c

Vuosaareen toinen tornitalo Union Investmentille

Lehdistötiedotteet 8.10.2021 8.05 CET

Skanska ja Union Investment ovat sopineet 33-kerroksisen tornitalon rakentamisesta Helsingin Vuosaareen. Hankkeen kokonaisarvo on noin 100 miljoonaa euroa, josta Skanskan urakkasopimuksen arvo on noin 68 miljoonaa euroa.

33-kerroksinen Atlas rakentuu aiemmin tänä vuonna käynnistyneen 24-kerroksisen Hyperionin rinnalle. Kuva: B&M Architects

Vuosaaren metroaseman ja kauppakeskus Columbuksen läheisyyteen rakennettavaan As. Oy Helsingin Atlas -nimiseen tornitaloon tulee 288 korkeatasoista vuokra-asuntoa ja kolme liiketilaa. Kohde on A-energialuokkaa, ja sille tavoitellaan myös RTS-ympäristöluokitusta. Julkisivun ja katon aurinkopaneelit kattavat osan kiinteistön sähkönkulutuksesta.  

”Vuosaaren tornitalojen kehitystyö on ollut antoisa sekä mielenkiintoinen prosessi, ja Atlas onkin toistaiseksi Skanskan korkein Suomeen rakentama talo. Olen iloinen, että yhteistyömme jatkuu Union Investmentin kanssa uuden hankkeen myötä”, kertoo hankekehitysjohtaja Jukka Haaparanta Skanskalta.

Lähes jokaisessa asunnossa on viherhuone, ja ylin kerros on kokonaisuudessaan varattu asukkaiden yhteisille tiloille. Viereiselle tontille rakentuvasta Delfiiniparkki-pysäköintihallista on varattu pysäköintipaikkoja asukkaille, ja halliin on suora yhteys kahdesta alimmasta kerroksesta.

Skanska rakentaa parhaillaan viereen myös toista tornitaloa samalle asiakkaalle. Kummankin tornitalon näyttävä julkisivu noudattaa samaa tyyliä, jossa värimaailma muodostuu metallinhohtoisen pronssin sävyisestä betonista, johon on toteutettu graafista kuviointia. Tehosteena käytetään lisäksi metalliverhousta.

”Atlas ja Hyperion viimeistelevät Vuosaaren eteläosassa sijaitsevan Delfiinikorttelin kehityshankkeen. Huomioiden olemassa olevan ylikysynnän, kohteiden erinomaisen sijainnin ja rakentamisen korkean laadun, pidämme näiden kahden asuintornin vuokrausnäkymiä erittäin hyvinä”, kertoo Head of Investment Management Europe at Union Investment Martin Schellein Union Investment Real Estate GmbH:sta.

Atlas sijoittuu osoitteeseen Vuotie 47, ja sen rakentamisen on suunniteltu käynnistyvän lokakuun aikana. Kohde valmistuu loppusyksystä 2024.

Kohde on Union Investmentin hallinnoiman avoimen kiinteistörahaston Unilmmo: Globalin ensimmäinen asuntokohde Pohjoismaissa.