c

Sulkavuoren jätevedenpuhdistamon toteutusvaihe käynnistyy

Lehdistötiedotteet 17.12.2021 7.35 CET

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo on tehnyt päätöksen Sulkavuoren keskuspuhdistamon prosessiputkisto- ja koneistourakan toteutusvaiheen käynnistämisestä. Urakan arvo Skanskalle on noin 45 miljoonaa euroa.

Havainnekuvassa laitoksen esiselkeytysallas. Kuva: Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo

Projekti käynnistyi elokuussa 2021 kehitysvaiheella, ja toteutusvaihe alkaa maaliskuussa 2022. Sulkavuoren keskuspuhdistamosta tulee aktiivilietelaitos, joka toimii rinnakkaissaostusperiaatteella. Jätevedet puhdistetaan mekaanisesti, kemiallisesti ja biologisesti. Skanskan urakka kattaa hankkeen koneistot ja prosessiputkistot, ja se valmistuu vuoden 2026 helmikuun loppuun mennessä.

"Laadimme hankkeelle kehitysvaiheen aikana yleisaikataulun ja projektisuunnitelman muiden Sulkavuoren jätevedenpuhdistamo -projektissa toimivien urakoitsijoiden kanssa. Lisäksi kehitimme hankkeen teknisiä toteutusratkaisuja ja valmistelimme kriittisimpiä laitehankintoja yhteistyössä tilaajan kanssa", kertoo tulosyksikön johtaja Markku Ihamäki Skanskalta.

”Urakan kehitysvaihe yhdessä Skanskan ja muiden urakoitsijoiden kanssa on ollut hyödyllinen muun muassa urakkaan kuuluvien koneiden ja laitteiden määrittelyssä. Urakoitsijan ammattitaitoa on voitu hyödyntää näin normaalia toteutusmallia enemmän”, kertoo toimitusjohtaja Timo Heinonen Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:stä.

Sulkavuoren uusi keskitetty jätevedenpuhdistus on Tampereen seudun merkittävimpiä ympäristöinvestointeja, jolla omistajakunnat edistävät alueellaan vesiensuojelua ja kestävää kehitystä sekä parantavat kiertotalouden toteuttamisen edellytyksiä. Keskuspuhdistamoon asennettavan uuden tekniikan avulla purkuvesistön ympäristökuormitus vähenee, vaikka käsiteltävän jäteveden määrän odotetaan kasvavan.

Lisätietoja:

Skanska Infra Oy, tulosyksikön johtaja Markku Ihamäki, puh. 040 022 1898, markku.ihamaki[at]skanska.fi

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy, toimitusjohtaja Timo Heinonen, puh. 040 820 2695, timo.heinonen[at]keskuspuhdistamo.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Heikkinen, puh. 040 519 4787, pilvimaari.heikkinen[at]skanska.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy -konserni työllisti vuoden 2020 lopussa 2 177 henkilöä Suomessa.