Täältä löydät tiedotteet, artikkelit ja blogikirjoitukset. Ota yhteyttä Skanskan viestintään, jos toivot haastattelua tai taustamateriaalia omaan juttuusi. Löydät yhteystiedot tältä sivulta.
Miksi rakennusalan tuottavuus ei vain kasva – vai kasvaako sittenkin? 📈
Skanskan kansainvälisen Shaping Sustainable Places -podcastin tuoreessa jaksossa liiketoiminnan kehitysjohtajamme Jan Elfving kertoo, että rakentamisen tuottavuus on itse asiassa juuri nyt ottamassa suuria harppauksia eteenpäin – kiitos lean‑rakentamisen, jonka periaatteet on vihdoin onnistuttu valjastamaan osaksi rakennusalan pirstaleista ja uniikkeihin projekteihin perustuvaa toimintaympäristöä. 🏗️👏
Jaksossa Jan avaa muun muassa, miten uudet toimintatavat ja työkalut vauhdittavat rakennusalan tuottavuuden kasvua isossa kuvassa, ja kuinka ne näyttäytyvät yksittäisillä hankkeilla – esimerkiksi kerrostalokohteessamme Tampereella, joka rakentui vain kuudessa kuukaudessa. ⏰
Lue lisää ja katso podcast-jakso videomuodossa linkistä 👇
Monimuotoisessa työyhteisössä ihmiset voivat hyvin, kokevat kuuluvansa joukkoon ja ovat innovatiivisempia. ✅ Siksi haluamme, että tiimeissämme on osaamista monesta eri näkökulmasta: niin kokeneilta konkareilta kuin rakennusalan uusilta tulokkailta, sukupuoleen katsomatta. 👷
Tavoitteenamme on ollut jo pitkään lisätä naisten määrää erityisesti tuotannon tehtävissä. Suunta on jo oikea, mutta työtä riittää edelleen. 🔄️ Hyvää naistenpäivää!
#monimuotoisuus #rakennusala #DEI #IWD2026
Ahveniston sairaala on valmis ottamaan vastaan ensimmäiset potilaat. Luovutimme sairaalan syyskuussa 2025 peräti kolme kuukautta etuajassa. 👏
Millaiset ovat tunnelmat projektin valmistuttua? Tätä kysyimme allianssiprojektia luotsanneelta projektipäälliköltämme Kari Sundelinilta:
💬"Kun katson Assia, näen enemmän kuin rakennuksen. Näen ihmiset sen takana. Heidän osaamisensa, yhteistyönsä ja sitoutumisensa toivat meidät tähän pisteeseen. Yli 450 toimihenkilöä, kaksi miljoonaa työtuntia ja 160 000 dokumenttia kertovat mittakaavasta, mutta myös siitä luottamuksesta, joka on vienyt projektia eteenpäin."
Lue koko blogi ⬇️
#AhvenistonSairaala #ASSIAhvenistonSairaala #sairaalarakentaminen #Skanskanprojektit
Miksi rakennusalan tuottavuus ei vain kasva – vai kasvaako sittenkin? 📈
Skanskan kansainvälisen Shaping Sustainable Places -podcastin tuoreessa jaksossa liiketoiminnan kehitysjohtajamme @Jan Elfving kertoo, että rakentamisen tuottavuus on itse asiassa juuri nyt ottamassa suuria harppauksia eteenpäin – kiitos lean‑rakentamisen, jonka periaatteet on vihdoin onnistuttu valjastamaan osaksi rakennusalan pirstaleista ja uniikkeihin projekteihin perustuvaa toimintaympäristöä.
Jaksossa Jan avaa muun muassa, miten uudet toimintatavat ja työkalut vauhdittavat rakennusalan tuottavuuden kasvua, ja kuinka ne näyttäytyvät yksittäisillä hankkeilla – esimerkiksi kerrostalokohteessamme Tampereella, joka rakentui vain kuudessa kuukaudessa.
👉 Lue lisää aiheesta ja katso podcast videomuodossa: https://lnkd.in/dntKcXfR
#ShapingSustainablePlaces #leanrakentaminen #Lean #rakentamisajanlyhentäminen
Monimuotoisessa työyhteisössä ihmiset voivat hyvin, kokevat kuuluvansa joukkoon ja ovat innovatiivisempia. Siksi haluamme, että tiimeissämme on osaamista monesta eri näkökulmasta: niin kokeneilta konkareilta kuin rakennusalan uusilta tulokkailta, sukupuoleen katsomatta.
Tavoitteenamme on ollut jo pitkään lisätä naisten määrää erityisesti tuotannon tehtävissä. Suunta on jo oikea, mutta työtä riittää edelleen.
Hyvää naistenpäivää!
#monimuotoisuus #rakennusala #DEI #IWD2026
Haku tämän vuoden Oppiva-harjoitteluohjelmaamme on nyt päättynyt – iso kiitos jokaiselle hakijalle! 💙 Saimme valtavan määrän hakemuksia tulevilta rakennusalan ammattilaisilta. Seuraavaksi esihenkilömme käyvät hakemuksia läpi ja tekevät valinnat mahdollisimman pian.👷
Haemme tänä vuonna myös kesätyöntekijöitä niin talonrakennuksen kuin infrankin tehtäviin. Kannattaa siis kurkata myös avoimet kesätyöpaikat ja jättää hakemus 31.3. mennessä 👉 https://lnkd.in/dRhSghBc
#kesätyöt #rakennusalanharjoittelu #SkanskaOppiva