c

Skanska uskoo yhteistyön voimaan rakennusalan ympäristövastuullisuuden edistämisessä

Lehdistötiedotteet 31.1.2013 13.00 CET

Skanska on tehnyt tavoitteellista ympäristötyötä jo pitkään. Aktiivinen keskustelu sekä tiedon ja kokemusten jakaminen vievät koko alaa eteenpäin. Tästä syystä Skanska on mukana Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävässä Nordic Green Building Councils’ Conference 2013 -tapahtumassa.

”Rakennushankkeessa on monia toimijoita, ja hyviin tuloksiin ympäristö- ja energiatehokkuuden lisäämisessä päästään vain tiiviillä ja kehitystahtoisella yhteistyöllä. Green Building Council Finlandin ja Sitran Värkki-projektin lopputuloksena syntyneet rakennusten elinkaarimittarit ovat hyvä työkalu tähän työhön”, Skanska Oy:n varatoimitusjohtaja Tuomas Särkilahti kertoo.

”Esittelemme NGBC 2013 -konferenssissa muutamia hankkeita, joissa yhteistyö osapuolten kesken on tuonut selkeästi tuloksia ja vienyt ympäristötehokkuusosaamista eteenpäin”, sanoo Särkilahti.

Esimerkiksi As. Oy Espoon Adjutantin asuinkerrostalohankkeessa Skanskan kumppaneita olivat Fortum, ABB ja KONE.  Hankkeessa toteutettiin mm. asuntokohtainen sähkön, veden ja lämmitysenergian seurantajärjestelmä. Rakennus myös tuottaa itse energiaa katolla olevien aurinkopaneelien avulla. ”Adjutantin ympäristötehokkaita ratkaisuja on toteutettu aiemmin yksittäin, mutta Adjutantissa erityistä on se, että edistykselliset ratkaisut on yhdistetty yhteen kerrostalohankkeeseen”, sanoo Skanska Oy:n Sustainability Manager Kaisa Kekki.

Tampereen Härmälänrannan uuden kaupunginosan suunnittelun pohjana on vahvasti kestävä kehitys ja alueen ekotehokkuus, joka merkitsee rakentamisen, asumisen ja liikenteen ympäristövaikutusten hillitsemistä. Tässä on hyödynnetty mm. VTT:n EcoDrive-hankkeen tuloksia ja tehty tiivistä yhteistyötä Tampereen kaupungin, Pirkkalan kunnan ja eri sidosryhmien kanssa.

Toimitilarakentamisessa suunnittelun ja rakentamisen johtavana periaatteena on ympäristötehokkuus. Skanskan kehittämässä Manskun Rastissa tämä näkyy muun muassa alhaisena energian- ja vedenkulutuksena, hyvinä julkisen liikenteen yhteyksinä ja huolellisina materiaalivalintoina. Manskun Rastin ensimmäinen valmistunut rakennus Skanskatalo saikin platinatason LEED®-ympäristösertifikaatin aiemmin tänä vuonna.

31.1. – 1.2. järjestettävässä NGBC 2013 -konferenssissa rakennusalan pohjoismaiset asiantuntijat ja osaajat visioivat yhdessä kestävän kiinteistö- ja rakennusalan tulevaisuutta, jakavat kokemuksia jo toteutuneista hyvistä käytännöistä sekä keskustelevat muun muassa pohjoismaisten olosuhteiden mukanaan tuomista haasteista ja mahdollisuuksista.

Lisätietoja:

Skanska Oy, varatoimitusjohtaja Tuomas Särkilahti, 040 560 2103, Contact

Skanska Oy, Sustainability Manager Kaisa Kekki, p. 040 748 0954, Contact

Skanska Oy, tiedottaja Pauliina Munukka, p. 040 680 4977, Contact