c

Skanska ja Kuopio kutsuvat mukaan uuden asuinalueen nimikilpailuun

Lehdistötiedotteet 27.5.2020 9.00 CET

Skanska ja Kuopion kaupunki järjestävät yhdessä nimikilpailun uudelle urbaanille asuinalueelle, joka rakentuu lähivuosina Kuopion keskustan tuntumaan. Kilpailun raati ottaa nyt nimiehdotuksia vastaan, ja uusi nimi julkistetaan elokuussa.

Kuva: Skanskan arkisto, Rouhiainen Móricz Arkkitehdit Oy

Kaupunkilaiset tuntevat paikkakuntansa parhaiten, ja vakiintuneet paikannimet syntyvät ihmisten suussa. Nyt kaikilla on mahdollisuus jättää jälkensä kaupungin historiaan. Haussa on nimi asuinalueelle, joka rakentuu lähivuosina keskustan välittömään läheisyyteen. Alueella toimi aikaisemmin Savonia-ammattikorkeakoulun teknillinen opisto, minkä takia paikka tunnettiin ennen Tekun alueena tai Opistotien kampuksena.

”Uusien asuinkorttelien sijainti on erinomainen. Ne ovat sydänkeskustan vireyden ja luonnon välimaastossa, matkalla torilta Puijolle. Yhteisenä tavoitteenamme on ollut luoda yhteisöllisiä asumisen kortteleita paikkaan, joka toimii porttina ruutukaavakeskustaan. Tulevilla asukkailla on keskustan palvelut ja monipuoliset liikuntapaikat kuten Kuopio-halli aivan vieressä”, kertoo Kuopion kaupungin asuntotoimenjohtaja Katri Hiltunen.

Alueen kehittäjälle ja rakentajalle Skanskalle on tärkeää kehittää uudistuvaa kaupunginosaa yhdessä Kuopion kaupungin, viranomaisten ja kaupunkilaisten kanssa. Yhteistyössä syntyy myös hyvä ja tunnistettava nimi, joka kuvastaa alueen identiteettiä ja luonnetta.

”Rakennusten ja asuntojen lisäksi olemme kiinnittäneet hyvin paljon huomiota siihen, miten luodaan viihtyisä ja turvallinen lähiympäristö ja mitä on myös talojen välissä. Tärkeitä ovat omat pihat ja julkiset tai puolijulkiset paikat. Kohtaamispaikkana toimii alueen yhteisöllinen sydän eli korttelien välinen keskusaukio, ja puistoalueilla sekä pyörä- ja kävelyreiteillä voi rauhoittua yhdessä tai yksin”, kertoo kaavakehitysjohtaja Hille Kaukonen Skanskasta.

Neljän korttelin alueelle rakentuu noin 20 kerrostaloa, joissa on yhteensä noin 800 asuntoa. Skanska aloittaa rakentamisen arviolta vuonna 2021.

Kaksivaiheinen nimikilpailu käynnistyy nyt

Nimikilpailun ensimmäisessä vaiheessa kaikki halukkaat voivat ehdottaa alueelle uutta nimeä ja kertoa perustelunsa nimiehdotuksille. Kilpailu alkaa 27.5.2020 ja on avoinna 15.6.2020 klo 16 asti.  

Nimikilpailuun voi osallistua tällä lomakkeella, joka löytyy Skanskan ja Kuopion kaupungin nettisivuilta. Kilpailun raati valitsee jatkoon 3–5 nimiehdotusta, joista kuntalaiset saavat äänestää voittajan. Nimikilpailun voittaja julkistetaan elokuussa 2020. Kaikkien nimikilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan viisi 100 euron arvoista sisustuslahjakorttia.

Lisätietoja:

Skanska Kodit, kaavakehitysjohtaja Hille Kaukonen, puh. 040 178 7528, hille.kaukonen[at]skanska.fi

Skanska Kodit, myynti- ja markkinointijohtaja Marja Kuosma, puh. 040 844 8630, marja.kuosma[at]skanska.fi

Skanska Oy, markkinointi- ja viestintäjohtaja Cristina Rinnetie-Uski, puh. 040 5019816, cristina.rinnetie[at]skanska.fi

Kuopion kaupunki, asuntotoimenjohtaja Katri Hiltunen, puh. 0447 185050, katri.hiltunen[at]kuopio.fi

Kuopion kaupunki, va. asemakaavapäällikkö Pauli Sonninen, puh. 0447 185439, pauli.sonninen[at]kuopio.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy -konserni työllisti vuoden 2019 lopussa 2 179 henkilöä Suomessa.