu pitää Markon mielestä työn mielenkiintoisena, ja yli 30 vuoden uran aikana ammattilainen onkin ehtinyt nähdä lähes kaikki mahdolliset projektit. -
Ilmastoviisaat ratkaisut löytyvät kokeilemalla
5.5.2022Kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää vaikuttavia käytännön toimenpiteitä rakentamisprosessin kaikissa vaiheissa. Skanskan hankkeilla testataan ja kartutetaan tietoa vähähiilisen rakentamisen parhaista ratkaisuista. -
Vahva turvallisuuskulttuuri tukee laatua ja hyvinvointia
2.5.2022Työturvallisuus kytkeytyy yhä kokonaisvaltaisemmaksi osaksi paitsi itse rakentamista myös sen suunnittelua. Edelläkävijän roolina on kokeilla jo tänään sellaista, mikä on huomisen arkiajattelua ja -teknologiaa. -
Atlas ja Hyperion kurkottelevat pilviin
11.4.2022Skanska rakentaa suomalaisittain poikkeuksellisen korkeita asuintaloja Helsingin Vuosaareen, 24-kerroksista Hyperionia ja 33-kerroksista Atlasta. Korkeassa rakentamisessa osaamisen, turvallisuuden ja logistiikan merkitys korostuu. -
Hotelli Ilves uusiutui kiertotalouden hengessä – 80-luvun piilotetut messingit kiillotettiin paraatikuntoon ja 67 metrin pino patjoja kierrätettiin uusiokäyttöön
29.3.2022Tampereen ikoninen Original Sokos Hotel Ilves on tuotu taloteknisiltä olosuhteiltaan ja energiatehokkuudeltaan tähän päivään. Kaikki 336 hotellihuonetta sekä aula-, ravintola- ja kokoustilat uudistettiin vanhaa kunnioittaen. -
Jatkuvan laadun parantamisen radalla
25.3.2022Miten skanskalaiset ylläpitävät jatkuvan parantamisen kulttuuria työmaan arjessa? Ammattiylpeys ja asiakkaille omistautuminen näkyvät oman työn jäljen mittaamisessa ja yhteisten pelisääntöjen noudattamisessa. -
Koti kestävää elämää varten
23.3.2022Asunto on meille ensisijaisesti koti, mutta usein myös elämämme suurin investointi. Asunnon arvon kannalta arkinenkin asia voi olla ratkaiseva. Kotien on kestettävä elämä. -
Ilmanvaihtoasentajan työ näkyy hyvänä sisäilmana Lahden Renkomäen monitoimitalossa
25.2.2022Ilmanvaihtoasentaja Timo Aaltonen tekee työtä, joka mahdollistaa hyvän ja terveellisen sisäilman Lahden Renkomäen monitoimitalossa. Jopa suuren omakotitalon kokoisia ilmanvaihdon konehuoneita laitteineen kootaan neljä, ja ilmanvaihtokanavia rakennus sisältää lopulta melkein kuusi kilometriä. -
Työhyvinvointi syntyy toimistolla
15.2.2022Skanskassa on selvää, että työntekijöiden hyvinvointiin ja toimistotilojen ihmiskeskeisyyteen pitää panostaa. Siksi Skanskan M117-toimistotalolle haettiin WELL-hyvinvointisertifikaatti. -
Tällainen tulevaisuuden koti voi olla – SmartLabissa kiihdytetään älykkään asumisen ratkaisuja
24.1.2022Millaista olisi elää kodissa, joka tuntee tapasi, rytmisi, tarpeesi ja tunnistaa jopa mielialasi? -
Esihenkilöiden tuki on siivittänyt talotekniikan suunnittelupäällikköä haastavista ja palkitsevista tehtävistä toisiin
18.1.2022LVI-tekniikan diplomi-insinööri Jani Penttinen on saanut muutamassa vuodessa kerätä kokemusta talotekniikan eri osa-alueilta tarjouslaskennasta suunnittelunohjaukseen ja projektinjohtourakointiin. Tukena ovat olleet esihenkilöt, kollegat ja Skanskan sisäiset koulutukset. -
Oma-aloitteinen ongelmanratkoja onnistuu yhteispelillä
7.1.2022Sähköisen talotekniikan insinööriksi valmistunut Tuomas Toivonen varmisti itselleen heti opintojen päätyttyä vakinaisen työpaikan. ”Paljon on vielä matkaa siihen, että hallitsisin kaikki osa-alueet, mutta sen tiedän, että rakentaminen on pitkälti yhteispeliä. Mitä enemmän puhallamme yhteen hiileen, sitä helpompi on itsekin tehdä parhaansa.” -
Lämmönhallinnalla muutetaan maailmaa
4.1.2022Skanska Oppiva -ohjelman läpikäynyt koneinsinööri Joel Nuurtila optimoi työmaiden olosuhteita Skanska Konevuokrauksen olosuhdehallinnan työnjohtajana. Kestävä kehitys ohjaa niin tuotevalikoimaa kuin toimintaa, kun koneinsinööri pohtii työmaiden lämmitystä tai pölynhallintaa rakennusalan ammattilaisten kanssa. -
Vähähiiliseen rakentamiseen löytyy jo useita kustannustehokkaita vaihtoehtoja
21.12.2021Skanska ja Sitowise toteuttivat yhdessä pilotin, jossa optimoitiin rakennusmateriaalien hiilijalanjälkeä ja investointikustannuksia. Tulosten mukaan taloudellisesti kannattava lopputulos on mahdollista saavuttaa useilla vähähiilisillä ratkaisuilla. -
Vähähiilisiä ratkaisuja etsimässä
13.12.2021Matkalla kohti hiilineutraaliutta yksi tärkeä osa-alue on vähähiilisten rakennusmateriaalien hyödyntäminen hankkeissa, sillä suurin osa Skanskan päästöistä syntyy juuri elinkaaren alkuvaiheessa. Tiivis yhteistyö ja kehitystoiminta materiaalitoimittajien kanssa edistää vähähiilistä rakentamista ja saa parhaimmillaan aikaan suuren vaikutuksen. -
Harjoittelijasta pysyväksi osaksi hankintatiimiä
10.12.2021Skanskan Oppiva-harjoitteluohjelman myötä Birgitta Lumivuori on päässyt näkemään hankintaa koko talon laajuudelta. ”Työtehtäväni ovat sopivan haastavia ja niissä näkee, että minuun luotetaan.” -
Vahvistamme hyväksyvää kulttuuriamme joka päivä
8.12.2021”Skanskan kulttuuri perustuu siihen ymmärrykseen, että me kaikki olemme erilaisia. Hyväksyvän ilmapiirin aistii”, Skanskan Aija Harju ja Jarkko Muurimäki tuumaavat. -
Kun työ tuntuu mielekkäältä ja arvot istuvat syvässä
7.12.2021Timo on viihtynyt kotiseudullaan Etelä-Karjalassa ja Skanskalla parikymmentä vuotta. Syksyllä 2021 hän aloitti Skanska Talonrakennuksen Kaakkois-Suomen tulosyksikön johtajana. Tavoitteena on komistaa työyhteisöä ja tulosta entisestään yhdessä skanskalaisten kanssa. -
Rakennusalalla laatu on kaikki kaikessa
24.11.2021Halu ylittää omat rajat ja oppia uutta vei Julianna Boströmin paitsi asepalvelukseen myös rakennusinsinöörin opintoihin. Nykyisin Skanskalla laatuinsinöörinä työskentelevä Julianna tietää, että laadusta jos mistä ei voi tinkiä. -
Kisällistä kasvaa mestari
12.11.2021Vikke Ala-Kokko hyödyntää Oppiva-ohjelman kesäharjoittelut ja valmennuspäivät verkostoitumalla oppien ohessa. Vielä vuonna 2019 silloin parikymppisen Viken suunnitelmat olivat auki. Sitten hän pääsi Skanskan mestari–kisälli-työssäoppimisohjelmaan ja ura sai suunnan. -
Rakennusalan kiinnostavimmat keksinnöt kuplivat nyt ekosysteemeissä
11.11.2021Maailman kutistuessa ja vaatimusten kasvaessa kukaan ei pysy kehityksessä mukana yksin. Ekosysteemiajattelussa yhdessä tekeminen ja osallistaminen tähtäävät koko rakennusalaa mullistaviin innovaatioihin. Tällaisissa kumppanuuksissa Skanska on omimmillaan. -
Työturvallisuutta edistetään yhdessä - Rakennuselementtien kuljettajille räätälöityä turvallisuuskoulutusta
5.11.2021Työmaille kuljetetaan rakennusaikana erityyppisiä materiaaleja, joista esimerkiksi rakennuselementit saattavat painaa jopa 20 tonnia kappaleelta. Työturvallisuuden kannalta ei siis ole yhdentekevää, kuinka niitä lastataan, kuljetetaan ja puretaan. Skanskan Itä-Suomen yksikössä pohdittiin, löytyisikö rakennuselementtien kuljetusten turvallisuuden edistämiseksi uusia keinoja. Syntyi työryhmä, jossa kehitettiin yhteistyössä elementtien kuljettajille räätälöity turvallisuuskoulutus. -
Riskialtis työvaihe haastaa koko ketjun
27.10.2021Vaikka jättiläinen lipuu työmaan yllä, työt voidaan tehdä turvallisesti. Nostotyön turvallisuus saadaan kuntoon kaikkien yhteistyöllä, osaamisen vahvistamisella ja tarkalla suunnittelulla. -
Ulkoinen tukiranka avuksi kädet koholla työskentelyyn – Pilotin kokemukset positiivisia
23.10.2021Rakennustyöntekijän työskentelyasennot ovat usein fyysisesti kuormittavia. Skanska on pyrkinyt vähentämään rakennustyön tuki- ja liikuntaelimistölle aiheuttamaa kuormitusta muun muassa monipuolistamalla työtä, työparityöskentelyllä, ergonomisilla työvälineillä ja työtä keventävillä välineillä. Yksi haastavimmin ratkaistavista tekijöistä on ollut kädet koholla työskentelyn kuormittavuuden vähentäminen. Työmaille hankittiin syksyllä ns. ulkoisia tukirankoja, eksoskeletoneita. -
Isä, pojat ja ottopoika rakentavat Lahden Renkomäen monitoimitaloa
19.10.2021Lahden Renkomäen monitoimitalon työmaalla ahkeroi yhteistyöhön hioutunut skanskalainen timpuritiimi: Harri Immonen, hänen poikansa Valtteri ja Tuomas Immonen sekä Vili Svensk, jota työmaalla tituleerataan Immosen ottopojaksi. -
Sujuva digitaalinen tiedonkulku lisää työturvallisuutta Skanskan työmailla
12.10.2021Digitaalisen rakentamisen aikakausi on täällä. Työntekoa sujuvoittavista digityökaluista on paljon hyötyä; ne vähentävät manuaalista työtä, lisäävät läpinäkyvyyttä ja osallistavat yksilöt yhteisen tavoitteen äärelle. -
Tulevaisuuden kerrostalossa hiilijalanjälki on pienempi – uudelleenkäytettävät elementit tarjoavat paljon mahdollisuuksia
22.9.2021Suomen tavoitteena on luoda hiilineutraali kiertotalousyhteiskunta. Skanska on lähtenyt edistämään tätä tavoitetta ja kiertotaloutta aktiivisesti omassa toiminnassaan. Olemme mukana kansainvälisessä ReCreate-hankkeessa, jossa uudisrakennuksen tieltä poistettavan rakennuksen betonielementit pyritään uudelleenkäyttämään. -
Ammattilainen vaalii rakentamisen laatua yksityiskohtia myöten
15.9.2021Sisustuskirvesmiehenä työskentelevä Miika Rintamäki antaa usein viimeisen silauksen asunnolle ennen loppusiivousta ja asukkaiden muuttoa. Työn moitteeton jälki on Miikalle tärkeää. ”Kaikki pitää olla juuri niin kuin olisin itsellenikin tehnyt. Niin ne työt kannattaa tehdä, se on kaikkien etu.” -
Johtaja luo organisaatiolle edellytyksiä onnistumiseen
1.9.202190-luvun lama jätti rakennusinsinööri Mirja Sereniukseen ikuisen kiitollisuuden työtä kohtaan. Toimitilarakentamisen yhden tulosyksikön johtaja ja sairaalarakentamisen huippuammattilainen haluaa nostaa keskiöön suunnitelmallisuuden ihmisiä unohtamatta. -
Oulun uusi älykäs sairaala rakentuu tahtituotannon rytmissä
25.8.2021Oulun yliopistollinen sairaala OYS tarjoaa erikoissairaanhoitoa lähes miljoonalle suomalaiselle aina Keski-Pohjanmaan Perhosta Suomen pohjoisimpaan kylään Nuorgamiin saakka. Ouluun rakentuu tahtituotannon rytmissä kokonaan uusi ja visioltaan maailman älykkäin sairaala. -
Inhimillisiä tekijöitä tulevaisuuden yhteiskunnan rakentamiseen
16.8.2021Pekka Kujansuulle urapolulla eteneminen on ollut yhdistelmä sisäsyntyistä kunnianhimoa, opiskelujen kautta kerättyjä onnistumisia ja kannustavaa lähipiiriä. Skanskassa kohdalle sattui tutkimusaihe ja esimiehet, jotka näkivät Pekan potentiaalin heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Nykyään Pekka on tahtituotannon asiantuntija ja työskentelee kehitysinsinöörinä Skanskan aikataulutiimissä. -
Tahtituotannon hallintaan työmaalähtöinen ratkaisu, joka yhdistää teknologiaosaamisen rakentamisen ydinosaamiseen
2.7.2021Skanska ja Fira Smart ovat tehneet teknologiakehityksen yhteistyötä jo viime vuodesta lähtien. Nyt yhteistyön tuloksena on syntymässä sovellus, jonka avulla kaikki rakennusalan toimijat voivat tulevaisuudessa saada täydet hyödyt irti tahtituotannosta aina aikataulusuunnittelusta tuotannon ohjaukseen ja työmaiden päivittäisjohtamiseen. -
Kemistit ja fyysikot saivat kestävän kehityksen mukaisesti rakennetut tilat
21.6.2021Skanska rakensi Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteiskäyttöön vaativan, pääasiassa laboratorio- ja toimistotiloista koostuvan yliopistorakennuksen. Kuusikerroksinen Aurum rakennettiin tiiviissä tahdissa kestävän kehityksen mukaisesti BREEAM-luokitusta käyttäen. Aurum saikin luokituksen toiseksi korkeimman arvosanan – Excellent. -
Omannäköinen elämä sallittu myös työmailla
17.6.2021Käsitys siitä, että työajan joustot koskettavat vain toimistotyöläisiä, mutta eivät työmaatehtävissä toimivia ihmisiä, on vanhentunut. Vaikka työmaatyöskentely perustuukin edelleen yhteisiin työaikoihin, Skanskan työmailla sovitaan jatkuvasti pienistä ja suurista työajan joustoista. Pienten lasten vanhemmat käyttävät perhevapaita jo ahkerasti, mutta Skanska kannustaa myös muita sopimaan tarvittaessa pienistäkin työaikajoustoista, jotta työ ja muu elämä pysyisivät tasapainossa. -
Ympäristöluokitus tuo lisäturvaa asunnon ostajalle
7.6.2021RTS-ympäristöluokitus kertoo asunnon ostajalle, että rakennus täyttää tiukat ympäristökriteerit. Ne auttavat vähentämään ympäristökuormitusta myös asumisen aikana. -
Etätyö haastaa toimiston
27.5.2021Koronan jälkeisenä aikana työntekijät pohtivat tarkkaan, kannattaako toimistolle lähteä tekemään päivän töitä, vai onko etätyö houkuttelevampi vaihtoehto. Jotta valinta kohdistuu toimistoon, siellä pitää olla parempi tehdä töitä kuin kotona. Työntekijöiden hyvinvointi edellä suunnitelluilla uusilla toimitiloilla on etulyöntiasema tässä kilpailussa. -
Jätkäsaaren terassitalon arkkitehtikilpailun ehdokastyöt edustavat kotimaisen arkkitehtuurin parhaimmistoa
24.5.2021Helsingin Jätkäsaareen rakentuu vauhdilla yksi kaupungin kiinnostavimmista kaupunginosista, jossa näyttävä arkkitehtuuri näyttelee merkittävää roolia. Skanska on rakentanut Jätkäsaareen jo useita asuntokohteita, ja seuraavana vuorossa on Skanskan ensimmäinen omaperusteinen asuntokohde Länsisatamankadulla vastapäätä vehreää Saukonpaaden puistoa. -
Spot-robottikoira kartoitti työmaata ja suoritti millimetrintarkkaa laserkeilausta – esimakua tulevaisuudesta
28.4.2021Skanskan työmaa Espoossa sai nelijalkaisen vieraan, kun Spot-robotti kartoitti Lippulaivan kauppakeskustyömaan sisätiloja. -
Tarvitaan käyttäjälähtöisesti muuntuvia, toimivia ja terveellisiä toimitiloja
15.4.2021Työolojen alkaessa normalisoitua koronapandemian hellittäessä, nousee pintaan tarve toimitilojen uudelleenmuotoilusta. Toimistotyöntekijät ovat oppineet käyttämään etätyövälineitä kotona ja he ovat nähneet etätyön hyötyjä ja mahdollisuuksia. Toki myös haittoja. Toimistossa ja kotona tehtävän työn uusjaolle tulee olemaan tarvetta. Niille pitää löytää tasapaino, johon toimitilojen pitää kyetä joustamaan. -
”Oletko sinä se oikea Puuha-Pete?” – Mikko Rantasta naurattavat lasten kysymykset
31.3.2021Työnjohtaja Mikko Rantasen työn olennainen osa on vastuullisuuden ja välittämisen kulttuurin levittäminen työmailla. Käytännössä se voi tarkoittaa vaikkapa vierailua kouluun tai päiväkotiin. -
Hiiliviisaus osaksi jokaisen skanskalaisen arkipäivää
25.3.2021Skanskan maailmanlaajuisena tavoitteena on hiilineutraalius vuoteen 2045 mennessä. Kunnianhimoinen ilmastotavoite on mahdollista saavuttaa vain yhdessä. Hiiliviisas toiminta lähtee pienistä teoista niin toimistoissa kuin työmaalla. -
Laadukas lopputulos syntyy yhteistyöllä ja välittämisellä
8.3.2021Neljän naisen maalaritiimi Skanskalta vei ammattitaidollaan ja iloisella aitoudellaan Rakennusteollisuus RT:n Laadun Rakentaja 2020 -kilpailun yleisöäänestyksen ylivoimaisen voiton. -
Olkiluodon vaativa kapselointirakennus rakentuu pitkälle kumppanuudelle
23.2.2021Skanska rakentaa Posivalle Eurajoen Olkiluotoon käytetyn ydinpolttoaineen kapselointilaitosrakennuksen. Ydinenergialain mukaisessa rakentamisessa korkeat turvallisuusvaatimukset ovat keskiössä. Kansainvälisesti merkittävän hankkeen toteutusta siivittää pitkäaikainen asiakassuhde, sillä Skanska on toteuttanut Olkiluotoon useita rakennuksia. -
”Kiitos kun rakennatte meille uuden koulun!” – turvallisen koulutyömaan lähistöllä ei tarvitse lasten eikä aikuisten pelätä
12.2.2021Vaikka isot työkoneet ovat jänniä ja työmaa-aidat houkuttelevia, uteliaat lapset ja rakentaminen eivät aina sovi kovin hyvin yhteen. Siksi rakentamiemme koulujen työmailla kiinnitetään erityistä huomiota sujuvaan yhteistyöhön koulun väen kanssa sekä jokaisen skanskalaisen sisäistämään työmaaturvallisuuteen. -
Käyttäjilleen suunniteltu Helsingin kaupunkiympäristön toimialan talo edustaa tulevaisuuden rakentamista
9.12.2020Kalasatamaan valmistunut Helsingin kaupunkiympäristön toimialan talo on ulkoasultaan näyttävä mutta energiankulutukseltaan vaatimaton uuden ajan virastotalo. Suunnittelun ja rakentamisen eri osapuolia ohjasivat läpi kolmivuotisen suurhankkeen korkeat ympäristö- ja elinkaaritavoitteet. -
Ympäristöluokitus kaikkiin Skanska Kotien uusiin asuntokohteisiin
25.11.2020Yhä useampi uuden asunnon ostaja haluaa vaikuttaa valinnoillaan päästöjen vähentämiseen ja muihin asumiseen liittyviin ympäristöasioihin. -
Onko kodin ovi varmasti lukossa ja liesi sammutettu? – älykotilaboratorio testaa huoletonta asumista
19.11.2020Kahvikone käynnistyy asukkaiden herättyä. Valot ovat jo syttyneet ja kaihtimet auenneet heräilyn tahdissa. Kotoa lähtiessä ei tarvitse tarkistaa, jäikö kahvinkeitin päälle tai ovatko avaimet mukana. Näitä voidaan testata älykotilaboratoriossa. -
Skanska toista kertaa peräkkäin Fortunen Change the World -listalle
12.10.2020Tunnettu talouslehti Fortune on jo toisena vuonna peräkkäin hyväksynyt Skanskan vuotuiselle Change the World -listalleen. Lista koostuu yrityksistä, joilla on ollut positiivinen vaikutus yhteiskuntaan. -
Torilla tavataan
1.10.2020"Turun Toriparkista tulee kohde, josta sen rakentamiseen osallistuneet ammattilaiset voivat olla ylpeitä vielä vuosikymmentenkin kuluttua", kehuu Tero Pyssysalo Skanskasta. -
Nerokas suomalaiskeksintö kiinnostaa maailmalla: asunnot lämmitetään luolaston merivedellä Helsingissä
23.9.2020Jännittävään merivesiluolastoon mahtuu vettä kolmen eduskuntatalon verran. Meriveden ja lämpöpumppujen avulla on tarkoitus lämmittää uusia koteja ympäristöystävällisesti. -
Vaativalla hankkeella on valtava positiivinen aluevaikutus
17.9.2020Moninaisten asiantuntijoiden toteuttamassa infrahankkeessa huomioidaan kunnianhimoisesti hiilijalanjälki, luonto ja naapurusto. VALTARI-allianssi toteuttaa vaativimman osan Lahden uudesta kehätiestä, joka on Suomen suurin käynnissä oleva tietyömaa. -
Asiakaskokemus ulottuu suunnittelupöydältä valmiiseen kotiin
26.8.2020Onnistunut asiakaskokemus aina ennakkomarkkinoinnista asumisvaiheeseen asti saavutetaan Skanskassa tiimityöllä. Kehitämme yhdessä asuntojen laatua niin suunnittelupöydällä kuin työmaalla asiakkaidemme tarpeita vastaavaksi. -
Toimiva yhteispeli ja huolellisuus ovat kaiken perusta turvallisessa kuorman purussa
14.8.2020Kuorman purku on työturvallisuuden kannalta merkittävä tapahtuma, niin työmaalla työskenteleville kuin kuormankuljettajille. -
Katutaide elävöittää työmaan ympäristöä Tampereen Ranta-Tampellassa
10.8.2020Skanska on jo vuosien ajan kehittänyt työmaaympäristöjä viihtyisämmiksi taiteen avulla. Tampereella yhteistyö paikallisen lastenkulttuuriyhdistys SirkusRakkausPumPumin kanssa alkoi muutama vuosi sitten. -
Laadunvalvontaa siellä, missä laatu rakentuu
23.7.2020Antti Peijari on työskennellyt rakennusmiehenä Skanskassa jo vuodesta 2005. Selkeä tekeminen ja säännölliset työajat veivät mennessään, vaikka hän oli kouluttautunut alun perin toiselle alalle. Skanskan työmailla hyödynnetään mobiilisovelluksia, jotka ovat tuoneet valtavia harppauksia esimerkiksi laatupoikkeamista raportointiin myös Antin työssä. -
Oppivien opettamassa BIM-koulussa kehittyvät osaaminen ja verkosto
26.6.2020Tietomallintaminen on osa monen Skanska Oppiva -harjoitteluohjelmassa mukana olevan työtehtävää. Jo toista kesää järjestettävä BIM-koulu tarjoaa nuorille mahdollisuuden kehittää tietomallinnusosaamistaan ja tuo yhteen joukon eri vuosikurssien oppivia. Vetäjinä toimivat itsekin Oppiva-taustan omaavat nuoret. -
Asuntojen hintoja ja päästöjä alas: yhteiskäyttöautolla säästyy neljän parkkipaikan rakentaminen
25.6.2020Tampereella yhteiskäyttöautoilla saadaan uusien taloyhtiöiden rakentamiskustannuksissa merkittävät säästöt. Samalla liikenteen päästöt vähenevät. -
RTS-luokitus helpottaa ympäristötietoisen asunnonostajan valintaa
1.6.2020Skanska ottaa ympäristösertifikaatin käyttöön myytävissä asunnoissa ensimmäisenä Suomessa. Moni uutta asuntoa etsivä haluaa kattavaa ja luotettavaa tietoa talojen energiankulutuksesta ja muista ympäristöasioista. Sitä on kuitenkin usein huonosti saatavilla. -
Vastuullisuus innostaa osaajia
17.4.2020Työn merkityksellisyys, mahdollisuudet kehittyä sekä työn ja vapaa-ajan tasapaino ovat yhä tärkeämpiä asioita työelämässä ja osana työnantajalupausta. -
Skanskan ilmastotavoite ohjaa kestävämpään rakentamiseen
21.2.2020Rakentaminen on tärkeässä roolissa ilmastonmuutosta hillittäessä. Siksi Skanska tavoittelee kaikessa toiminnassaan hiilineutraaliutta vuoteen 2045 mennessä. -
Työajan joustot helpottavat arjen sujumista
19.2.2020Skanskalla on hyviä kokemuksia joustotyöstä, joka mahdollistaa työn ja muun elämän yhteensovittamisen aiempaa paremmin. Toimistotyön lisäksi joustavia työaikaratkaisuja on kokeiltu myös työmailla. -
Aurum kokoaa Turun yliopistot saman katon alle
29.1.2020Turun yliopiston kampuksella on nyt tavallistakin vilkkaampaa. Skanska rakentaa Yliopistonmäelle Åbo Akademin ja Turun yliopiston yhteisrakennusta, joka noudattaa kestävää kehitystä aina rahoitustaan myöten. -
Turvallisuuteen keskittyvä LIFE-työpaja mursi ennakkoluulot
27.1.2020Pitkän linjan skanskalainen Jari Renlund vakuuttui nopeasti LIFEn merkityksestä, alun epäilyksistä huolimatta. -
Pesula, korttelitupa, kierrätyshuone, pakettiautomaatti ‒ ekotehokas koti viherkaton alla
8.12.2019Omassa kodissa on oma rauha – ja pihalla yhteinen viljelylaatikko ja tallissa yhteiskäyttöauto. Aurinkopaneelit tuottavat osan kerrostalon sähköstä, ja rakennusmateriaalien hiilijalanjälki kerrotaan avoimesti. Kurkistus Helsingin Verkkosaaren tuleviin koteihin on kurkistus tulevaisuuteen. -
Valtarilla huomioidaan ympäristö monelta kantilta
25.9.2019Ympäristöä säästävät ratkaisut ovat mahdollisia kaikenlaisessa rakentamisessa, oli kyse sitten asunnoista, toimistoista, julkisista rakennuksista tai tieväylistä kuten Lahden eteläisestä kehätiestä. -
Fortune: Skanska on yksi maailmaa muuttavista yrityksistä
23.9.2019Fortune-lehti julkaisee vuosittaista listaa yrityksistä, jotka muuttavat maailmaa. ”Change the World” -listalle pääsevien yritysten liiketoiminnasta kumpuaa positiivisia sosiaalisia ja ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia. -
Muutoksen jyvästen viljelijät
10.5.2019Skanskan turvallisuuskulttuurin kehittämishankkeessa valmentajina toimivat työnjohtaja Sanni Rantala ja rakennustyöntekijä Jani Jäntti ovat oppineet nauttimaan LIFE-riihien vetämisestä, vaikka aluksi tilaisuuksien pitäminen jännittikin. -
"Turvallisuus on yhteinen asia”
9.5.2019Nostokonepalvelu Oy:n työnjohtaja Erkki Vartiainen ei epäröi huomauttaa, jos hän kohtaa epäkohtia työturvallisuudessa. ”Tarvittaessa puututaan ja asiat käsitellään. Se ei ole kyttäämistä vaan tervettä avoimuutta”, hän teroittaa. -
Hyvinvointivalmennus tsemppaa energisempään arkeen
9.4.2019Kun työnjohtaja Ari Honkanen astui peilin eteen syksyllä 2018, näky ei juuri ilahduttanut. ”Sivuprofiilia katsoessa ajattelin, että nyt pitää kyllä tehdä jotain. Halusin nähdä, miten vanha ukko jaksaa nuorten rinnalla.” -
Asiakkaan asialla koko Skanskan voimin
14.3.2019Tampereen keskustaan nousevan uuden Technopoliksen kolmitornisen toimistokampuksen rakentaminen on monen osaamisen summa, joka vaatii tiukkoja aikatauluja, joustavuutta ja sitoutumista sovittuun. Toimistotaloon muuttaa sen valmistuessa kymmeniä vuokralaisia – mukaan lukien Skanskan oma Tampereen toimipiste. -
Laadusta yhä tärkeämpi peruste alihankkijoiden valintaan
12.3.2019Erilaiset laatuvertailutekijät ovat päätoteuttajan kilpailutuksissa rakennusalalla arkipäivää, mutta aliurakoitsijoiden ja tavarantoimittajien valinnassa niiden käyttö ei ole vielä niin tavallista kuin se voisi olla. -
Yhdessä maailman inhimillisintä sairaalaa rakentamassa
11.1.2019Hämeenlinnan uutta Ahveniston sairaalaa rakennetaan yhteistoiminnallisella allianssimallilla, jonka keskiössä ovat asiakkaiden ja hoitohenkilökunnan osallistaminen, digitaaliset työkalut ja käyttäjälähtöinen suunnittelu. -
Työn ja muun elämän tasapainoilua
12.9.2018Reissutyö, aikaiset aamut ja pitkäksi venyvät päivät ovat monelle rakennustyömaalla työskentelevälle tuttuja juttuja, eikä työn ja muun elämän tasapainottaminen aina ole helppoa. Skanskan työmailla pilotoidaankin parhaillaan keinoja edistää perheystävällisiä työtapoja ja entistä joustavampia työaikamalleja. -
Muutos on mahdollinen, kun se lähtee itsestä
14.5.2018Skanskan LIFE – minä välitän -hanke kannustaa ottamaan vastuuta niin omasta kuin työkavereiden työturvallisuudesta ja hyvinvoinnista. -
Työturvallisuuskulttuuri ja tiedonkulku tappiin Kainuussa
23.2.2018Kainuun uutta sairaalaa rakennetaan Kajaanissa allianssimallilla, jossa tiedonkulku ja työturvallisuus on hiottu huippuunsa erilaisia digitaalisia käytäntöjä hyödyntäen. -
Tehokkaampi työmaa teollisuusroboteilla
31.1.2018Skanska on ollut Ruotsissa mukana kehittämässä automatisoitua teollisuusrobottia, joka kokoaa ja kasaa raudoitushäkin suoraan työmaalla. Älykäs digiratkaisu lisää työmaan turvallisuutta sekä toimivuutta ja vahvistaa Skanskan asemaa digitalisaation edelläkävijänä. -
”Hyväksyminen on parasta työhyvinvointia”
4.1.2018Erilaisuutta ja äärimmäisiä tilanteita maailmalla kohdannut Riku Rantala tapasi vuoden 2017 aikana yli 1500 skanskalaisia puhuessaan monimuotoisuudesta ja hyväksyvästä työyhteisöstä eri puolilla Suomea.