c

Jyväskylän Kankaan ensimmäinen taideteos on valmis

Lehdistötiedotteet 1.12.2016 16.30 CET

Jyväskylän Kankaan ensimmäinen valmis taideteos, Anna Ruthin Raina-kerrostalon porraskäytävään toteuttama kahdeksankerroksinen digiprint-teos, paljastetaan yleisölle torstaina 1.12.2016.

Havainnekuvassa As. Oy Jyväskylän Rainasta näkyy myös Anna Ruthin taideteos.

Julkistamistilaisuudessa taideteoksen valaisee Jyväskylän Parkour Akatemian ja Sirkuskoulun tilausteos, ennennäkemätön ilma-akrobatianumero, jonka valosuunnittelusta vastaa Jyväskylän kaupunginteatterin valosuunnittelija Tuukka Toijanniemi. Julkistamistilaisuus on kaikille avoin ja ilmainen. Työmaaportit avataan yleisölle Rusokinkadulla kello 17.30, ja ilma-akrobatiateokset nähdään kello 18 ja 19.

As. Oy Jyväskylän Raina on kehittyvän Kankaan alueen ensimmäinen asuntokohde, jonka rakennustyöt alkoivat joulukuussa 2015. Raina sijaitsee Kankaan Piippurannan alueella Tourujoen, vanhan punatiilisen piipun ja keskusaukion läheisyydessä ja sinne valmistuu 46 uutta kotia tammikuussa 2017.

”Taiteilija Anna Ruthin teos luo rakennukseen vahvan oman ilmeen, ja Rainasta tulee yksi paikallisen maiseman kulmakivistä. Taiteen linkittäminen suunnitteluun ja rakentamisvaiheeseen on ollut mielenkiintoista ja avartavaa. Annan Ruthin teoksen kautta talolla on oma yksilöllinen tarinansa”, sanoo Kankaan alueen hankekehityspäällikkö Noora Sokero Skanskasta.

”Yhteisöllisyys ja vuorovaikutus ovat keskeisiä teemoja Kankaan suunnittelussa. Tämä näkyy myös Anna Ruthin taideteoksen nimeämisessä. Nimi ideoitiin kesäkuussa järjestetyissä ainutkertaisissa taiteiden välisissä työpajoissa, joihin Anna Ruth ja jyväskyläläinen runoilija Olli-Pekka Tennilä kutsuivat kaupunkilaisia. Teos sai nimekseen Symbioosi, virranvarsi. Nimi paljastetaan julkistamistilaisuudessa”, kertoo läänintaiteilija ja Kankaan taideasiantuntija Kirsi Pitkänen.

”Perinteisten taidehankintojen lisäksi tilapäinen sekä esittävä taide kuten teatteri, sirkus, musiikki ja tapahtumat ylipäänsä, ovat tärkeä osa Kankaan kulttuurikokonaisuutta. Yhteiset hankkeet ja laaja-alainen yhteistyö käytännön tasolla ovat niitä keinoja, joilla Kankaasta tulee viihtyisä ja omaleimainen kaupunginosa ja Jyväskylän uusi ylpeydenaihe”, sanoo Jyväskylän kaupungin hankejohtaja Anne Sandelin.

Taide ja kulttuuri monissa eri muodoissa ovat tärkeitä elementtejä Kankaan uuden identiteetin rakentumisessa. Kankaalla on käytössä prosenttikulttuurimalli, joka tarkoittaa sitä, että noin yksi prosentti Kankaan alueen tontinmyyntituloista sekä erityyppisen rakentamisen kustannuksista ohjataan Kankaan kulttuurin edistämiseen.

Jyväskylän keskustan koillispuolella sijaitseva Kangas on Jyväskylän merkittävin aluekehityshanke, jossa kunnianhimoinen suunnittelu, älykäs kaupunkirakenne ja uusin yhdyskuntatekniikka luovat ainutlaatuista ja laadukasta ympäristöä. Tulevaisuudessa Kangas on 2 100 työpaikan ja 5 000 asukkaan koti.

Lisätietoja:

Skanska Talonrakennus Oy, hankekehityspäällikkö Noora Sokero, puh. 0400 976 904, noora.sokero[at]skanska.fi

Skanska Oy, markkinointi- ja viestintäjohtaja Cristina Rinnetie-Uski, puh. 040 5019816, cristina.rinnetie-uski[at]skanska.fi

Kankaan Palvelu Oy, kulttuurituottaja Vilja Ruokolainen, p. 050 311 8564, vilja.ruokolainen[at]jkl.fi

Läänintaiteilija, Kankaan taideasiantuntija Kirsi Pitkänen, puh. 050 374 7715, kirsi.pitkanen[at]taike.fi

Jyväskylän kaupunki, hankejohtaja Anne Sandelin, p. 014 266 5051, anne.sandelin[at]jkl.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2015 oli noin 821 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 095.