c

Helsingin Veräjämäkeen uusia SATOn vuokra-asuntoja Skanskan rakentamana

Lehdistötiedotteet 12.4.2021 9.00 CET

Skanska ja SATO ovat sopineet sopimuksen kolmen kerrostalon rakentamisesta Helsinkiin.

Havainnekuva Helsingin Veräjämäkeen rakennettavista SATOn vuokra-asunnoista. Kuva: SATO

Veräjämäkeen Jokiniementielle rakennettavaan kokonaisuuteen kuuluu yhteensä 222 asuntoa sekä kolmikerroksinen 123 paikan pysäköintilaitos, joka palvelee useita läheisiä kiinteistöjä. Talot ovat 6- ja 7-kerroksisia, ja niiden julkisivut on pääosin tiilimuurattu maalattujen betonipintojen, puurimoituksen sekä pelti- ja levyalueiden ohella. Hanke toteutetaan korkeiden energiatehokkuusvaatimusten mukaisesti.   

”Olemme tehneet SATOn kanssa pitkään hyvää yhteistyötä eri toimintamalleja ja urakkamuotoja hyödyntäen. Olen iloinen, että yhteistyömme jatkuu tämän mittavan hankkeen parissa”, kertoo aluejohtaja Ilpo Luhtala Skanskalta.

”Yhteistyömme Skanskan kanssa jatkuu Oulunkylän ’Viisaan liikkumisen korttelissa’. Kortteli on kehitetty hyvässä yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa ja siihen on tulossa yhteensä noin 500 uutta vuokra-, omistus- ja osaomistusasuntoa. SATOssa investoimme asukkaidemme toiveita vastaaviin vuokra-asuntoihin hyvien liikenneyhteyksien äärelle ja nyt tavoitteemme täyttyvät hienosti. Olemme sitoutuneet vastuullisuustavoitteissamme kestävän kehityksen tavoitteisiin, ja näissä rakennuksissamme lämmönlähteeksi valittiin maalämpö. Lisäksi kohteeseen toteutetaan uusiutuvaa energiaa tuottava aurinkovoimala. SATOkotien autopaikkojen lämmitystolpat ovat älykkäitä eTolppia, jotka on helppo ottaa sähköautojen latauskäyttöön. Pyöräilijöitä ilahduttavat erilliset polkupyörien huoltopisteet. Kävelyetäisyydellä korttelista löytyvät puolestaan kaikki arjen peruspalvelut”, sanoo liiketoimintajohtaja Arto Aalto SATOlta.

Hanke rakennetaan Oulunkylän aseman lähelle hyvien palveluiden ja yhteyksien äärelle. Liikenneyhteydet paranevat vielä entisestään myöhemmin valmistuvan Raide-Jokerin myötä.  

Paikalla aikaisemmin sijainneiden 1970-luvun VR:n henkilöstöasuntojen purkutyöt valmistuvat pian, ja varsinainen rakentaminen pääsee alkamaan huhtikuussa 2021. Kohde valmistuu keväällä 2023.  

Lisätietoja:

Skanska Talonrakennus Oy, aluejohtaja Ilpo Luhtala, puh. 040 572 1579 ilpo.luhtala[at]skanska.fi

SATO, liiketoimintajohtaja Arto Aalto, puh. 040 513 0702. arto.aalto[at]sato.fi

Skanska Oy, viestinnän asiantuntija Pilvimaari Heikkinen, puh. 040 519 4787, pilvimaari.heikkinen[at]skanska.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy -konserni työllisti vuoden 2020 lopussa 2 177 henkilöä Suomessa.