c

Ensimmäiset asukkaat muuttivat Jyväskylän Kankaalle

Lehdistötiedotteet 28.1.2017 14.00 CET

Jyväskylän Kankaan ensimmäinen asuinkerrostalo, Skanskan rakentama As. Oy Jyväskylän Raina, on valmis, ja asukkaat muuttivat uusiin koteihinsa 27.1. Pitkään suljettuna ollut Kankaan entinen teollisuusalue herää nyt henkiin aivan uudella tavalla.

Jyväskylän Raina

Kangas on Jyväskylän merkittävin aluekehityshanke, ja tulevaisuudessa se tarjoaa työpaikan 2100 ihmiselle ja kodin jopa 5000 asukkaalle. Tänään näistä 5000 asukkaasta ensimmäiset saavat avaimet uuteen kotiinsa, 46-asuntoiseen As. Oy Jyväskylän Rainaan.

Raina sijaitsee Piippurannan alueella Tourujoen vanhan punatiilisen piipun ja keskusaukion läheisyydessä. Kankaan alueella Rainan asukkaita palvelee jo monipuolinen lähikauppa ja liikuntakeskus kuntosaleineen. Lisäksi alueella toimii Luova kampus. Myös Jyväskylän keskusta kaikkine palveluineen on vain kävelymatkan päässä.

Seuraava Skanskan asuinkerrostalo, As. Oy Jyväskylän Tampuuri, valmistuu Piippurantaan tammikuussa 2018. Myös seuraavan kohteen suunnittelu on jo käynnissä.

”Kiinnostus Jyväskylän Kangasta kohtaan on ollut vilkasta. Suurin osa Rainan ja Tampuurin asunnoista on jo myyty, mutta molemmista taloyhtiöistä löytyy vielä muutamia vapaita kaksioita ja kolmioita”, kertoo asuntomyyjä Tuija Lundberg Skanska Kodeista.

Kankaan Piippuranta tarjoaa asukkailleen persoonallisen asuinympäristön luonnonkauniilla paikalla. Asuinkerrostaloissa yhdistyvät alueen vanha henki ja modernit ratkaisut. Ilmeeltään Raina ja Tampuuri kunnioittavat vanhan tehdasmiljöön punatiilipintoja. Tehdasmiljöön voi aistia myös talojen sisällä. Rainan porraskäytävän sisäseinien betonipinnat ja punatiili luovat tehdasmaista tunnelmaa, ja ikkunoista voi ihastella suoraan tehtaan piippua. Talon parvekkeilta avautuvat puolestaan Tourujoen maisemat.

Kankaan uudessa identiteetissä myös taide ja kulttuuri ovat tärkeitä elementtejä monissa eri muodoissaan. Kankaalla on käytössä prosenttikulttuurimalli, eli noin yksi prosentti Kankaan alueen tontinmyyntituloista sekä erityyppisen rakentamisen kustannuksista ohjataan Kankaan kulttuurin edistämiseen. Rainalle vahvan oman ilmeen ja yksilöllisen tarinan luo taiteilija Anna Ruthin talon porraskäytävään toteuttama kahdeksankerroksinen digiprint-teos.

Lisätietoja: 

Skanska Kodit, asuntomyyjä Tuija Lundberg, puh. 040 520 5779, tuija.lundberg[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2015 oli noin 821 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 095.