c

Oulun tornitalorakentaminen saa jatkoa – Vaaranpihan kortteliin suunnitteilla 13- ja 16-kerroksiset asuintalot

Lehdistötiedotteet 2.11.2018 9.00 CET

Oulun keskustan kehittäminen sekä vanhan rakennuskannan uusiminen ja täydentäminen saa jatkoa. Skanskalla on suunnitelmissa 13- ja 16-kerroksisten asuintalojen rakentaminen Vaaranpihan kortteliin kauppakeskus Valkean viereen. Vaaranpiha on suunniteltu Oulun parhaimmalle paikalle aivan ydinkeskustaan. Tontilla on aiemmin toiminut Rintamäen urheiluliike.

Oulun Vaaranpiha rakennetaan Oulun keskustaan keskeiselle paikalle Letkunpuiston varteen.

”Oulun keskusta-aluetta kehitetään aktiivisesti ja yhdyskuntarakenne tiivistyy tulevina vuosina. Rannan ja radan väliin jäänyt keskusta-alue ei mahdu enää laajenemaan sivulle, joten keskusta-asuntojen kysynnän kasvaessa on luonnollista tiivistää kortteleita ja laajentaa ylöspäin”, kertoo Skanska Kotien aluejohtaja Mikko Herva.

Tornitalot toteuttavat nykyaikaista, tiivistä kaupunkiasumista, joka on myös ekologista ja ympäristötehokasta.

Vaaranpiha toteuttaa luontevasti kehittyvän Oulun keskustavisiota. ”Keskusta-alue tiivistyy, keskustaan saadaan lisää asumista ja palvelut sen myötä kehittyvät. Asemakaavoituksen valmistuttua pystymme lähtemään liikkeelle nopeasti, jolloin rakentaminen voi käynnistyä vuonna 2019”, sanoo aluejohtaja Mikko Herva.

”Selkeä asuntokysynnän trendi niin Oulussa kuin muissakin kasvukeskuksissa kulkee kohti hyvätasoista keskusta-asumista. Asunnon on oltava oikeassa paikassa, hyvien palveluiden ja liikenneyhteyksien välittömässä läheisyydessä. Tornitaloasuminen on uudehko asumismuoto, joka kiinnostaa vaikka oma koti ei olisikaan ylhäällä. Toki monien asiakkaidemme palaute on, että tornitaloasumisessa ylemmistä kerroksista avautuvat näkymät houkuttelevat. Tästä on hyvä esimerkki Oulussa parhaillaan rakenteilla oleva 16-kerroksinen Puistovahti”, Skanska Kotien myynti- ja markkinointijohtaja Marja Kuosma toteaa.

”Keskustan korkeat rakennukset ovat perinteisesti sijoittuneet kaupunginojan ja sitä ympäröivän puistoketjun varrelle. Sijainti ja hanke on tärkeä Oulun kaupunkikuvan kehittymisen kannalta. Viheralue yhdistyy suunnitelmissa ulkoportaita pitkin asuinrakennusten kansipuutarhaan. Maan tasoon on sijoitettu ravintola- ja liiketiloja ja niiden toimintaa tukevia keveitä paviljonkeja. Paviljongit yhdessä Vaaranpuiston kehittämisen kanssa muodostavat Letkunpuiston varteen uuden viihtyisän kaupunkilaisten olohuoneen”, kertoo arkkitehti, SAFA Pave Mikkonen.

Tornitalorakentamisen edelläkävijänä Skanska on rakentanut asuintornitaloja eri puolille Suomea aina 1990-luvulta lähtien. Oulun kohteiden lisäksi Skanskan ajankohtaisia tornitalohankkeita ovat tänä vuonna Tampereelle valmistuva kaupungin korkein asuintornitalo, 21-kerroksinen Luminary, sekä Espoossa vuoden 2018 lopulla valmistuva 18-kerroksinen Koho.

Lisätietoja:

Skanska Kodit, aluejohtaja Mikko Herva, puh. 040 558 6580, mikko.herva[at]skanska.fi

Skanska Kodit, myynti- ja markkinointijohtaja Marja Kuosma, puh. 040 844 8630 marja.kuosma[at]skanska.fi

Pave Arkkitehdit, arkkitehti Pave Mikkonen, puh. 040 521 9300, mikkonen[at]pavearkkitehdit.fi

Skanska Oy, markkinointi- ja viestintäjohtaja Cristina Rinnetie-Uski, puh. 040 5019816, cristina.rinnetie-uski[at]skanska.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy -konserni työllisti vuoden 2017 lopussa 2 086 henkilöä Suomessa.