c

Skanska rakentaa Premicolle vuokra-asuntoja Kruunuvuorenrantaan

Lehdistötiedotteet 28.1.2022 8.30 CET

Skanska ja Premico Asuntorahasto II Ky ovat sopineet vuokra-asuntojen rakentamisesta merelliseen Kruunuvuorenrantaan. ARA-rahoitteiseen hankkeeseen kuuluu kolme viisikerroksista asuinrakennusta, joissa on yhteensä 83 kohtuuhintaista asuntoa. Kokonaisuuteen kuuluu lisäksi noin 350 neliömetriä käsittävä liiketila kohteen kivijalassa.

Havainnekuva Spektrin muuratusta julkisivusta.

As. Oy Helsingin Spektri -nimisen yhtiön kolme rakennusta sijoittuvat osoitteeseen Kultakruununkaari 1. Jokaisen rakennuksen tiilijulkisivu on kadulle päin eri värinen, kun taas pihan puolella on käytetty luonnonvalkoista sävyä. Julkisivu elävöityy myös muurauksen vaihtelevalla ladonnalla.

Yhtiön piha-alueella on vehreää oleskelutilaa asukkaille luonnonkallion katveessa. Viihtyvyyttä lisää valotaide, joka tulee osaksi rakennusten julkisivua ja pihaa. Alueella on imujätejärjestelmä, joka vähentää jätteenkeräysautojen liikennöintiä asuintalojen välittömässä läheisyydessä. Yhtiön autopaikat sijaitsevat erillisessä pysäköintilaitoksessa.

”Ensimmäistä yhteistä hankettamme Premicon kanssa on edistetty pitkään, ja olen iloinen, että pääsemme käynnistämään nyt rakennusvaiheen. Alueella olevat korkeat kaupunkikuvalliset tavoitteet näkyvät arkkitehtuurin lisäksi muun muassa valotaidekonseptina, joka korostaa meren- ja luonnonläheisyyttä”, kertoo hankekehitysjohtaja Tuomas Vaarasalo Skanskasta.

”Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen puute eteenkin Helsingissä on merkittävä ongelma, joka estää muun muassa työvoiman liikkumista ja hidastaa näin talouden kasvua. Olemme erittäin tyytyväisiä Skanskan kanssa tehtyyn kauppaan, joka tukee strategiaamme kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen suurimpana yksityisen sektorin rakennuttajana”, toteaa Premicon investointijohtaja Samuel Tuomola.

Rakentaminen käynnistyy helmikuussa 2022, ja kohteen arvioidaan valmistuvan vuoden 2024 helmikuussa.

Skanska rakentaa parhaillaan viereisellä tontilla myös Skanska Kotien As. Oy Helsingin Kultavenettä, joka valmistuu muutaman kuukauden ennen Spektriä. Kruunuvuorenrannan luoteisosaan rakenteilla olevaan asuinkortteliin syntyy noin 600 uutta asuntoa.

Lisätietoja:

Skanska Talonrakennus Oy, hankekehitysjohtaja Tuomas Vaarasalo, puh. 040 731 6885, tuomas.vaarasalo[at]skanska.fi

Premico Group Oy, investointijohtaja Samuel Tuomola, puh. 050 566 6111, samuel.tuomola[at]premico.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Heikkinen, puh. 040 519 4787, pilvimaari.heikkinen[at]skanska.fi

Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2021 lopussa 2 167 henkilöä Suomessa.