c

Skanska ja TA-Asumisoikeus ovat sopineet 72 asumisoikeusasunnon rakentamisesta Vantaalle

Lehdistötiedotteet 31.12.2013 8.04 CET

Skanska rakentaa neljä 4-kerroksista asuintaloa TA-Asumisoikeus Oy:n omistukseen Vantaan Kaivokselaan. Asumisoikeus Oy Vantaan Aapraminkaari 4:ään tulee 72 asuntoa yksiöistä kolmioihin. Rakentaminen käynnistyy helmi-maaliskuussa 2014, ja asunnot valmistuvat kesäkuussa 2015.

Hanke on ARA-tuotantoa ja toteutetaan neuvottelumenettelyyn perustuvana SR-urakkana. Hankkeen kokonaisarvo on 14,3 miljoonaa euroa.
”TA-yhtiöt on ollut hyvä yhteistyökumppani, jonka kanssa on toteutettu useita hankkeita niin pääkaupunkiseudulla kuin kasvukeskuksissa muualla Suomessa. Parhaillaan on käynnissä työmaita Vantaalla ja Oulussa. On mukavaa tarjota asiakkaan käyttöön osaamisemme laajasti suunnittelusta rakentamiseen, kuten Aapraminkaaren käynnistyvässä hankkeessa”, suunnittelujohtaja Pekka Sokka Skanskasta sanoo. 
”Olemme tehneet useita hyviä kohteita yhdessä Skanskan kanssa. Meistä on hienoa jatkaa yhteistyötä myös tämän hankkeen parissa”, sanoo toimitusjohtaja Panu Kärnä TA-Asumisoikeus Oy:stä.

Lisätietoja:

Skanska Talonrakennus Oy, suunnittelujohtaja Pekka Sokka, puh. 040 500 1248, Contact

TA-Rakennuttaja Oy, projektipäällikkö Mikael Lönnroth, puh. 045 773 43857, Contact