c

Skanskan rakentama Kauppakeskus Puuvilla on valittu sarjassaan maailman parhaaksi tietomallinnuskohteeksi

Lehdistötiedotteet 8.1.2014 13.00 CET

Skanskan urakoima Kauppakeskus Puuvilla on tänään 8.1.2014 voittanut oman sarjansa parhaana tietomallinnuskohteena vuoden 2013 Global Tekla BIM Awards -kilpailussa. Tekla Oy on ohjelmistoyritys, joka on järjestänyt kansallisia ja kansainvälisiä tietomallinnuskilpailuja nykyisessä muodossaan jo viiden vuoden ajan.

Näkymä Teklan ohjelmistolla tehdystä Kauppakeskus Puuvillan tietomallista

Kauppakeskus Puuvilla palkittiin parhaana Total BIM -sarjassa, jossa valittiin kokonaisvaltaisesti parhaiten tietomallintamista hyödyntävä rakennushanke.

Kansainvälisen kilpailun osallistujat valittiin kunkin maan parhaiden tietomallinnuskohteiden joukosta, joten taso oli kova. Mukana oli hankkeita esimerkiksi Yhdysvalloista, Isosta-Britanniasta ja Ranskasta. Kilpailussa oli mukana yhteensä 44 hanketta, ja ehdokkaiden esittelyverkkosivulla käyneet antoivat yli 2 800 ääntä suosikkiensa puolesta.

Porissa sijaitsevan Kauppakeskus Puuvillan rakennustyöt ovat käynnissä, ja ne kestävät vuoden 2014 loppuun. Hankkeen laajuus on noin 100 000 bruttoneliömetriä, ja se on yksi tämän hetken suurimmista talonrakennushankkeista Suomessa. Vuokrattavaa pinta-alaa tulee olemaan noin 43 000 neliömetriä.

Tiedonhallinnalla on Puuvillan kaltaisen monimutkaisen rakennushankkeen onnistumiselle ratkaiseva merkitys. Kauppakeskus Puuvillan projektissa on mukana peräti 13 tietomalleja käyttävää osapuolta.

Kilpailun tuomaristo luonnehti Puuvillan toteuttajatiimin ratkaisseen hienosti suuren projektin, tiukan aikataulun ja olemassa olevien ja vanhojen rakenteiden yhdistämisen tietomallintamisen avulla. Rakennemallin lisäksi hankkeessa käytettiin mm. arkkitehtuuri-, LVI-, sähkö- ja sprinklerijärjestelmämalleja. Olemassa olevat rakenteet laserskannattiin inventointimallin laatimikseksi.

Global Tekla BIM Awards -kilpailun tuomaristo koostui kansainvälisistä BIM-asiantuntijoista. Sen jäseniä olivat apulaisprosessori Ashwin Mahalingam Indian Institute of Technologystä Madrasista, acument7:n johtaja Richard Odgen, Graphisoftin toimitusjohtaja Viktor Várkonyi sekä tuotepäällikkö John Bacus Trimble SketchUpista. Teklaa edusti varatoimitusjohtaja Risto Räty. 

Kauppakeskus Puuvilla palkittiin 10.10.2013 Teklan kansallisen tason kilpailussa Suomen parhaaksi tietomallinnushankkeeksi projektiosapuolten sitoutumisesta tietomallintamiseen sekä tietomallien käytöstä mobiililaitteilla uraauurtavalla tavalla.

Tietomallintamisen eli BIM:in avulla rakennus kuvataan suunnitteluvaiheessa kolmiulotteisesti ja siihen liitetään tietoa tiloista, määrätiedoista ja materiaaleista. Skanska käyttää tietomallintamista monipuolisesti suunnittelun laadun kehittämiseksi sekä laskennan, hankinnan ja tuotannon tehostamiseksi.

Kauppakeskus Puuvillan hankkeen myötä Puuvillan keskustakorttelialueesta on tarkoitus luoda ainutlaatuisen kokonaisuuden muodostava kaupunkikeskus, joka sisältää julkisia palveluita, koulutuspalveluita, yritystoimintaa ja toimistoja sekä kauppakeskuksen.

Porin Puuvillan keskustakorttelin historia ulottuu vuoteen 1898. Alue sijaitsee Isosannan kaupunginosassa Kokemäenjoen rannassa. Kauppakeskus Puuvillan rakennushanke käsittää teollisuuskiinteistö Värjäämön muuttamisen liike- ja toimistotiloiksi, laajennusosien Kutomon ja Lusikkalinnan rakentamisen sekä kahden rakennuksen purkamisen. Lisäksi kauppakeskuksen yhteyteen tulee noin 2 000 autopaikkaa. Kauppakeskuksen on arvioitu työllistävän noin 700−800 ihmistä. Projektin urakkasumma on noin 110 miljoonaa euroa ja kokonaisinvestoinnin arvo noin 130 miljoonaa euroa. Renor Oy:n kehittämän hankkeen nykyisinä omistajina ja sijoittajina toimivat Renor Oy ja Ilmarinen.

Lisätietoja:

Skanska Talonrakennus Oy, projektipäällikkö Jari Törnqvist, puh. 0400 802 530, Contact
Skanska Oy, kehitysjohtaja Ilkka Romo, puh. 050 520 1596, Contact

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, Contact

Tekla Oy, varatoimitusjohtaja Risto Räty, puh. 030 661 1781, Contact


Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä maa- ja ympäristörakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2012 oli noin 980 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 2 460.


Ohjelmistoyhtiö Tekla on edelläkävijä siirryttäessä digitaalisten tietomallien käyttöön. Yhtiö tarjoaa rakennus-, infra- ja energiatoimialoilla toimiville asiakkailleen yhä merkittävämpiä kilpailuetuja. Teklalla on asiakkaita 100 maassa, toimisto 15 maassa ja maailmanlaajuinen kumppaniverkosto. Konsernin palveluksessa on tällä hetkellä noin 500 henkilöä, josta lähes 200 ulkomailla. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Espoossa. Tekla on perustettu vuonna 1966, ja se on yksi Suomen vanhimmista ohjelmistoyrityksistä. Teklasta tuli osa Trimbleä heinäkuussa 2011.