c

Skanska toteuttaa Pohjois-Karjalan keskussairaalan laajennuksen Joensuussa

Lehdistötiedotteet 19.2.2014 13.00 CET

Skanska Talonrakennus Oy ja Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen Pohjois-Karjalan keskussairaalan laajennuksesta Joensuussa.

Skanskan urakka koskee laajennuksen toista vaihetta, joka sisältää tilat aikuispsykiatrian poliklinikalle, osastoille, yleissairaalapsykiatrialle ja tilat PET-TT kuvantamisyksikölle. Lisäksi laajennukseen tulee terapia- ja teknisiä tiloja sekä kanttiini. Laajennus L 2 käsittää viisikerroksisen laajennuksen piha-alueineen, kalusteineen ja varusteineen. Skanskan urakkaan kuuluvat rakennustekniset työt ja samalla pääurakoitsijan työt ja velvoitteet. Hankkeen laajuus on 11 955 bm².

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 24 miljoonaa euroa. Skanskan osuus urakasta on noin 14,4 miljoonaa euroa. Rakennustyöt alkavat välittömästi ja laajennus valmistuu kokonaisuudessaan toukokuussa 2016.

Skanska on toteuttanut alueelle jo aiemmin keskussairaalan laajennuksen J-vaiheen vuonna 2003 ja K-vaiheen vuonna 2008.

”Joensuun sairaalan laajennusurakka on Skanskalle merkittävä hanke ja tähän asti suurin hankkeemme Joensuussa. Rakentamisesta erityisen haastavan tekee se, että rakennamme toimivalla sairaala-alueella. Tämä edellyttää hyvää toiminnan suunnittelua yhteistyössä rakennuttajan ja muiden urakoitsijoiden kanssa”, sanoo yksikönjohtaja Rainer Karlstedt Skanskasta.

”Kun laajennus on kokonaisuudessaan valmis vuonna 2016, on meillä Joensuussa Suomen nykyaikaisin psykiatrian yksikkö, jossa kaikki toiminnot ovat samassa paikassa keskussairaalan yhteydessä. Uudet tilat on suunniteltu nykyajan tarpeisiin ja etusija on erityisesti akuuttihoidossa”, sanoo Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän tekninen johtaja Eino Piitulainen.

Skanska toteuttaa parhaillaan Kuopiossa Puijon sairaalan laajennusta, joka valmistuu helmikuussa 2015.

Lisätietoja:

Skanska Talonrakennus Oy, yksikönjohtaja Rainer Karlstedt,
puh. 040 528 4306, Contact

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä,
tekninen johtaja Eino Piitulainen, puh. 013 171 3810, Contact

Skanska Oy, tiedottaja Pauliina Munukka, puh. 040 680 4977,  Contact