c

Lohjan Laurentiustalon allianssihankkeen toteutus käynnistyy

Lehdistötiedotteet 4.4.2019 14.00 CET

Lohjan kaupunki on allekirjoittanut sopimuksen Skanskan ja P & R Arkkitehtien kanssa monitoimitalo Laurentiustalon toteuttamisesta.

Havainnekuva Lohjan Laurentiustalosta. Kuva: P&R Arkkitehdit Oy.

Laurentiustalo toteutetaan allianssihankkeena, jonka kehitysvaihe käynnistyi alkuvuodesta 2018. Nyt kehitysvaihe on saatu päätökseen, ja hankkeen toteuttaminen käynnistyy toukokuussa 2019. Hanke valmistuu vuoden 2020 lopulla.

Noin 7 700 kerrosneliömetrin kokoinen Laurentiustalon uudisrakennus nousee historiallisen Pyhän Laurin kirkon läheisyyteen. Punatiilinen rakennus sulautuu hyvin historialliseen ympäristöönsä. Hankkeeseen kuuluu uudisrakentamisen lisäksi myös vanhojen tilojen uudistamista noin 1 400 kerrosneliömetrin verran.

"Laurentiustalo tulee täydentämään ja eheyttämään Lohjan historiallisesti arvokasta kaupunkiympäristöä keskiaikaisen Pyhän Laurentiuksen kirkon edustalla. Kirkko, Lohjan pääkirjasto sekä nykyinen konserttisali- ja koulurakennus saavat rinnalleen uudisrakennuksen, joka on sopeutettu lähiympäristöönsä mittakaavan, muotojen ja materiaalien osalta. Rakennuksen sisältä paljastuvat nykyaikaiset, moneen tarkoitukseen muuntuvat tilat", kertoo hankkeen pääsuunnittelija, arkkitehti SAFA Pekka Salmi P & R Arkkitehdeista.

Monitoimitalossa on toimintaa aamusta iltaan

Laurentiustalosta tulee monenlaisen oppimisen keskus. Sinne sijoittuvat Anttilan yläasteen koulu ja Tytyrin ala-asteen koulu, Solbrinkens skola, suomen- ja ruotsinkielinen päivähoito sekä tiloja musiikkiopistolle, kuvataidekoululle ja kansalaisopistoille.

Hankkeeseen kuuluu olemassa oleva rakennus, jossa toimii nykyisin Anttilan koulu. Hankkeen uudisrakennus yhdistyy Anttilan koulun käytössä olevaan rakennukseen, jonka remontti on valmistunut keväällä 2017.

Hankkeeseen alun perin kuulunut Solbrinkenin koulun kiinteistö jätettiin kehitysvaiheessa pois hankkeen piiristä. Kaavoituksen yhteydessä sen tontti erotettiin omaksi tontikseen, ja Lohjan kaupunki tutkii rakennuksen ja tontin jatkokäyttöä myöhemmin. 

Tontilla sijaitseva päiväkoti Labanin rakennus puretaan pois ja sen paikalle tulee lähiliikuntapaikka osana koulun pihaa.

Kaiken kaikkiaan uudessa Laurentiustalon kokonaisuudessa tulee toimimaan yhdeksän eri toimijaa.

Allianssin projektiryhmä on hankkeen kehitysvaiheessa osallistanut rakennuksen tulevia käyttäjiä, päätöksentekijöitä sekä muita lohjalaisia useiden työpajojen kautta. Niissä on ollut mahdollista tutustua tulevaan uudisrakennukseen muun muassa tietomallin avulla.

”Laurentiustalolla on keskeisen sijaintinsa vuoksi aivan olennainen merkitys Lohjan koko kaupunkikuvalle”, toteaa Lohjan kaupungin palvelutuotantojohtaja Pasi Perämäki. ”Talon myötä Lohjan keskusta uudistuu ja pystyy vastaamaan paremmin kaupunkilaisten tarpeisiin. Myös harrastustilojen tarjonta paranee olennaisesti. Talo tuleekin olemaan erittäin aktiivisessa käytössä.”

Lisätietoja:

Lohjan kaupunki, palvelutuotantojohtaja Pasi Perämäki, puh. 050 5276 194, pasi.peramaki[at]lohja.fi

Skanska Talonrakennus Oy, tulosyksikön johtaja Jussi Sainomaa, puh. 050 356 0956, jussi.sainomaa[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy -konserni työllisti vuoden 2018 lopussa 2 152 henkilöä Suomessa.

Jaa