c

Skanska rakentaa uusia asuntoja Rovaniemen Rantavitikalle

Lehdistötiedotteet 20.3.2013 8.22 CET

Skanska aloittaa uuden asuinkerrostalon rakentamisen Heinämiehentielle Rantavitikan kaupunginosaan. Nelikerroksiseen As. Oy Rovaniemen Suviheinään tulee 41 asuntoa yksiöistä kolmioihin, kooltaan 25–60,5 neliötä.

As. Oy Rovaniemen Suviheinän rakentaminen Rantavitikan kaupunginosassa alkaa huhti-toukokuussa 2013.

 ”Uusille moderneille asunnoille keskustan tuntumassa näyttää olevan jatkuvasti kysyntää. Suviheinän asunnoista on suurin osa jo myyty, vapaana on enää kahdeksan asuntoa. Aloitamme rakentamisen huhti-toukokuussa, ja asunnot valmistuvat kesällä 2014”, kertoo tulosyksikön johtaja Vesa Mattanen Skanskasta.

 ”Skanskalla on parhaillaan rakenteilla myös keväällä valmistuva As. Oy Rovaniemen Kotipalkinen Kolmannessa kaupunginosassa sekä kesällä 2013 valmistuva As. Oy Rovaniemen Päävartio keskustassa. Muutama asunto on vielä jäljellä kummassakin”, kertoo Mattanen.

 Kesällä 2012 valmistui 47 asunnon As. Oy Rovaniemen Ahkioharju Ahkiomaalle. Skanska rakentaa myös loma-asuntoja. Viime joulukuussa valmistui Kelotähti I Saariselälle.

Lisätietoja:

Skanska Talonrakennus Oy, tulosyksikön johtaja Vesa Mattanen,
puh. 0400 295 601, Contact

Skanska Oy, tiedottaja Heli Niemi, puh. 040 500 1246, Contact

Jaa