c

Monipuoliset mahdollisuudet ja oikeanlaiset arvot houkuttelevat opiskelijoita

Lehdistötiedotteet 9.5.2014 8.06 CET

Skanska on Universumin vuoden 2014 opiskelijatutkimuksen mukaan 24. halutuin työnantaja tekniikan ja luonnontieteen alan opiskelijoiden keskuudessa.

”Tänä vuonna opiskelijoiden vastauksissa tärkeinä työnantajan houkuttelevuustekijöinä korostuivat erityisesti työn merkityksellisyys ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Skanska nähtiin monipuolisena yrityksenä. Skanska on tehnyt jo pitkään työtä niin liiketoiminnan eettisyyden kuin työturvallisuuden edistämiseksi, joten uskon, että vastaamme tältä osin opiskelijoiden odotuksiin”, Skanska Oy:n henkilöstöjohtaja Kirsi Mettälä sanoo.

Opiskelijat arvostavat tutkimuksen mukaan Skanska Oppiva -ohjelmaa erityisen paljon. Toukokuussa aloittaa jo kymmenes Skanskan Oppiva-ryhmä, johon valittiin tänä vuonna 42 opiskelijaa. Kymmenen vuoden aikana Skanska Oppiva -ohjelmaan on osallistunut noin 180 nuorta, joista 60 % työskentelee tälläkin hetkellä Skanskalla.

”Oppiva-ohjelman ydinajatuksena on alusta asti ollut tarjota nuorille mahdollisuus pitkäjänteiseen perehtymiseen rakennusliikkeen toimintaan. Harjoitteluohjelman kautta nuoret pääsevät mukaan työelämään jo opintojen alkupuolella”, Mettälä jatkaa.

”Nuorten työllistäminen on yksi Skanskan elinehdoista. Emme pärjää tulevaisuudessa, jos meillä ei ole ammattitaitoisia osaajia. Nuorten työllistäminen on myös osa toimintaamme vastuullisena yrityksenä – pyrimme tarjoamaan harjoittelupaikkoja mahdollisimman monelle nuorelle markkinatilanteesta huolimatta. 

Universum on maailman johtava työnantajakuvaan keskittynyt yritys, joka on tutkinut korkeasti koulutettujen opiskelijoiden ja ammattilaisten näkemyksiä työelämästä ja työnantajista jo 17 vuotta Suomessa.

Lisätietoja:

Skanska Oy, henkilöstöjohtaja Kirsi Mettälä, 040 504 4855, kirsi.mettala[at]skanska.fi

Skanska Oy, tiedottaja Pauliina Munukka, 040 680 4977, pauliina.munukka[at]skanska.fi