c

Laadunvalvontaa siellä, missä laatu rakentuu

Antti Peijari on työskennellyt rakennusmiehenä Skanskassa jo vuodesta 2005. Selkeä tekeminen ja säännölliset työajat veivät mennessään, vaikka hän oli kouluttautunut alun perin toiselle alalle. Skanskan työmailla hyödynnetään mobiilisovelluksia, jotka ovat tuoneet valtavia harppauksia esimerkiksi laatupoikkeamista raportointiin myös Antin työssä.

”Laatuhavainnoista ja -poikkeamista ilmoittaminen on mobiilisovelluksella helppoa ja nopeaa”, rakennusmiehenä työskentelevä Antti Peijari kertoo.

Rakennusmies Antti Peijari on ensimmäiseltä ammatiltaan erityisnuorisotyöntekijä, mutta vaihtoi alaa rakentamiseen 15 vuotta sitten.

Alun perin tarkoitus oli tulla vain väliaikaisesti kesäapulaiseksi, mutta toisin kävi. ”Säännölliset työajat ja selkeä tekeminen veivät mennessään”, hän kertoo. Työssään hänelle on mieluisinta se, että työtehtävät vaihtelevat aina rakentamisen etenemisen mukaan: ”On mielekästä tehdä töitä samalla työmaalla rakentamisen alusta aina talon valmistumiseen asti. Anturavaihe on hyvin erilainen kuin viimeinen sisätyövaihe, jossa tehdään viimeisteleviä töitä.”

Tällä hetkellä Antti toimii alamiehenä As. Oy Härmälänrannan Rollikan työmaalla. Rollikka on yksi Skanska Kotien asuntokohteista, joita Skanska rakentaa Härmälänrantaan Tampereelle Pyhäjärven etelärannalle. Rollikan työmaa on runkovaiheen alussa, ja Antin työ on kenties hektisimmillään.

”Työni on nyt hyvin kiireistä: laitan taakkoja ylös, otan toimituksia vastaan, laitan elementtejä varastotelineisiin ja lähetän tavaraa ylöspäin holville. Lisäksi teen pihan järjestelyä ja logistiikkaan liittyvää työskentelyä”, hän listaa työtehtäviään.

Edistystä laadunvalvontaan työmailla

Laadunhallinta on Skanskalle tärkeää, ja työmailta saadun palautteen perusteella laadunhallinnan työkaluja kehitetään entisestään. Tänä keväänä myös Antin työmaalla otettiin käyttöön tuotannon laadunhallinnan ohjelmisto Congrid. Tarkoituksena on, että jatkossa jokainen projektilla työskentelevä, aliurakoitsijat mukaan lukien, voisivat osallistua helposti ja matalalla kynnyksellä työmaan laadunhallintaan.

Mobiilisovelluksella laadunvalvonta käy työmaalla ketterästi. ”Jos näen tai kuulen virheistä tai korjattavista asioista, voin laittaa siitä saman tien viestiä eteenpäin”, Antti kertoo.

”Kertynyttä tietoa voidaan hyödyntää suunnittelunohjauksessa, jolloin vastaavia suunnitteluteknisiä ongelmia ei välttämättä tule enää seuraavalla työmaalla vastaan. On ehdottomasti hieno asia, että me pystymme työntekijätasolta osallistumaan laaduntarkkailuun”, hän lisää.

Luontaista vastuunkantamista

Rakennustehtävien ohella Antti toimii työmaallaan työsuojeluvaltuutettuna. Rooli on hänelle tuttu monilta aiemmiltakin työmailta.

”Toivon olevani sellainen henkilö, jolle on helppo uskoutua, ja joka uskaltaa ottaa ongelmakohtia esiin sekä ottaa niihin kantaa. Ehkä aiempi ammattini nuorisotyön parissa vaikuttaa siihen, miksi vastuunkantajan rooli on minulle luontevaa.”

Työpäivien jälkeen Antin pitävät kiireisenä perhearki, lukeminen ja lenkkeily. Koronaviruksen aiheuttamat rajoitustoimenpiteet toivat omat haasteensa niin työmaalle kuin vapaa-ajalle, mutta ulkona liikkumista se ei onneksi estänyt. ”Sisätiloissa minua ei saa viihtymään pitkään”, hän nauraa.

Jaa
Päivitetty: 23.7.2020