Skanskan työturvallisuusviikko järjestetään nyt jo yhdettätoista kertaa 18.−24.5. Tänä vuonna teemaviikolla keskitytään erityisesti töiden ennakkosuunnitteluun ja työn turvallisuussuunnitelman (TTS) laatimiseen.
”Uskomme, että kaikki tapaturmat ovat torjuttavissa. Jos eivät heti ja helposti, niin ainakin ottamalla askeleita oikeaan suuntaan. Tarvitsemme kaikki rakentamisen osapuolet mukaan työn turvallisuussuunnitteluun, keskusteluun ja osaamisen kehittämiseen”, Skanskan turvallisuuspäällikkö Antti Leino sanoo.
Skanska haluaa olla mukana levittämässä työturvallisuusosaamista myös yhteistyökumppaneilleen. Tämän vuoksi Skanska avasi huhtikuussa työturvallisuusaiheiset verkkokurssinsa kaikkien käyttöön yhteistyössä Rakennuslehden kanssa. Lisää tietoa yhteistyöstä löytyy Skanskan tiedotteesta. Skanskan työmailla järjestetään myös Nolla tapaturmaa -turvallisuusriihiä, joissa työmaalla työskentelevät henkilöt kokoontuvat yhdessä keskustelemaan työmaalle ajankohtaisista työturvallisuusaiheista sekä siitä, miten turvallisuutta voidaan parantaa.
Rakennusteollisuus RT järjestää Skanskan aloitteesta koko alan yhteisen turvallisuusviikon 18.−22. toukokuuta. Turvallisuusviikon tavoitteena on saada RT:n jäsenyritysten, näiden aliurakoitsijoiden ja sidosryhmien henkilöstö sekä viranomaiset muistamaan työturvallisuuden tärkeys ja toteuttamaan erilaisia työturvallisuutta edistäviä aktiviteetteja. Tänä vuonna turvallisuusviikkoon on kutsuttu mukaan myös Rakennusliitto, Pro, RAKLI ja SKOL. Lisää tietoa yhteisestä teemaviikosta saa Rakennusteollisuus RT:n verkkosivuilta.
Rakennusalan turvallisuus on parantunut 10 viime vuoden aikana paljon, mutta alan turvallisuustilanteessa on edelleenkin paljon tehtävää. Viime vuonna alalla sattui seitsemän kuolemaan johtanutta työtapaturmaa. Vuoden 2015 tammi-helmikuun aikana on menehtynyt neljä henkeä.
Lisätietoja:
Skanska Oy, turvallisuuspäällikkö Antti Leino, puh. 040 866 8551, antti.leino[at]skanska.fi
Skanska Oy, tiedottaja Pauliina Munukka, puh. 040 680 4977, pauliina.munukka[at]skanska.fi
www.skanska.fi/tyoturvallisuusviikko-2015
www.twitter.com/skanskafinland