c

Skanskalle voitto Itä-Suomen työturvallisuuskilpailun konsernisarjassa

Lehdistötiedotteet 27.11.2019 12.00 CET

Skanska Talonrakennus oli voittoisa vuoden 2019 Itä-Suomen työturvallisuuskilpailun konsernisarjassa. Skanskalta oli mukana kilpailussa kaksi työmaata Kuopiosta: Technopolis Microkatu 1 RV9-rakennus ja Niiralan Kulma Hatsalankatu 37 asuin- ja toimistorakennus.

Skanskan työtakkeihin on painettu erilaisia rooleja, joita henkilöillä voi olla työn ulkopuolella muistuttamaan siitä, että jokaisella meillä on myös elämää työajan ulkopuolella.

Talonrakennusteollisuus Itä-Suomi järjesti Itä-Suomen työturvallisuuskilpailun 2019 yhteenveto- ja palkitsemistilaisuuden työturvallisuuden harjoitusalueella Kuopiossa 27.11.2019. Skanska on 2010-luvulla useina aikaisempinakin vuosina pärjännyt hyvin Itä-Suomen alueen työturvallisuuskilpailussa, joka on vuosittain varsin kovatasoinen.

”Itä-Suomen työturvallisuuskilpailussa on laajimmat arviointiperusteet koko maassa. Teemme osallistujista kokonaisarvion, johon vaikuttavat esimerkiksi työmailla sattuneet tapaturmat, työturvallisuusjohtaminen, aluehallintoviraston tarkastuksissaan antamat kehotukset ja huomautukset sekä työturvallisuushavaintojen määrä”, kertoo Talonrakennusteollisuuden Itä-Suomen aluepäällikkö Kimmo Anttonen.

”Työturvallisuushavaintojen osalta emme tarkastele pelkästään työmaan aikana tehtyjen havaintojen kokonaismäärää, vaan sitä, paljonko havaintoja on kuukausittain keskimäärin tehty. Turvallisuushavainnot ovat keskeinen keino karsia tapaturmia ja lisätä tietoisuutta turvallisuusriskeistä, ja on erittäin tärkeää, että niitä tehdään koko työmaan keston ajan”, Anttonen lisää.

”Olemme voimakkaasti painottaneet turvallisuusjohtamisen merkitystä, ja tämä myös näkyy työmaidemme arjessa. Turvallisuusjohtaminen pitää sisällään hyvin monia eri asioita, ja arvioimme sitä kartoittamalla niin putoamissuojaussuunnitelmia kuin sitä, onko työmaalla käsitelty työturvallisuusasioita viikoittain työntekijöiden kanssa”, kertoo turvallisuuspäällikkö Matti Eronen Skanskalta. Turvallisuusjohtamista arvioitiin kilpailussa 13 kysymyksen tarkistuslomakkeella.

”Työmaillamme näkyy LIFE-henki, mikä tarkoittaa muun muassa työkavereista välittämistä. Työturvallisuuteen liittyvän oivalluttamisen avulla korostamme sitä, miten tärkeää on, että jokainen sisäistää omakohtaisesti turvalliset toimintatavat”, työpäällikönä Skanskan hankkeilla Kuopiossa toimiva Niko Nousiainen toteaa.  

Skanskan merkittävin työturvallisuuspanostus yritystasolla viime vuosien aikana on LIFE Minä välitän -ohjelma, joka haastaa jokaista skanskalaista miettimään omaa rooliaan turvallisuuden kehittämisessä ja välittämisen kulttuurin lisäämisessä. Ohjelma onkin tavoittanut tähän mennessä lähes kaikki skanskalaiset, ja siihen kuuluu muun muassa työpajoja ja valmennuksia.

Technopolis Microkatu 1 RV9 -työmaan (nykyinen Kiinteistö Oy KPY Novapolis Microkatu 1) vastaavana työnjohtajana toimii Riku Parkkinen ja työmaainsinöörinä Juho Kylliäinen, Hatsalankatu 37:n vastaavana työnjohtajana toimii puolestaan Risto Silvennoinen ja työmaainsinöörinä Juho Eronen. Kilpailun aikana näillä työmailla ei sattunut yhtään työtapaturmaa.

Lisätietoja:

Skanska Talonrakennus Oy, työpäällikkö Niko Nousiainen, puh. 050 431 8433, niko.nousiainen[at]skanska.fi

Skanska Talonrakennus Oy, turvallisuusasiantuntija Matti Eronen, puh. 040 564 0330, matti.eronen[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi

Talonrakennusteollisuus ry, Itä-Suomen aluepäällikkö Kimmo Anttonen, puh. 050 449 3479, kimmo.anttonen[at]rakennusteollisuus.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy -konserni työllisti vuoden 2018 lopussa 2 152 henkilöä Suomessa.

Jaa