c

Skanska käynnistää uuden asuntokohteen ennakkomarkkinoinnin Helsingin Verkkosaareen

Lehdistötiedotteet 20.12.2017 7.00 CET

Skanska käynnistää uuden asuntokohteen ennakkomarkkinoinnin Helsingin Verkkosaareen. Osoitteeseen Capellanranta 4 nousevan 6–8-kerroksisen As. Oy Helsingin Vaspuukin rakentaminen käynnistyy arviolta alkuvuodesta 2018, ja kohde valmistuu vuoden 2019 lopulla.

Herlsingin Vaspuuki rakennetaan osaksi puistomaista korttelikokonaisuutta, johon tulee kaikkiaan noin 400 asuntoa.

”Merenläheisen Verkkosaaren sijainti on aivan erinomainen: kävelyetäisyydellä ovat sekä Kalasataman metroasema että tulevan kauppakeskus Redin palvelut. Lisäksi lähellä sijaitsevat myös Mustikkamaan ulkoilumaastot”, luonnehtii projektipäällikkö Anu Åkerman Skanska Kodeista.  

Helsingin Vaspuukiin tulee 54 asuntoa, joiden koot vaihtelevat 28,5 neliön yksiöstä yli sadan neliön perheasuntoon. Rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen on sijoitettu yleisiä tiloja kuten irtaimistovarastoja ja talopesula sekä Smart post -pakettilokerikkopalvelu. Talon ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee myös kaksi liiketilaa. Saunat ja taloyhtiön kerhotila sijaitsevat seitsemännessä kerroksessa, josta on avarat näköalat yli kehittyvän Verkkosaaren ja Vanhankaupunginlahden.

”Vaspuukin asunnoissa on otettu huomioon myös ympäristötehokkuus: huoneistoautomaatiojärjestelmä antaa tietoa vedenkulutuksesta ja lämpötilasta sekä mahdollistaa muun muassa asunnon sähkönkulutuspisteiden etäohjauksen verkon kautta”, kertoo Åkerman.

Vaspuukin arkkitehtisuunnittelusta vastaa Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy, ja pääsuunnittelijana toimii arkkitehti SAFA Tapani Lehtinen.

Vaspuuki rakennetaan puistomaiseen kaupunkikortteliin, jossa Skanskalla on parhaillaan rakenteilla myös kesällä 2019 valmistuva As. Oy Helsingin Ruutana. Kaiken kaikkiaan kokonaisuuteen tulee seitsemän yhtiötä ja noin 400 uutta kotia. Korttelin keskelle jää yhteispiha, jonka kannen alla sijaitsevat Vaspuukin 28 erillisinä osakkeina myytävää autopaikkaa. Autopaikoista 10 on varustettu sähköauton latauspisteellä.

Kortteli sijoittuu Verkkosaarenkadun, Capellanrannan ja Capellan puistotien muodostaman kolmion keskelle. Pohjoisessa alue rajoittuu Verkkosaaren kanavaan. Korttelin rakennusten korkeus vaihtelee 12-kerroksisesta tornista kahdeksan- ja kuusikerroksisiin taloihin sekä mataliin townhouse-tyyppisiin kaupunkipientaloihin, joihin on tulossa muun muassa viherkattoja.

Lisätietoja:

Skanska Kodit, projektipäällikkö Anu Åkerman, puh. 040 184 0201, anu.akerman[at]skanska.fi

Skanska Kodit, myynti- ja markkinointijohtaja Marja Kuosma, puh. 040 844 8630, marja.kuosma[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2016 oli noin 946 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 018.