c

Työeläkevakuutusyhtiö Elo osti Skanskalta Keravan keskustaan rakennettavan kerrostaloyhtiön

Lehdistötiedotteet 21.12.2016 14.43 CET

Skanska on solminut Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elon kanssa sopimuksen Keravan keskustaan rakennettavan kerrostaloyhtiön kaupasta. As. Oy Keravan Solinan rakennustyöt käynnistyivät marraskuussa 2016. Asuinkerrostalo on kokonaisuudessaan valmis helmikuussa 2018.

As. Oy Keravan Solinasta tulee Keskustan Kehän suuntaan kahdeksankerroksinen ja Seunalantien suuntaan kuusikerroksinen.

Skanskan suunnittelema ja toteuttama As. Oy Keravan Solina nousee Keravan keskustaan osoitteeseen Seunalantie 11. Vanhan vesilaitoksen ja sen naapuritontin muodostamaan kortteliin rakennettavasta kerrostalosta tulee Keskustan Kehän suuntaan kahdeksankerroksinen ja Seunalantien suuntaan kuusikerroksinen. Talon kahteen rappuun rakennetaan yhteensä 89 asuntoa, lähinnä yksiöitä ja kaksioita, joiden lisäksi rakennetaan muutama kolmio. Kaikkien asuntojen parvekkeet sijoitetaan pihan puolelle.

”Skanska on ollut jo pitkään kiinnostunut tontista, sillä se sijaitsee hyvällä paikalla Keravan keskustassa ja tarjoaa näin erinomaisen sijainnin vuokra-asumiselle. Uusi kerrostalo tiivistää Keravan keskusta-aluetta ja parantaa alueen kaupunkikuvaa. Rakennuksen julkisivut on suunniteltu viereen tulevat muut uudet rakennukset huomioiden. Rakennuksen suunnittelussa on otettu huomioon myös energiatehokkuus, ja tavoitteena onkin alittaa rakentamismääräysten E-lukuvaatimukset noin 15 prosentilla”, kertoo rakennuspäällikkö Martti Savolainen Skanskasta.

”As. Oy Keravan Solinan osto on osa Elon rakennuttamisohjelmaa, jossa tavoitteenamme on rakennuttaa lähivuosina noin tuhat uutta vuokra-asuntoa kasvukeskuksiin. Solina on myös RAKLIn laatupilotti, jossa tarkoituksena on määritellä katkeamattoman kuivaketjun menettelytavat asuinkerrostalotuotantoon”, kertoo Elon projektinjohtaja Antti Pyötsiä.

Skanska rakentaa parhaillaan Elolle myös 98-asuntoista vuokrakerrostaloa Espoon Niittykumpuun.

Lisätietoja:

Skanska Talonrakennus Oy, rakennuspäällikkö Martti Savolainen, puh. 040 707 6234, martti.savolainen[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, projektijohtaja Antti Pyötsiä, puh. 0400 407 626, antti.pyotsia[at]elo.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2015 oli noin 821 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 095.

Jaa