c

Skanskalta uusia koteja Vantaan Leinelään

Lehdistötiedotteet 9.6.2014 8.00 CET

Skanska Kodit tuo ennakkomarkkinointiin uuden kerrostalokohteen Vantaan Leinelään. Kahteen rakennukseen on suunniteltu yhteensä 60 kotia, jotka ovat kooltaan 37,5−71 neliötä.

As. Oy Vantaan Vetehisen rakentamisen on tarkoitus alkaa syksyllä 2014, jolloin uudet kodit valmistuisivat loppuvuonna 2015.

Rakennukset toteutetaan osoitteeseen Leineläntie 4. Loppuvuodesta 2015 valmistuvan Kehäradan Leinelän asema on vain viiden minuutin kävelyetäisyydellä, jolloin matka taittuu sujuvasti esimerkiksi lentoasemalle, Aviapoliksen työpaikoille tai Helsingin keskustaan.

”Raideyhteyksien varrella sijaitsevat alueet kiinnostavat selvästi asunnonostajia. Leinelään houkuttelee hyvien liikenneyhteyksien lisäksi yhdistelmä urbaania, mutta luonnonläheistä asumista, jossa ympäristötaide on olennainen osa arkiympäristöä. Leinelässä taide on läsnä kaikkialla: rakennusten ulkopinnoissa, porteissa, julkisissa tiloissa, katuosuuksissa ja liikenneympyröissä”, sanoo Skanska Kotien projektipäällikkö Olli Metsäranta.

Vetehisen molempiin taloihin on kadun puoleiselle edustalle suunnitteilla taiteilija Markku Pääkkösen suunnittelemat taideseinät.

”Asuntosuunnittelussa on pyritty avaraan ja selkeään tunnelmaan. Kaikissa kodeissa keittiötilat liittyvät avoimesti olohuonetilaan, jolloin kokonaisuudesta muodostuu levollinen ja valoisa. Useimmat pienemmätkin asunnot avautuvat kahteen ilmansuuntaan, ja pääosa parvekkeista avautuu rauhallisen Kukkukallion puiston suuntaan”, kertoo kohteen pääsuunnittelija arkkitehti, SAFA Ulpu Tiuri.

Leinelän asuinalueen rakentaminen käynnistyi vuonna 2009, ja ensimmäiset asukkaat muuttivat alueelle vuonna 2011. Leinelään tulee erikokoisia ja hallintamuotoisia asuntoja sekä kerros- että rivitaloihin kaikkiaan noin 2 600 ihmiselle. Skanska edellinen projekti Leinelässä on vuonna 2012 valmistunut As Oy Vantaan Metsähinen.

Lisätietoja:

Skanska Kodit, projektipäällikkö Olli Metsäranta, puh 020 719 2036, olli.metsaranta[at]skanska.fi,

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä maa- ja ympäristörakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2013 oli noin 798 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 2 190.