c

Helsingin Karpin rakentaminen Verkkosaaressa alkaa, seuraavan kohteen ennakkomarkkinointi jo käynnistynyt

Lehdistötiedotteet 30.10.2019 7.00 CET

Helsingin Verkkosaaressa sijaitsevan Skanskan uudiskorttelin ensimmäisen kohteen rakentamisen alkaessa seuraava kohde on jo ennakkomarkkinoinnissa. Tilanteen mahdollistaa hyvä kysyntä alueella.

Helsingin Karppi, Seipi ja Pasuri muodostavat uuden korttelin, joka nousee Verkkosaareen.

Kolmen asuntokohteen korttelin ensimmäisen hankkeen, Helsingin Karpin, asunnoista yli puolet on jo varattu ennen rakentamisen aloittamista. ”Verkkosaari on erittäin kiinnostava uusi merellinen asuinalue Helsingissä, ja olemme toteuttaneet sinne jo kaksi omaperusteista asuinkohdetta. Koska Karpin asuntoihin on ollut myös erittäin hyvä kysyntä, päätimme jo käynnistää seuraavan kohteemme Pasurin ennakkomarkkinoinnin”, sanoo Skanskan myynti- ja markkinointijohtaja Marja Kuosma.

Skanskan kehittämä kortteli sijoittuu meren rantaan aivan Itäväylän ja kauppakeskus REDIn palvelujen äärelle. Verkkosaaressa rakennetaan nyt erittäin paljon uusia asuntoja. Pasuri, Karppi ja korttelin kolmas yhtiö Seipi muodostavat kokonaisuuden, jonka ulkonäössä on vaihtelevuutta esimerkiksi eri sävyisten tiilijulkisivujen ja rakennusten erikorkuisten osien ansiosta. ”Kun asuntoja kehitetään meren rannalle, suojaisat sisäpihat ovat olennainen osa korttelin toimivuutta ja viihtyisyyttä”, sanoo projektipäällikkö Anu Åkerman Skanska Kodeista. Kolmen yhtiön yhteisellä sisäpihalla on mm. leikkipaikka ja yhteiskäyttöisiä viljelylaatikoita.

Erikoisuutena kanavanäkymät

Pasurin erikoisuutena ovat kanavanäkymät. ”Asuntojen lasiliukuovilla varustetut leveät ranskalaiset parvekkeet avautuvat Verkkosaaren kanavalle päin”, kertoo Åkerman. Kanavan rakentaminen toteutetaan vaiheittain. Seitsenkerroksisessa Pasurissa on 48 kotia, joista osassa on myös lasitettu parveke sisäpihan puolella.

Pasurin rakentaminen alkaa arviolta joulukuussa 2019, ja kohde valmistuu vuoden 2021 lopussa. Karpin asunnot puolestaan valmistuvat kesällä 2021.

Ympäristötehokkuus huomioitu monin tavoin

Pihakannen alla sijaitsevassa, korttelin yhteisessä pysäköintihallissa kolmasosa autopaikoista on varustettu sähköauton latauspisteellä ja lopuillekin on mahdollisuus lisätä latauspiste. Hallissa on myös yhteiskäyttöautolle varattuja paikkoja. Energialuokkaa A edustavat yhtiöt liitetään alueen aiemmassa vaiheessa toteutettuun jätteen putkikeräysjärjestelmään.

Kaikkien kolmen yhtiön katolle tulevat aurinkopaneelit kattavat osan kiinteistösähköstä. Yhtiöille on suunnitteluvaiheessa simuloitu rakennusmateriaalien aiheuttamaa ilmastovaikutusta eli hiilijalanjälkeä. ”Myös rakennusten E-luku on meillä 75, mikä on yli 15 % parempi kuin nykyisten rakennusmääräysten asettama vaatimustaso 90”, kertoo Åkerman. E-luku viittaa rakennusten laskennalliseen ostoenergiankulutukseen, jossa otetaan huomioon käytetyn energialähteen aiheuttama ympäristökuormitus. Luvulla tarkoitetaan vuotuista energiankulutusta rakennuksen lämmitettyä nettoalaa kohti.

Taloyhtiöissä on yhtiöiden yhteiskäytössä olevia tiloja ja palveluita: Karpin ja Pasurin yhteinen saunaosasto kerhotiloineen sijaitsee Pasurin ylimmässä kerroksessa, pesula ja korttelitupa pihatasossa. Karppiin puolestaan sijoitetaan kaikkien kolmen yhtiön korttelin yhteinen kierrätyshuone ja asukkaiden arkea helpottava pakettiautomaatti, jollainen alkaakin olla monessa uudessa taloyhtiössä kantakaupungin alueella. Karpin ensimmäisessä kerroksessa on myös ravintolatila terassialueineen.

Lisätietoja:

Skanska Kodit, projektipäällikkö Anu Åkerman, puh. 040 184 0201, anu.akerman[at]skanska.fi

Skanska Kodit, myynti- ja markkinointijohtaja Marja Kuosma, puh. 040 844 8630, marja.kuosma[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi

www.skanska.fi/pasuri 

www.skanska.fi/karppi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy -konserni työllisti vuoden 2018 lopussa 2 152 henkilöä Suomessa.

Jaa