c

Skanska ja Lemminkäinen allekirjoittivat S-ryhmän logistiikkakeskuksen ensimmäisen vaiheen urakkasopimuksen

Lehdistötiedotteet 22.8.2013 11.00 CET

Lemminkäisen ja Skanskan muodostama työyhteenliittymä Freeway on allekirjoittanut S-ryhmän kanssa sopimuksen uuden päivittäistavaroiden logistiikkakeskuksen ensimmäisen vaiheen rakennusurakasta. Rakennustyöt on aloitettu kesäkuussa 2013 ja ne päättyvät kesäkuussa 2016.

P:\Viestinta\AA_Tyokansio\Hanketiedotteiden lisäaineistoa\Sipoo_Bastukärr_8960_PT_Vaiheet_FIN_lowres

Lemminkäinen ja Skanska osallistuvat työyhteenliittymään tasaosuuksilla. Ensimmäisen vaiheen urakkasopimuksen arvo on 97,8 miljoonaa euroa, josta Skanskan osuus on 48,9 miljoonaa euroa.

Urakkasopimus kattaa logistiikkakeskuksen ensimmäisen vaiheen talo- ja rakennustekniset työt sekä aputoimi-, huolto- ja porttirakennusten rakennus- ja talotekniset työt, yhteensä noin 77 000 bruttoneliömetriä. Sopimukseen kuuluvat myös edellä mainittuihin liittyvät pihatyöt.

Sipoon Bastukärrissä sijaitsevan logistiikkakeskuksen kokonaispinta-ala on noin 189 000 bruttoneliömetriä ja tilavuus noin 3 400 000 kuutiometriä. Logistiikkakeskus on suunniteltu energiatehokkaaksi ja sille haetaan BREEAM-ympäristöluokitusta. Kohteessa hyödynnetään lämmitys- ja jäähdytysenergiana maalämpöä. Uusi logistiikkakeskus on käytössä kokonaisuudessaan vuonna 2018.

Lemminkäisen ja Skanskan muodostama työyhteenliittymä Freeway ja S-ryhmän Logistiikkakeskukset Oy allekirjoittivat kesäkuussa 2013 puitesopimuksen logistiikkakeskuksen rakentamisesta projektinjohtourakkana. Hanke toteutetaan viidessä toisiinsa limittyvässä vaiheessa. Urakkasopimukset tehdään vaiheittain hankkeen edetessä.

 

Lisätietoja:

Skanska Talonrakennus Oy, aluejohtaja Vesa Tähti, puh. 040 501 6246, Contact

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, Contact

Lemminkäinen Oyj, talonrakentamisen toimialajohtaja Casimir Lindholm, puh. 020 715 6198, Contact

Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK, kiinteistöjohtaja Janne Rytkönen, puh. 010 76 82142, Contact

Skanskan peruskuvaus: Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä maa- ja ympäristörakentaminen. Virossa Skanskan toimintaan sisältyvät rakentamispalvelut ja asuntoprojektikehitys. Skanskan Suomen ja Viron liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2012 oli noin 980 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 2 460.

 

Lemminkäisen peruskuvaus: Rakennamme yhdessä asiakkaidemme kanssa toimivia, turvallisia ja terveellisiä olosuhteita asumiseen, työntekoon ja liikkumiseen. Markkina-alueemme on Pohjois-Eurooppa, ja palveluksessamme on noin 8 200 ammattilaista. Vuonna 2012 liikevaihtomme oli noin 2,3 miljardia euroa. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.