c

Maininki, Helsinki

  • Kerrostalo, jonka sisäpihalla keltaisen sävyinen leikkipaikka.
  • Rakennustyömaa rantakallioilla meren äärellä.
  • Kuva olohuoneesta, josta on portaat alakertaan.
  • Kerrostalo meren rannalla rantakallioilla.
  • Kuva kerrostalosta ulkopuolelta, joka sijaitsee merenrannassa.
  • Kerrostalon parveke, josta aukeaa merinäköala.
  • Kerhotila, jossa ruokailuryhmä, valaisin sekä nojatuoli.

Helsingin Maininki on ainutlaatuinen kohde Kruunuvuorenrannan rantakalliolla, jonka pihalta aukeaa näköalat aavalle merelle, Suomenlinnaan sekä Helsingin keskustaan, johon pääsee tulevaisuudessa myös raitiovaunulla. Merellisen sijaintinsa lisäksi kohteen arkkitehtuuri on mielenkiintoinen, ja sitä korostaa piha-alueen valotaide. Helsingin Maininki on A-energialuokkaa, ja sille on myönnetty Rakennustiedon ympäristöluokitus.

Maininki on asuinkerrostalo, jossa on 2–5 kerrosta ja viisi porrashuonetta. Talossa on myös townhouse-asuntoja, jotka ovat 2–3-kerroksisia. Näihin townhouse-asuntoihin on oma sisäänkäynti joko kadulta tai pihalta. Lisäksi yhtiössä on yksikerroksisia asuntoja omalla sisäänkäynnillä.

Lähialueen palvelut kehittyvät jatkuvasti, ja myös Mainingin kivijalassa on liiketila.

Arkkitehtuurisesti ainutlaatuinen kohde

Ainutlaatuisessa kohteessa on ainutlaatuisia koteja. Rakennuksen muodon vuoksi asuntopohjissa on vähän toistuvuutta. Talossa on yhteensä 44 erilaista asuntotyyppiä: ylimpien kerrosten vinon katon alle on saatu poikkeuksellisen korkeita huonetiloja ja osassa asunnoista on myös parvi.

Suunnitelmia on ohjannut alusta alkaen välittömät merinäkymät moneen suuntaan. Parvekkeiden sijoittelun ja olohuoneiden isojen lasiliukuseinien ansiosta näkymistä pääsee nauttimaan mahdollisimman moni. Kohteen uniikki sijainti rantakallioilla on huomioitu kaavoittamalla paikkaan polveileva rakennusmassa, joka laskee kohti merta liittäen kaupunkimaisen katutilan ja kallioisen puiston yhteen. Rakennuksen arkkitehtuurin tavoitteena on ollut kaavankin edellyttämä kappalemaisuus, veistoksellisuus ja yksiaineisuus, unohtamatta asuinrakennuksen edellyttämää kodikkuutta ja kutsuvuutta. 

Julkisivujen ilmettä yhdistää pystysuuntaiset ikkunanauhat, jotka muodostuvat sileän ja reliefiladotun tiilen vaihtelusta. Julkisivujen päämateriaali, vaaleanharmaa eläväpintainen tiili sopii sävyltään sekä kallioihin, että Kruunuvuorenrannan nykyiseen rakennuskantaan. Muut värit on valittu tiilen sävyyn sointuviksi. Näin monimuotoisesta rakennuksesta on saatu rauhallinen kokonaisuus. 

Mainingin ratkaisut tukevat kestävää elämää

Merinäkyvät ovat ohjanneet myös asuntojen pohjaratkaisujen suunnittelua: erityistä huomiota on kiinnitetty merellisten maisemien näkymiseen sisemmältä asunnosta käsin. Vesikiertoinen lattialämmitys mahdollistaa suuret ikkunat, jotka tuovat myös paljon valoa asuntoihin. Tuloilman viilennys varmistaa, että asuinolosuhteet ovat miellyttävät ympäri vuoden. 

Mainingissa asumisen päästöt ovat lähellä nollaa, sillä kohteessa hyödynnetään Kruunuvuorenrannan uumenissa sijaitsevan energian kausivarastoa, joka kattaa jopa kolmanneksen koko asuinalueen lämmitysenergiasta. Maailmankin mittakaavassa ainutlaatuinen kausivarasto hyödyntää auringon lämmittämää merivettä ja asuinrakennusten kierrätyslämpöä koko uuden asuinalueen lämmityksen ja jäähdytyksen tarpeisiin. Lisäksi Mainingin katolle asennetut aurinkopaneelit tuottavat kiinteistösähköä taloyhtiön yhteiseen käyttöön.

Helsingin Mainingin yhteisiin tiloihin kuuluvat saunaosasto kattoterassilla, pesula kuivaushuoneineen sekä kerhotila. Asukkaille on varattu 58 sähköauton latauspisteellä varustettua paikkaa pihakannen alapuolisesta pysäköintihallista. Pyöräilyyn kannustavat muun muassa tuleva siltayhteys Helsingin keskustaan ja yhtiön avarat säilytystilat sekä pesu- ja huoltopiste.

Piha täynnä taidetta

Mainingin pihalla on esillä Aurinko ja kuu -valotaideteos. Kokonaisuus koostuu kahdesta erillisestä paadesta, joista toinen edustaa aurinkoa lämpimän sävyineen ja toinen kuuta kylmän sävyineen. Takapintojen valaistus luo illuusion kolmiulotteisesta muodosta. Toteuttajana on WhiteNight Lightning Oy.

Tutustu Mainingin vapaisiin koteihin.

Etsi projekteja

Projektien määrä

loading