c

Skanska ja YIT rakentavat Jyväskylän Kankaan alueelle 633 paikan pysäköintitalon

Lehdistötiedotteet 3.1.2017 14.00 CET

Skanska ja YIT ovat allekirjoittaneet Jyväs-Parkki Oy:n kanssa sopimuksen suuren pysäköintitalon rakentamisesta Jyväskylän Kankaan kehittyvälle alueelle. Pysäköintitalossa on viisi maanpäällistä ja kaksi maanalaista kerrosta ja yhteensä 633 pysäköintipaikkaa.

Jyväskylän Kankaalle nousevaan pysäköintitaloon tulee viisi maanpäällistä ja kaksi maanalaista kerrosta ja yhteensä 633 pysäköintipaikkaa.

Urakan suorittaa Skanskan ja YIT:n muodostama työyhteenliittymä TYL P-Kangas. Maanrakennustyöt alkavat tammikuussa ja varsinaiset pysäköintitalon rakennustyöt maaliskuussa. Hanke valmistuu joulukuussa 2017.

Kankaan sydämeksi muodostuvan vanhan paperitehtaan viereen osoitteeseen Paperitehtaankatu 1 rakentuva, lähes 20 000 kerrosneliömetrin kokoinen pysäköintitalo palvelee Kankaan alueen asukkaita ja alueella työskenteleviä ja opiskelevia.

”Kankaan alueen pysäköintiratkaisuissa siirrytään Jyväskylän alueella uuteen toimintamalliin vuoropysäköinnin tullessa käyttöön. Mallilla pyritään parantamaan pysäköintitalojen käyttöastetta asukas- ja työpaikkapysäköinnin vuorottelulla. Etukäteen suhtaudumme hankkeeseen erittäin positiivisesti ja jäämme mielenkiinnolla odottamaan, miten alueen pysäköintiä saadaan kehitettyä seuraavina vuosina”, sanoo Jyväs-Parkki Oy:n toimitusjohtaja Hannu Leskinen.

”Hyvin toimivat pysäköintipalvelut ovat tärkeä edellytys Kankaan alueen toimivuudelle. Pysäköinnin ja alueen palvelujen rakentaminen etenee sitä mukaa kuin alueen asuntorakentaminenkin”, sanoo työpäällikkö Seppo Leinonen Skanskalta.

Kankaan alueen ensimmäiset asukkaat muuttavat Skanskan hankkeen, As. Oy Jyväskylän Rainan, asuntoihin tammikuussa. Skanskalla on jo rakenteilla alueella myös toinen asuntohanke, As. Oy Jyväskylän Tampuuri, jonka rakentaminen on käynnistynyt loppuvuodesta 2016. Asuntohankkeet Raina ja Tampuuri sijaitsevat Piippurannan alueella Tourujoen, vanhan piipun ja piipputorin läheisyydessä. Raina on punatiilinen, Tampuuri taas modernimpaa mustaa tiiltä.

”Kysyntä Rainaa ja Tampuuria kohtaan on ollut vilkasta, ja suurin osa asunnoista on jo myyty”, kertoo Leinonen.

Kangas on Jyväskylän merkittävin aluekehityshanke, jossa kunnianhimoinen suunnittelu, älykäs kaupunkirakenne ja uusin yhdyskuntatekniikka luovat ainutlaatuista ja laadukasta ympäristöä. Tulevaisuudessa Kangas on 2 100 työpaikan ja 5 000 asukkaan koti. Kankaan alueella on käytössä prosenttikulttuurin periaate. Se tarkoittaa, että taiteeseen ja kulttuuritapahtumiin varataan noin 1 % tonttien myyntihinnasta, maankäyttömaksuista ja kiinteistöjen rakennuskustannuksista.

Lisätietoja:

Jyväs-Parkki Oy, toimitusjohtaja Hannu Leskinen, puh. 020 743 6947, hannu.leskinen[at]jyvas-parkki.fi

Skanska Talonrakennus Oy, työpäällikkö Seppo Leinonen, puh. 040 534 6784, seppo.leinonen[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi

YIT Rakennus Oy, aluejohtaja Mikko Räty, puh. 0400 837 402, mikko.raty[at]yit.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2015 oli noin 821 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 095.