c

Skanska rakentaa uusia omistusasuntoja Helsinkiin Munkkiniemeen

Lehdistötiedotteet 30.11.2016 11.00 CET

Skanska on hankkinut Helsingin Munkkiniemestä Huopalahdentien ja Rakuunantien kulmasta tontin, jolla on rakennusoikeutta kahden kerrostalon rakentamista varten. Rakentamisen mahdollistava asemakaava on saanut lainvoiman elokuussa 2016.

”Suunnitelmissa on kaksi 7-9-kerroksista kerrostaloa, joihin tulee yhteensä noin 140 asuntoa sekä muutama pienehkö liiketila. Uusien asuntojen ennakkomarkkinointi alkaa keväällä 2017 ja ensimmäisen talon rakennustyöt pyritään aloittamaan syksyllä 2017”, kertoo Skanska Kotien myynti- ja markkinointijohtaja Marja Kuosma. Tällä hetkellä tontilla on kaksi autokatosta, jotka puretaan.

”Munkkiniemen alueella ei ole juurikaan käynnistynyt asuntojen uudistuotantoa vuosikymmeniin. Pian on tarjolla uusia moderneja asuntoja keskeisellä sijainnilla Munkkiniemen ja Munkkivuoren palvelujen äärellä hyvien liikenneyhteyksien varrella. Asuntojen suunnittelu on käynnistynyt, ja otamme mielellämme vastaan asunnoista kiinnostuneiden toiveita ja tarpeita”, sanoo Kuosma.

Lisätietoja:

Skanska Kodit, myynti- ja markkinointijohtaja Marja Kuosma, puh. 040 844 8630 marja.kuosma[at]skanska.fi

Skanska Kodit, projektipäällikkö Juha Laaksonen, puh. 040 703 7423, juha.laaksonen[at] skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2015 oli noin 821 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 095.

Jaa