Miksi Skanska Oppiva?
Skanska Oppiva on korkeakouluopiskelijoille suunnattu kolmivuotinen harjoitteluohjelma, joka on suunniteltu käytäväksi opintojen ohessa. Harjoitteluohjelmassa pääset kehittämään osaamistasi ja selvittämään kiinnostuksen kohteitasi oman alasi töissä yhteensä kolmena kesänä. Kesäharjoittelujen lisäksi ohjelmaan kuuluvat myös kehitystehtävät sekä keväisin ja syksyisin järjestettävät valmennuspäivät, joiden aikana opit työelämätaitoja, muodostat kattavan kokonaiskuvan rakennusalan mahdollisuuksista ja tutustut muihin oppiviin ympäri Suomen. Tavoitteena on, että urapolkusi jatkuisi Skanskassa myös harjoitteluohjelman jälkeen.
Mitä pääset tekemään?
Pirkanmaan oppivana voit päästä mukaan monenlaisille projekteille, jotka jäävät elämään erilaisiin elämäntilanteisiin sopivina koteina, toimivina kouluina tai vaikkapa vilkkaina kauppakeskuksina. Rakennamme esimerkiksi luontoa syleileviä koteja yli 5000 asukkaalle Tampereen Härmälänrantaan, saneeraamme ja laajennamme Ylöjärven S-Marketin uudeksi Prismaksi ja rakennamme Sorrilan yhteinäiskoulun Valkeakoskelle.
Haalariharjoittelussa tutustut laaja-alaisesti työmaan eri työtehtäviin. Työkokemuksen karttuessa saat lisää vastuuta ja pääset etenemään esimerkiksi työnjohtoharjoittelijaksi.
Pääset myös osaksi reilua, innostavaa ja hyväksyvää työyhteisöä, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä. Opimme jatkuvasti toisiltamme ja toimimme tehokkaasti tiimeinä. Välitämme ihmisistä ja ympäristöstä ja olemme parempia yhdessä.
Mitä toivomme sinulta?
Aikaisempi alan kokemus ei ole välttämättömyys. Tärkeintä on reipas asenne, aloitteellisuus ja motivaatio oppimiseen sekä se, että koet toimintamme perustana toimivan arvopohjamme omaksesi.
Lue lisää Skanska Oppiva -harjoitteluohjelmasta osoitteessa www.skanska.fi/oppiva ja hae mukaan täyttämällä hakemus 21.1.2024 mennessä. Käymme hakemuksia läpi, pyydämme vastaamaan videokysymyksiin ja kutsumme ensimmäisiä hakijoita haastatteluun jo hakuaikana, joten muista hakea ajoissa! Mikäli sinulla herää yleisiä kysymyksiä ohjelmaan liittyen, voit tutustua usein kysyttyihin kysymyksiin Skanska Oppivasta täällä. Mikäli et löydä kysymykseesi vastausta usein kysytyistä kysymyksistä, yleisissä ohjelmaan liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä HR-asiantuntija Jenni Karjalaiseen (p. 050 5928 443, ). Tavoitat Jennin haun aikana keskiviikkoisin klo 15–16 (pois lukien 27.12.).
Lisätietoa Pirkanmaan talonrakennuksen haalariharjoittelijan tehtävistä voit kysyä työpäällikkö Milja Leppäseltä, (p. 040 765 1845, ).