c

Paavolan kampuksen uudiskohteet ovat valmistuneet

Lehdistötiedotteet 13.1.2022 9.30 CET

Paavolan kampuksen uudet valmistuneet tilat ovat Lahden lukio Gaudian opetustiloja, liikuntahalli pukeutumis- ja oheistiloineen sekä kaksi keittiö- ja ruokalakokonaisuutta. Tilat sijaitsevat osoitteissa Terijoenkatu 3 ja 7. Seuraavana maaliskuun kuluessa valmistuvat kampuksen peruskorjatut, entisen muotoiluinstituutin tilat.

Paavolan kampus, sisäkuva

Nyt valmistuneita uusia tiloja käyttävät Lahden lukio Gaudian lisäksi Tiirismaan peruskoulu ja Wellamo-opisto. Lisäksi valmistuneet liikuntatilat tulevat myös seurojen ja kuntalaisten käyttöön.

Toiminta uudiskohteissa alkaa kevään 2022 aikana vaiheittain. Lahden lukio Gaudia aloittaa toimintansa uusissa tiloissa elokuussa 2022.

”Kevään ylioppilaskirjoitukset järjestetään kuitenkin jo uusissa tiloissa”, toteaa Lahden lukio Gaudian rehtori Jyrki Rosti tyytyväisenä.

”Ylioppilaskirjoituksiin on käytettävissä uudisrakennuksen 3. kerroksen lähes 1000 neliön tila sekä noin puolet 2. kerroksen tiloista, jotka siirtoseinin on muunneltavissa ja jaettavissa erilaisiksi luokkatiloiksi”, jatkaa lukiojohtaja Heikki Turunen. Turunen toimii myös Paavolan kampuksen käyttäjäryhmän puheenjohtajana. 

Kampuksesta eri-ikäisten oppijoiden koulu- ja kulttuurikortteli

Turusen mukaan liikuteltavat seinät ja sisustus mahdollistavat tilojen monikäyttöisyyden ja jakamisen isoihin ja pieniin opetustiloihin. Terijoenkatu 7:n auditoriossa katsomo on kasattavissa tilan takaseinälle, mikä mahdollistaa ison lattiatilan tai pienimuotoista esitystilaa.   

”Uuteen lukiorakennukseen valmistuu Art House, jossa on kuvataiteen ja käsityön opetustiloja Gaudian, Tiirismaan peruskoulun, Wellamo-opiston ja Taikan käyttöön. Yhteiskäyttöön tulevat myös modernit musiikin opetustilat. Musiikkitilat tarjoavat mahdollisuuden monipuoliseen musiikinharjoittamiseen, muun muassa bänditiloja. Lisäksi nykyaikaiset laboratoriotilat on rakennettu vastaamaan IB-linjan vaatimustasoa”, Turunen jatkaa.

Hankkeen projektipäällikkö Simo Lahtela Lahden Tilakeskuksesta kertoo, että kampuksen liikuntahalli otetaan käyttöön jo helmikuussa. Tilat ovat myös seurojen varattavissa. Liikuntahallin täysikokoinen noin 1000 m2:n pelikenttä on jaettavissa pienempiin osiin ja salin saumaton massalattia mahdollistaa monipuolisen liikunnan ja urheilun harrastamisen.

Paavolan kampus rakentuu yhteistyössä

Vuodenvaihteessa Skanska on luovuttanut uudistilat kiinteistön omistajalle Hemsölle ja Hemsö edelleen Lahden kaupungin käyttöön.

”Kampuksen rakentamishankkeessa yhdistyvät monipuolinen uudisrakentaminen sekä vielä loppusuoralla oleva peruskorjauskohde eli entisen muotoiluinstituutin tilat. Luovutamme tuleville käyttäjille energiatehokkaat ja terveelliset tilat. Skanskan työ kampuksella jatkuu vielä muutaman kuukauden peruskorjatun osan viimeistelyllä. Lisäksi pihatyöt valmistuvat toukokuun loppuun mennessä”, kertoo rakennuspäällikkö Aimo Paavola Skanskasta.

”Paavolaan on syntymässä elävä ja monikäyttöinen kampus, joka muovautuu ajassa. Meidän vastuullamme on viedä pitkälle suunniteltu kokonaisuus maaliin ja kehittää aluetta yhdessä Lahden kaupungin kanssa niin, että se palvelee käyttäjiään kauas tulevaisuuteen. Nyt on saavutettu tärkeä välietappi, ja matka jatkuu”, toteaa Hemsön maajohtaja Jarkko Leinonen.

Yhteiskuntakiinteistöihin erikoistunut Hemsö omistaa Paavolan kampuksen rakennukset ja vastaa kampushankkeen rakennuttamisesta. Lahden kaupunki on tilojen vuokralaisena 20 vuoden.

Paavolan kampushanke

Paavolan kampus on suurin hanke Lahden Tilakeskuksen historiassa, ja se toteutetaan vaiheittain vuosina 2020–2023. Ensimmäisenä osaksi kampusta valmistui Humpulan päiväkoti syksyllä 2020.

”Työt kampuksella etenevät suunnitellun aikataulun mukaan. Seuraavaksi alkaa uudisosien kalustaminen ja rakentaminen puolestaan jatkuu Terijoenkatu 7:n peruskorjattavissa tiloissa", toteaa projektipäällikkö Simo Lahtela.

"Seuraavaksi käynnistyviä hankkeita ovat Kirkkokatu 16:n perusparannus sekä Terijoenkatu 2:n (ent. Kannaksenkatu 20) toiminnallisten muutosten 2. vaihe. Kampus on kokonaisuudessaan valmis vuoden 2023 syksyllä", Lahtela jatkaa

Paavolan kampuksen tilat on suunniteltu ja toteutettu joustaviksi ja osallistavia opetusmetodeja tukeviksi. Kampus yhdistää eri-ikäisiä oppijoita lapsista aikuisopiskelijoihin. Käyttäjinä kampuksella tulee olemaan noin 2500 lasta ja nuorta.

Lisätietoja:

Lahden kaupunki, Lahden Tilakeskus, projektipäällikkö Simo Lahtela, puh. 044 416 3850

Lahden kaupunki, Sivistyspalvelut, lukio- ja vastuualuejohtaja Heikki Turunen, puh. 044 716 1330

Skanska Talonrakennus Oy, rakennuspäällikkö Aimo Paavola, puh. 0400 979 428, aimo.paavola[at]skanska.fi

Hemsö, Simo Karjalainen, Head of Project Development, puh. 040 076 6664

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Heikkinen, puh. 040 519 4787, pilvimaari.heikkinen[at]skanska.fi

Lue lisää Paavolan kampuksesta

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy -konserni työllisti vuoden 2020 lopussa 2 177 henkilöä Suomessa.