c

Sisua naapurimaan tunnelihankkeessa

Vaikka Ruotsi on tunnelbanojen luvattu maa, Suomesta ponnistaa tarvittaessa avuksi joukko osaavia infra- ja tunnelirakentamisen ammattilaisia. Yksi heistä on skanskalainen Frank Ollas.

Nackan tunnelbana-aseman hanke Tukholmassa toteutetaan Skanskan työyhteenliittymänä, jossa suomalaiset vastaavat kaksi vuotta kestävästä louhinnasta. 12 vuotta Skanskalla viihtynyt koneiden huoltaja Frank Ollas tuo hankkeeseen suomalaista infraosaamista ja tietenkin ripauksen sisua.

Viime vuosina Skanska Suomi on ollut mukana rakentamassa ja louhimassa useita metroasemia Länsimetron laajentuessa Espooseen. Maanalaisen rakentamisen osaamista on kerrytetty pitkään myös kaivoksilla, väylähankkeissa ja jätevedenpuhdistamoilla. Kotimaan hankkeiden lisäksi Skanskan kovan luokan infraosaamiselle ja tunnelirakentamisen ammattilaisille on ollut kysyntää ulkomaita myöten.

Niinpä kun Suomen Skanska Infra sekä Skanska Sverige voittivat yhdessä Tukholman Nackaan rakennettavan Tunnelbana-aseman louhinta- ja rakennusurakan, vastikään Göteborgista komennukselta kotiin palannut Frank sai puhelinsoiton. Lähtisikö kokenut kaivoskoneiden huoltaja jälleen Ruotsiin?

”Päätös oli helppo. Tuumasin, että lähdetään hakemaan tämäkin kokemus, vielä kun polvet ja perhetilanne antavat myöten”, kertoo Uudenmaan Lapinjärvellä asuva Frank. Lapset ovat jo lentäneet pesästä, joten vuoroviikoin vapaalla ja töissä -malli istuu hyvin Frankin tämänhetkiseen elämäntilanteeseen.

”Viihdyn paremmin kotona metsän rauhassa kuin suurkaupungin sykkeessä, joten kyllä kotiinpaluu tuntuu aina hyvältä. Toisaalta työviikoilla Tukholmassa meillä on koossa oikein mahtavia tyyppejä ja samanhenkinen porukka. Se on kuin toinen perhe”, sanoo Frank.

Maan alla luottamus kaveriin mitataan

Maanalaisessa rakentamisessa vaaditaan erityisesti luottamuksellista yhteispeliä ja kovaa ammattitaitoa. Pimeät, meluisat olosuhteet rajoittavat aisteja. Suurten koneiden sekä ahtaiden paikkojen kanssa täytyy osata toimia maltilla, eikä äkkinäisille liikkeille ole varaa.

Tukholma-nacka-tunnelbana-rakentaminen-1920x1080.jpg”Yhteinen sävel ja luotto työkaveriin on maan alla hyvin tärkeää. Se tuo varmuutta tekemiseen, kun vuosien varrella tutuksi tullut työkaveri voi tietää puhumattakin, mikä on seuraava liike”, tietää kaivoskoneiden huoltaja Frank Ollas.

Nackan tulevaa maanalaista metroasemaa varten louhitaan maata noin 300 000 kuutiometrin verran 1 200 metrin pituudelta. Työtä tehdään kolmessa vuorossa. Päivävuorossa työskentelevän Frankin työnkuvaan kuuluvat järeiden kaivoskoneiden huoltaminen ja korjaus. Porajumbot, panostuslaitteet ja pyöräkoneet vaativat kulutusosia ja korjausta, kun ryskeessä suurten koneiden sähkökaapelit tai anturit rikkoutuvat.

Osat ovat raskaita, ja töitä tehdään kädet öljyssä, haastavissakin asennoissa. Sisulla ja levolla pääsee pitkälle, ja vuoron päätyttyä suunnataan maan pinnalle ja varta vasten suomalaisten toiveesta työmaalle tuotuun saunaan.

”Meillä tunnelipuolella on perinne käydä joka päivä töiden jälkeen porukalla saunassa. Se kuuluu vähän niin kuin asiaan. Peseytyneenä on hyvä lähteä kimppakyydillä takaisin kämpille syömään ja nukkumaan”, Frank kertoo.

Vuoroviikoin töissä ja kotona

Kaksikielisenä Frank on päässyt hyvin ruotsalaisten kanssa juttusille, vaikka tarvittaessa viestintä hoituisi myös englanniksi. Kaiken kaikkiaan noin 50 suomalaista on otettu hyvin vastaan. Skanska Suomen metrohankkeista kertynyttä infraosaamista arvostetaan, ja oppeja jaetaan puolin toisin.

Vaikka työtä tehdään toisessa maassa, jotain tuttua ja turvallista keikkatyön rutiineissa on. Viikot ja kuukaudet suorastaan lentävät ohitse. Pian onkin jo lauantai-ilta, ja Frank on matkalla Arlandan lentokentälle ja vaimon kyydissä kotiin.

”Kotona saa levätä, leikkiä lastenlasten kanssa, nikkaroida tai hoitaa metsää. Jos vaan polvi kestää, niin kyllä tässä vielä muutaman vuoden jaksaa töissäkin paahtaa.”

Päivitetty: 5.12.2022