c

Skanska toteuttaa Helsingin kaupungille 63 asumisoikeusasuntoa Pohjois-Haagaan

Lehdistötiedotteet 26.2.2014 13.30 CET

Skanska ja Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto ATT ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen 63 senioreille suunnatun asumisoikeusasunnon rakentamisesta Pohjois-Haagaan osoitteeseen Eliel Saarisen tie 7−9.

Hämeenlinnanväylän tuntumassa sijaitsevien asuntojen rakentaminen alkaa 1.3.2014, ja asunnot valmistuvat syksyllä 2015. Urakkasumma on noin 11,5 miljoonaa euroa sisältäen arvonlisäveron.

Helsingin Asumisoikeus Oy Eliel käsittää kaksi rakennusta. Asunnot ovat kaksioita ja kolmioita, ja niiden keskipinta-ala on noin 60 neliömetriä. Osassa asunnoista on oma sauna. Rakennuksissa on osin muuratut, osin rapatut julkisivut. Samassa korttelissa on aiemmin valmistuneita asumisoikeus- ja vuokra-asuntoja.

”Asunnot on suunnattu ensisijaisesti senioreille, mikä näkyy esimerkiksi siten, että esteettömyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Lisäksi julkisen liikenteen yhteydet ovat hyvät. Hämeenlinnanväylän läheisyys on huomioitu rakennuksen suunnittelussa, joten tulevien asukkaiden ei tarvitse olla huolissaan liikenteen melusta”, kertoo projektipäällikkö Mika Toikka Helsingin Asuntotuotantotoimisto ATT:sta.

Lisätietoja:

Helsingin Asuntotuotantotoimisto ATT, projektipäällikkö Mika Toikka, puh. 09) 310 232 56, Contact

Skanska Talonrakennus Oy, rakennuspäällikkö Ari Kotilainen, puh. 0400 877 147, Contact

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, Contact