c

Skanska ja Tampereen teknillinen yliopisto tiivistävät yhteistyötään

Lehdistötiedotteet 10.11.2014 7.00 CET

Skanska on allekirjoittanut yhteistyösopimuksen Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) Rakennustekniikan laitoksen kanssa. Tavoitteena on lisätä ja syventää Skanskan ja TTY:n Rakennustekniikan laitoksen välistä yhteistyötä.

”Yhteistyösopimus antaa hyvän pohjan yhteistyön tiivistämiseen. Painopistealueina ovat opetus ja opiskelijayhteistyö, opinnäytetyöt sekä erikseen sovittavat tutkimushankkeet, jotka hyödyntävät Skanskan osaamistarpeiden kehittämistä”, sanoo Skanska Oy:n henkilöstöjohtaja Kirsi Mettälä.

Skanska ja TTY ovat olleet tiiviissä yhteistyössä jo pitkään. Vuosina 2010−2012 toteutettiin yhteistyössä muun muassa Tulevaisuuden rakentajat -opintokokonaisuus.

”Meille yhteistyö Skanskan kanssa on tärkeää. Tutkimustoiminnassa tiivis ja pitkäjänteinen vuorovaikutus mahdollistaa suuremman hyödyn niin yritykselle kuin yliopistollekin. Opetuksessa puolestaan yritysyhteistyö edesauttaa ajankohtaisten asioiden käsittelyä ja vahvistaa opiskelijoiden työelämävalmiuksien kehittymistä, sanoo TTY:n Rakennustekniikan laitoksen johtaja, professori Matti Pentti.

”Oppilaitosyhteistyö on ennakoivaa rekrytointia. Uskon, että meillä on myös paljon annettavaa. Yhteistyön kautta voimme tarjota kosketuspinnan käytännön työelämään ja ajankohtaista tietoa kansainvälisen yrityksen kehitystoiminnasta ja käytännön soveltamisesta. Vuorovaikutusta voisi lisätä vaikkapa opettajien työelämäjaksojen avulla”, sanoo Mettälä.

Yhteistyösopimuksen allekirjoittivat 30.10.2014 Skanska Oy:n henkilöstöjohtaja Kirsi Mettälä ja TTY:n Rakennustekniikan laitoksen johtaja professori Matti Pentti.

Käytännössä yhteistyötä koordinoivat Skanska Oy:n kehitysjohtaja Ilkka Romo ja TTY:n rakennustekniikan laitokselta professori Jukka Pekkanen.

Skanska on pitkään tarjonnut mahdollisuuksia nuorille luoda kytköksiä työelämään jo opiskeluaikana. Skanskalla on ollut jo yli 10 vuoden ajan Oppiva-harjoitteluohjelma, jonka kautta Skanskaan on tullut korkeakouluista kehityshaluisia nuoria.

Lisätietoja:

Skanska Oy, henkilöstöjohtaja Kirsi Mettälä, puh. 040 504 4855, kirsi.mettala[at]skanska.fi

Skanska Oy, kehitysjohtaja Ilkka Romo, puh. 050 520 1596 ilkka.romo[at]skanska.fi

TTY, Rakennustekniikan laitos, professori Matti Pentti, puh. 040 535 2305, matti.pentti[at]tut.fi

TTY, Rakennustekniikan laitos, professori Jukka Pekkanen, puh. 050 527 6966, jukka.pekkanen[at]tut.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä maa- ja ympäristörakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2013 oli noin 798 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 2 190.