c

Tuusulan Lahelaan on suunnitteilla kahden asuntoyhtiön BoKlok-puutalokortteli – ensimmäisen yhtiön asunnot ovat nyt varattavissa

Lehdistötiedotteet 7.3.2022 11.00 CET

Pientalovaltaiselle Lahelan asuinalueelle Tuusulassa on suunnitteilla kahden BoKlok-taloyhtiön puutalokortteli. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan As. Oy Tuusulan Sinisiipi, jonne tulee 34 asuntoa. Sinisiiven arvioitu valmistumisajankohta on keväällä 2023.

Ilmakuva Tuusulan Sinisiiven alueesta

As. Oy Tuusulan Sinisiiven asuntokoot vaihtelevat välillä 44–74,5 m2, ja jokaisessa asunnossa on joko oma parveke tai pieni piha. Piha-alueelta löytyy myös asukkaiden yhteinen pihasauna sekä pienviljelypalsta ja leikkialue. Viereiselle tontille on suunnitteilla vastaavanlainen BoKlok-asuntoyhtiö, jonka arvioitu rakentamisajankohdan aloitus on vuoden 2023 aikana. Kävelymatkan päästä löytyvät leikkipuistoja, päiväkoti ja kouluja sekä lähikauppoja. Hyrylän keskustan kattavat palvelut sijaitsevat noin kolmen kilometrin päässä.

”Viime vuonna teettämässämme kuluttajatutkimuksessa selvisi, että ihmiset arvostavat kodeissaan tehokasta tilankäyttöä, valoisuutta, viihtyisyyttä sekä yhä enemmän ekologisesti kestäviä ratkaisuja. Asumiskustannusten pitää pysyä myös kohtuullisina. Nämä asiat ovat BoKlok-kotiemme suunnittelun ytimessä. Asiakkaamme ovatkin kiittäneet asuntojemme valoisuutta ja hyvää tilasuunnittelua. Koska kodeissa ei ole asuntokohtaisia saunoja, voidaan kaikki neliöt maksimoida elämiselle. Tehokas tilankäyttö pienentää esimerkiksi asuntokohtaista energiankulutusta”, kertoo BoKlok Suomen maajohtaja Kati Valtonen.

Edellinen Tuusulan BoKlok-taloyhtiö on rakennettu Asuntomessut 2020 -alueelle Rykmentinpuistoon. ”As. Oy Tuusulan Tähtipolussa on sisustettu esittelyasunto, ja vastaavanlaisia koteja on tulossa myös Sinisiipeen. Järjestämmekin mielellämme asuntoesittelyjä Tähtipolussa BoKlok-kodeista kiinnostuneille”, toteaa Valtonen.

Tällä hetkellä BoKlok-koteja rakennetaan Helsingin Tapaninkylässä sekä Keravan Kurkelassa, jonne on tulossa 102:n vuokra-asunnon kerrostaloyhtiö Varmalle. Molemmat kohteet valmistuvat kesällä 2022. Lisäksi ennakkomarkkinoinnissa on Turun ensimmäinen BoKlok-asuntokohde Puuseppä, jonka arvioitu valmistumisajankohta on keväällä 2023.

Lisätietoja:

BoKlok Suomi, maajohtaja Kati Valtonen, puh. 040 725 1614 tai kati.valtonen[at]boklok.fi

BoKlok Suomi, markkinointi- ja viestintävastaava Sari Perento puh. 040 561 6728 tai sari.perento[at]boklok.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Heikkinen, puh. 040 519 4787, pilvimaari.heikkinen[at]skanska.fi

BoKlok on puurakentamisen innovatiivinen edelläkävijä, jonka Skanska ja IKEA kehittivät jo 25 vuotta sitten. BoKlok rakentaa ja kehittää koteja mahdollisimman monelle – vastuullisesti. Konseptissa yhdistyvät hyvä suunnittelu, toiminnallisuus ja kustannustehokkuus. BoKlok rakentaa noin 1 000 asuntoa vuosittain eri markkina-alueillaan, ja se on toteuttanut yli 14 000 kotia Ruotsiin, Norjaan, Iso-Britanniaan ja Suomeen. BoKlokin toiminta kattaa koko arvoketjun tuotekehityksestä projektikehitykseen, tehdasvalmistuksesta rakentamiseen aina myynnistä muutonjälkeiseen asiakaspalveluun asti.

Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2021 lopussa 2 167 henkilöä Suomessa.