c

Jyväskylän Lutakon viimeisen kohteen ennakkomarkkinointi on käynnistynyt

Lehdistötiedotteet 20.11.2020 9.00 CET

Skanskan rakenteilla olevan korttelin viimeisen kohteen ennakkomarkkinointi on aloitettu Jyväskylän Lutakossa. Uno Savolan kadulle rakentuvaan 8-kerroksiseen As. Oy Jyväskylän Swingiin tulee 45 asuntoa yksiöistä kolmioihin, ja rakennuksen energialuokka on A.

Visualisointi Jyväskylän Swingistä

Asuntojen suunnittelussa on panostettu erityisesti säilytysratkaisuihin. Esimerkiksi yksiöiden alkoveissa on kiinteät yläkaapit, jotka jättävät lattiatilaa vapaaksi ja helpottavat sisustamista. Kaikkien asuntojen eteisissä on liukuovet, ja pohjaratkaisun mukaan niissä on joko vaatehuoneet tai vaatekaapit. Kodeissa on avokeittiöt, ja suurimmissa myös keittiösaarekkeet. Isoimmissa kaksioissa ja kolmiossa on oma sauna. Kotien näkymät avautuvat joko sisäpihalle tai Lutakon aukiolle, jossa järjestetään tapahtumia ympäri vuoden. Asunnoissa on myös vakiona 100 megan laajakaistayhteys, mikä tehostaa esimerkiksi etätöiden tekoa.

”Lutakko on monipuolinen ja haluttu alue, jossa asumisen ympärillä on erityyppisiä palveluita ja hyvät kulkuyhteydet. Alue on yhdistelmä modernia rakentamista, historiaa sekä kaunista järvimaisemaa. Jyväskylän Swingi on viimeinen kohteemme Lutakossa, ja osaltamme kortteli siis valmistuu. Odotamme Swingin olevan myös suosittu kahden aiemman kohteen Nuotin ja Soinnun tapaan”, kertoo Skanska Kotien myynti- ja markkinointijohtaja Marja Kuosma.

Taloyhtiössä on laadukkaat yhteiset tilat asukkaille. Ulkovälinevarastoa voi myös käyttää kerhohuoneena, ja sinne tuodaan kaksi kuntopyörää asukkaiden käyttöön. Arkea helpottamaan ulkovälinevarastoon sijoitetaan pyörien huolto- ja putsauspiste. Yhden sisäänkäynnin luona on myös yhteinen kuraeteinen, jossa voi puhdistaa esimerkiksi harrastusvälineet ennen kotiin saapumista. Suuri puistomainen sisäpiha tarjoaa rauhaa, mutta myös harrastusmahdollisuuksia esimerkiksi oman petankkikentän äärellä.

Yhtiön pysäköintipaikat sijaitsevat korttelin yhteisessä parkkihallissa pihakannen alla. Swingin asukkaille varatut 23 paikkaa toimivat vuorottaispysäköintimallilla, eli pysäköidä voi mihin tahansa yhtiön vapaaseen paikkaan. Autopaikoista osa on varustettu myös sähköauton latauspisteellä.

Swingi on siis Skanskan viimeinen kohde Lutakossa. Sen rakentaminen aloitetaan arvion mukaan helmikuussa 2021, jolloin taloyhtiö valmistuu maaliskuussa 2022. Skanskalla on Swingin kanssa samassa korttelissa myös kaksi muuta kohdetta, joista As. Oy Jyväskylän Nuottiin pääsee muuttamaan vaikka heti, ja As. Oy Jyväskylän Sointu valmistuu tammikuun lopulla 2021

Lisätietoja:

Skanska Kodit, myynti- ja markkinointijohtaja Marja Kuosma, puh. 040 844 8630, marja.kuosma[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestinnän asiantuntija Pilvimaari Heikkinen, puh. 040 519 4787, pilvimaari.heikkinen[at]skanska.fi

Jaa