Espoon keskukseen, nykyisen S-marketin tontin ja viereisen tontin alueelle rakentuvan hybridikokonaisuuden kokonaispinta-ala on noin 30 000 bruttoneliömetriä. Kohteen ensimmäiseen kerrokseen rakennetaan pysäköintipaikat noin 350 autolle ja niiden päälle sijoittuu Prisma-myymälä ja muita pienempiä liiketiloja.
Hankkeeseen sisältyy kaksi seitsemänkerroksista asuinrakennusta, joihin tulee yhteensä 105 asuntoa, sisältäen sekä omistus- että vuokra-asuntoja. Asuintalot toteutetaan vapaarahoitteisina ja varsinaiset asuinkerrokset sijoittuvat kaupan tilojen yläpuolisiin kerroksiin. Asuinrakennusten yhteyteen valmistuu myös laadukas ja vehreä sisäpiha, joka toteutetaan kaupan tilojen katolle.
Rakennuksille tavoitellaan Rakennustiedon ympäristöluokitusta. Tämä asettaa vaatimuksia muun muassa energiatehokkuudelle, sisäilman laadulle ja työmaan toiminnalle.
”Pääsemme käynnistämään uuden hypermarket-hankekokonaisuuden Espoon keskuksen keskeiselle sijainnille. Prismakeskus vahvistaa valmistuessaan alueen tarjontaa ja kortteli kehittyy samalla monipuoliseksi kaupunkikortteliksi”, kertoo HOK-Elannon kiinteistöjohtaja Timo Myllynen.
"Olemme innoissamme päästessämme toteuttamaan tätä merkittävää hankekokonaisuutta HOK-Elannolle. Hankkeessa pääsemme antamaan asiakkaamme käyttöön osaamistamme laaja-alaisesti eri liiketoimintasektoreilta. Kokonaisuuden rakentamiseen osallistuu ammattilaisiamme toimitilarakentamisesta, asuntorakentamisesta, infrarakentamisesta ja talotekniikasta. Lisäksi avustamme HOK-Elantoa asuntohankkeiden toteutukseen liittyvissä hallinnollisissa tehtävissä ja hankkeiden läpiviennissä”, sanoo tulosyksikön johtaja Henri Valkonen Skanskasta.
Lisätietoja:
HOK-Elanto, kiinteistöjohtaja Timo Myllynen, puh. +358 10 766 0174, timo.myllynen[at]sok.fi
Skanska Talonrakennus Oy, tulosyksikön johtaja Henri Valkonen, puh. 050 4419546, henri.valkonen[at]skanska.fi
Skanska Oy, mediayhteydet, puh. 050 311 1773, media[at]skanska.fi
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2024 lopussa noin 1 500 henkilöä Suomessa.