c

Läsnäoloa ja välittämistä työnjohtotehtävissä

Avoin, rehellinen ja heittäytyvä. Nuorempi työnjohtaja Sanni Rantala listaa kolme piirrettä, joita hän nykyisessä roolissaan tarvitsee. Sannin työtehtäviin kuuluu muun muassa laadunvalvonta, dokumentointi sekä työntekijöiden ohjeistaminen ja kuunteleminen. ”Tärkeintä työnjohtajan tehtävässä on kuitenkin läsnäolo.”

Jos Sanni löytää kiinnostavan koulutuksen, siihen lähtöä tuetaan. ”Skanskalla panostetaan esimerkiksi tietomallien käytettävyyteen ja padien käyttöön työmaalla. Edelläkävijyys vaatii jatkuvaa kouluttautumista ja avointa mieltä”, sanoo työnjohtaja Sanni Rantala.

Kun Sanni valmistui lukiosta, horisontissa siinsi toive liikkuvasta ja vaihtelevasta ulkotyöstä. Niinpä ennakkoluuloton ylioppilas haki Hämeen ammattikorkeakouluun rakennusinsinöörin opintoihin ja valitsi pääaineekseen yhdyskuntatekniikan. Työelämä vei ensin harjoittelujen kautta kuntapuolelle ja opiskelujen ohessa muuallekin kuin rakennusalalle. Eräänä päivänä vuonna 2015 puhelin yllättäen soi – hakemus Skanskalle oli poikinut kutsun työhaastatteluun.

”Aloitin tuotantoinsinöörin tehtävissä Satakunnan yksikössä  KOy Koskitammen saneeraushankkeessa Tampellan vanhassa pellavatehtaassa. Se oli mielenkiintoinen projekti ja mahdollisti suositukset jatkaa nuoremmaksi työnjohtajaksi Pirkanmaan yksikköön Tampereen Härmälänrannan asuntorakennuspuolelle.”

Vaikka Sannin vastuualue  Härmälänrannassa painottuu sisävaiheen työnjohtoon, usein mukana saa olla läpi projektin aina runkovaiheesta saakka. Laadunvalvonta, dokumentointi BIM 365 Field -järjestelmällä, työntekijöiden perehdytys ja valvonta täyttävät työnjohtajan kiireiset päivät.

Huoneen ovi on aina auki

Yhdestä Sanni ei kuitenkaan haluaisi tinkiä: läsnäolosta. ”Parasta työssäni on se, kun saan olla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Pidän aina oven auki ja haluan, että luokseni on helppo tulla. Meillä on huipputyyppejä töissä, ja on kannustavaa nähdä, miten kaverit koko ajan kehittyvät!”

Sanni pyrkii näkemään aikaa ja vaivaa siihen, että hän sisäistää ylhäältä tulevat ohjeet oikein ja välittää ne työntekijöille perustellen ja kunnioittavasti. ”Samoin jos työntekijät avautuvat haasteista ja jakavat kehitysehdotuksia, kirjaan ne aina ylös ja lähetän asianomaisille. Haluan toimia lojaalina viestinviejänä molempiin suuntiin.”

Arvokas oppi työmaalta talteen

Luonteeltaan ja urasuunnitelmiltaan Sanni kuvailee itseään optimistiseksi realistiksi. Nykyinen työtehtävä on omiaan kerryttämään arvokasta työmaakokemusta.

”Näen työmaalla huikeaa ammattitaitoa ja ammennan sieltä viisautta. Siksi olenkin niin kiinnostunut ihmisten hyvinvoinnista ja viihtyvyydestä. Miten saadaan varmistettua, että tieto jää meille, kun väkeä eläköityy? Voidaanko esimerkiksi työnkiertoa järjestää niin, että projektin kannattavuus ei kärsi ja työntekijä saa tehtäviinsä silti vähän vaihtelua?”

Töitä Sanni tekee joka päivä turvallisesti, jotta pääsee ehjin nahoin kotiin avopuolison, ystävien ja kahden oman hevosen luokse. Talli kutsuu ratsastusta harrastavaa Sannia kuutena iltana viikossa.

”En ole sellainen tyyppi, joka tykkää maata sohvalla ja katsoa telkkaria. Parhaimmillani olen, kun saan olla ihmisten – ja eläinten – kanssa.”

Jaa
Päivitetty: 29.4.2019