c

Skanskan Lappeenrannan Loiste valittiin Rakennusteollisuuden Vuoden laatuteko -kilpailun yleisöäänestyksen suosikiksi

Lehdistötiedotteet 11.10.2018 18.50 CET

Skanskan asuntohanke Lappeenrannan Loiste on noussut vuoden 2018 Rakentamisen laatuteko -kilpailussa yleisöäänestyksen suosikiksi.

Vastaava työnjohtaja Eetu Kauppinen, rakennuspäällikkö Timo Markkanen ja asiaskasvastaava Elisa Härkönen vastaanottivat syyskuussa 2018 Skanskan sisäisen laatukilpailun Hyvä laatuteko -palkinnon.

Kilpailussa palkitut projektit julkistettiin 11.10. Finnbuild-messuilla Rakennuslehti Awardsissa. Yleisö sai valita oman suosikkinsa ja äänestää finalisteista mieleistään kilpailun verkkosivuilla. Lappeenrannan Loiste voitti yleisöäänestyksen selvällä ääntenenemmistöllä.

Lappeenrannan Loiste valmistui Lappeenrannan keskustaan tammikuussa 2018. Kahdeksankerroksinen Lappeenrannan Loiste on Skanska Kotien omistusasuntokohde, jossa on yhteensä 36 laadukasta ja valoisaa kaupunkikotia.

Rakentamisessa on asiakastyytyväisyyden kannalta tärkeää, että koko ketju asuntomyynnistä rakentamisen ja asiakaspalvelun kautta valmiiseen kotiin on mietitty asiakkaan näkökulmasta. ”Kaikki, jotka ovat olleet kohteen toteutuksessa mukana, ovat olleet siihen erittäin sitoutuneita. Me teemme työtä asiakasta varten, ja koko projekti on rakentunut sen ajatuksen ympärille”, kertoo työmaan vastaava työnjohtaja Eetu Kauppinen.

Lappeenrannan Loisteessa asiakkaat olivatkin erittäin tyytyväisiä ja antoivat lähes kympin arvosanoja niin tuotteen eli valmiin kodin laadusta, asiakaspalvelusta kuin luotettavuudesta. Yksityiskohtiakaan ei ole unohdettu: asukkaille tarjottiin esimerkiksi muuton jälkeen nikkarointiapua, jotta taulut saatiin seinille oikeille paikoilleen ja lamput kattoon.

Selvää on myös, että toteuttajatiimin täytyy hoitaa niin kutsuttu itselleluovutus huolellisesti, jotta luovutettaessa valmista kohdetta asiakkaalle siinä ei enää ole puutteita tai korjattavaa. ”Itselleluovutus pitää tehdä niin hyvin, ettei asiakkaalle jää huomautettavaa. Tällä on suuri merkitys asiakastyytyväisyyteen”, sanoo rakennuspäällikkö Timo Markkanen Lappeenrannan Loisteen työmaatiimistä.

Hyvin tehdyn itselleluovutuksen jälkeen asiakkaiden tarkastuksista on tuloksena useimmiten tyhjä puutelista. Lappeenrannan Loisteessa asiakastyytyväisyyttä mittaava muuttopäivän tunnusluku (Net Promoter Score) oli täydet 100.

Skanskan työmaatiimiin kuuluivat rakennuspäällikkö Timo Markkasen ja vastaava työnjohtaja Eetu Kauppisen lisäksi asiakasvastaava Elisa Härkönen, asuntomyyjä Jarkko Keränen, hankekehityspäällikkö Marko Puhakka ja tuotantoinsinööri Joni Reponen.

Rakentamisen laatuteko -kilpailun järjestävät yhteistyössä Rakennusteollisuus RT, Rakennuslehti, Rakentamisen laatu RALA sekä Rakennusliitto.

Lappeenrannan Loiste on osa uutta Lappeenrannan ydinkeskustaan Snellmaninkadulle Kauppatorin kulmalle noussutta asumiskokonaisuutta, johon kuuluu sekä omistus- että vuokra-asumista. Toinen korttelin rakennuksista on nykyaikaista palveluasumista tarjoava Saga Care Finland Oy:n Saga-palvelutalo, jossa on yhteensä 69 kotia ikääntyneille.

Skanska on kehittänyt korttelin Lappeenrannan kaupungin vuonna 2013 järjestämän konseptikilpailun ehdotuksen pohjalta. Korttelista syntyi arkkitehtonisesti ilmeikäs kokonaisuus, jossa yhdistyvät modernit muodot ja värit. Korttelin sisällä sijaitsee viihtyisä piha-alue asukkaiden yhteiseen käyttöön.

Lisätietoja:

Skanska Talonrakennus Oy, työpäällikkö Timo Markkanen, puh. 040 527 6767, timo.markkanen[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy -konserni työllisti vuoden 2017 lopussa 2 086 henkilöä Suomessa.