c

Valinnoilla on väliä – miten valitsen vastuullisemman asumisen?

Ilmastonmuutos ja lisääntynyt ymmärrys sitä hillitsevien tekojen kiireellisyydestä on saanut meidät yhä useammin tarkastelemaan myös oman arkemme valintoja. Asunnon hankinta on usein elämämme suurin investointi, jonka yhteydessä voi tehdä merkittäviä valintoja vastuullisen arjen, ympäristön ja tulevaisuuden eteen.

Monesti suurten yritysten ympäristötavoitteet tuntuvat kaukaisilta. Lupauksista on vaikea hahmottaa, mitkä niiden vaikutukset ovat asiakkaille ja sitä kautta kansallisiin ja kansainvälisiin ilmastotavoitteisiin.

Eikä kuluttajan ole helppoa hahmottaa asumiseen liittyviä vastuullisuusvalintoja.

Puheiden, mittareiden, termien ja lyhenteiden vastuullisuusviidakossa huomaan itsekin kaipaavani konkreettisia vinkkejä vastuullisempiin kulutusvalintoihin. Miten minä itse voin vaikuttaa rakkaan maapallomme tulevaisuuteen?

Hiilineutraaliksi rakennus kerrallaan

Projektikehittäjänä ja rakentajana voimme tehdä paljon. Vastuullamme on tehdä tiukkoja päätöksiä nyt, jotta myös asiakkaamme voivat tehdä vastuullisempia valintoja. Tämän vuoksi olemme Skanskassa sitoutuneet haastaviin tavoitteisiin paikallisesti ja globaalisti. Skanskan maailmanlaajuinen tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä kaikessa rakentamisessamme.

Välitavoitteemme vuoteen 2030 mennessä on kaksiosainen. Vähennämme kasvihuonekaasupäästöjä 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä Skanskan omissa asunto- ja toimitilakehityshankkeissa. Lisäksi Skanskan omia, polttoaineista ja ostoenergiasta, aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään 70 prosentilla.

RTS-luokitus helpottaa ympäristötietoisen asunnonostajan valintaa

Asunnonostajan valintojen apuna on nykyisin ympäristöluokituksia, jotka todentavat ympäristövastuullisuutta asuntohankkeissa. Yhä useammin asunnon ostaja on kiinnostunut kohteen energiatehokkuudesta ja tavallista pienemmästä hiilijalanjäljestä. Muun muassa näitä asioita arvioidaan RTS-ympäristöluokituksessa, jota Skanska Kodeilla tavoittelemme kaikissa asuntokohteissamme.

Kotimainen RTS-ympäristöluokitus ohjaa meitä tavoitteisiimme ja toimii tekemisemme sparraajana. Kodinostajalle ulkopuolisen osapuolen myöntämä RTS-ympäristöluokitus on todennus suunnittelun ja rakentamisen aikaisista kestävistä ratkaisuista tulevaisuutta ajatellen. Lisäksi rakentamisen ratkaisut ja moderni tekniikka mahdollistavat asiakkaillemme ympäristökuormituksen pienentämisen myös asumisen aikana.

Mitä RTS-ympäristöluokitus käytännössä merkitsee?

Se muun muassa suitsii elinkaarikustannuksia materiaalien kulutuskestävyyden ja huoltovarmuuden kautta, minimoi rakennuksen energiankulutuksen, edistää luontoarvoja, huolehtii hulevesistä, takaa asuntoihin riittävän päivänvalon, edistää hyvää sisäilmaa, kannustaa uusiin innovaatioihin ja tietysti varmistaa rakentamisen laadun.

Energiankulutus kuriin, kierrätys kunniaan ja vähäpäästöistä liikkumista kaikille

Vastuullisuuden valinnat ovat arkisia asioita. Jotta eläminen arjessa olisi vastuullista, tulee fiksuille valinnoille olla puitteet kunnossa. Kun siis mietit omia kulutusvalintojasi, mieti, mistä sinulle kestävämpi arki rakentuu?

Silloin kun me Skanskassa saamme päättää, taloyhtiössäsi hyödynnetään uusiutuvaa energiaa esimerkiksi katolle asennetuilla aurinkopaneeleilla. Kodinkoneet ovat energiapihejä ja hanat säästävät vettä. Kierrätys sujuu niin sisällä kodissa kuin taloyhtiössäkin, parkkipaikoissa mahdollistetaan sähköauton lataus ja kotisi sijaitsee hyvien julkisten liikenneyhteyksien äärellä tai taloyhtiössä on jopa yhteiskäyttöauto. Jokapäiväinen pyöräily on tehty helpoksi riittävillä ja helppokäyttöisillä pyöräpaikoilla, unohtamatta pyörän pesu- ja huoltomahdollisuutta. Vehreä piha-alue tukee luonnon monimuotoisuutta alueelle sopivilla kasvivalinnoilla. Pihalla viihtyvät niin lapset, aikuiset kuin pörriäisetkin.

Koska pienimmilläkin asioilla on väliä, valintoja kannattaa tehdä jo nyt.

Lisätietoa RTS-ympäristöluokituksesta Skanska Kodeissa

Julkaistu 23.11.2021