c

Jyväskylän Savelan asuntotarjonta täydentyy Postimestarilla

Lehdistötiedotteet 6.6.2013 7.00 CET

Skanska suunnittelee Jyväskylän Savelaan jälleen uusia asuntoja. As. Oy Jyväskylän Postimestari -nimiseen, omalle tontille rakentuvaan taloon tulee 47 asuntoa.

Osoitteeseen Vehkakuja 16 nousevan kahdeksankerroksisen talon pohjaratkaisut ovat kompakteja yksiöitä, kaksioita ja kolmioita, joiden koot vaihtelevat 39 ja 66,5 neliön välillä. Suurin osa kodeista on kulmahuoneistoja, joista aukeaa näkymiä moneen suuntaan. Ennakkomarkkinointi on käynnissä, ja talo valmistuu arviolta syksyllä 2014.

”Skanskalla on tällä hetkellä rakenteilla Savelassa myös As. Oy Jyväskylän Postiwankkuri, jossa on vielä jonkin verran vapaita koteja tarjolla, sekä Laajavuorentie 8, joka toteutetaan TA-Asumisoikeus Oy:lle. Postiwankkurin uudet kodit valmistuvat tammikuussa 2014 ja Laajavuorentie 8 helmikuun lopussa 2014”, kertoo asuntomyyjä Tuija Lundberg.

Skanska on ollut alusta lähtien rakentamassa 2,5 kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta sijaitsevaa Savelan asuinaluetta: alueen toteuttaminen aloitettiin vuonna 2010, ja alueelle muodostuu kaiken kaikkiaan kymmenen asuintalon kokonaisuus arviolta vuoteen 2016 mennessä. Kortteli koostuu nelikerroksisista lamellitaloista sekä 8-kerroksisista pistetaloista, joihin tulee kaikkiaan noin 350 asuntoa. Postimestarin jälkeen alueelle on tulossa vielä kolme taloa.

”Savelassa on onnistunut kokonaisuus vapaarahoitteista asuntotuotantoa ja asumisoikeusasuntoja. Alueen palvelut ovat toimivat, ja alueen lähellä sijaitsee paljon suuria työpaikkoja, kuten keskussairaala, ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto”, sanoo Skanska Talonrakennuksen aluejohtaja Jorma Mustakangas. ”Lisäksi alueella on hyvät ulkoilumaastot, ja vieressä on monipuolisia urheilupalveluja, kuten Kylpylähotelli Rantasipi Laajavuori ja Hipposhalli.”

 

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä maa- ja ympäristörakentaminen. Virossa Skanskan toimintaan sisältyvät rakentamispalvelut ja asuntoprojektikehitys. Skanskan Suomen ja Viron liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2012 oli noin 1 miljardi euroa ja henkilöstön määrä noin 2 460.

 

 

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä: Tuija Lundberg, Asuntomyyjä
Puhelin +358405205779
Ota yhteyttä: Liisa Salmela, Viestintäpäällikkö
Puhelin +358503743070
Jaa