Kaksikerroksinen koulurakennus tarjoaa muuntojoustavat tilat 450 oppilaalle ja palvelee samalla kuntalaisten muita tarpeita. Uudisrakennus korvaa nykyisen koulurakennuksen, ja hankkeeseen sisältyy myös piha-alueen uudistaminen sekä nykyisen koulukiinteistön purkutyöt.
Iin kunnanjohtaja Marjukka Manninen kertoo, että keskeisenä tavoitteena on luoda modernia pedagogiikkaa tukeva ja muuntojoustava oppimisympäristö, joka on sekä elinkaareltaan että taloudeltaan kestävä.
”Iltakäyttö, harrastustoiminta ja eri-ikäisten kuntalaisten yhteiset kohtaamiset tekevät koulusta koko Iin yhteisen oppimisen ja tekemisen keskuksen”, hän korostaa.
Rakentamisvaihetta edeltäneessä kehitysvaiheessa Skanska ja Iin kunta ovat täsmentäneet hankkeen lopullisia tavoitteita ja varmistaneet, että suunnitelmat täyttävät asetetut vaatimukset.
”Skanskan tavoitteena on, että uusi koulu tukee tilaajan tarpeita monimuotoisen oppimisen, eri ikäluokkien kohtaamisen sekä esteettömyyden ja saavutettavuuden saralla”, kertoo aluejohtaja Sakari Jämsä Skanskasta.
”Skanskalla on pitkä historia ja vahva osaaminen koulurakentamisessa, ja haluamme varmistaa onnistuneen lopputuloksen tiiviillä yhteistyöllä osapuolten kanssa. Tämä moderni koulurakennus on merkittävä hanke paitsi tuleville käyttäjille myös rakentajalle.”
Lisätietoja:
Iin kunta, yhdyskuntajohtaja Johanna Vakkuri, puh. +358 40 704 7667, johanna.vakkuri[at]ii.fi
Skanska Talonrakennus Oy, aluejohtaja Sakari Jämsä nimi, puh. 040 835 1330, sakari.jamsa[at]skanska.fi
Skanska Oy, mediayhteydet, puh. 050 311 1773, media[at]skanska.fi
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2024 lopussa noin 1 500 henkilöä Suomessa.