Skanska Industrial Solutions Oy ja Lapin ELY-keskus ovat solmineet tiemerkintöjen palvelusopimukset Pohjois-Pohjanmaalle ja Lappiin.
Palvelusopimukset ovat voimassa vuoden 2024 toukokuulle saakka. Pohjois-Pohjanmaan alueella sopimus kattaa noin 2500 kilometriä massavaatimusteitä ja noin 3400 kilometriä maalivaatimusteitä. Lapin alueella sopimukseen kuuluu 1900 kilometriä massavaatimusteitä, joiden lisäksi tehdään myös noin 50 000 neliömetrin verran muita töitä.
Sopimuksiin sisältyy sekä uusien merkintöjen tekemistä että vanhojen ylläpitämistä koko Pohjois-Pohjanmaan sekä Lapin ELY-keskuksen alueilla. Tämän lisäksi teiden kuntotietoja mitataan ja raportoidaan tilaajalle. Työt alkavat kesäkuussa 2020.
”Palvelusopimukset ovat monivuotisia, mikä mahdollistaa tiemerkintöjen kehittämisen yhdessä tilaajan sekä palveluntuottajan kanssa. Aloitamme työt ylläpidon osalta kesäkuun aikana. Päällystyskohteiden tiemerkinnät tehdään päällystysurakoitsijoiden aikatauluja mukaillen. Merkintätyöt pyritään tekemään siten, että siitä koituu liikenteelle mahdollisimman vähän haittaa”, kertoo tuotantopäällikkö Antti Hietakangas Skanskasta.
Lisätietoja:
Skanska Industrial Solutions Oy, tuotantopäällikkö Antti Hietakangas, puh. 040 137 5110, antti.hietakangas[at]skanska.fi
Skanska Oy, viestinnän asiantuntija Pilvimaari Heikkinen, puh. 040 519 4787, pilvimaari.heikkinen[at]skanska.fi
Lapin ELY-keskus, projektipäällikkö Jesse Kananen, puh. 0295 037 020, jesse.kananen[at]ely-keskus.fi
Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy -konserni työllisti vuoden 2019 lopussa 2 179 henkilöä Suomessa.