c

Inhimillistä johtamista ja toimivia työmaita

Harri Vesanto aloitti Skanskalla kesätyönjohtajana, eteni työnjohtajaksi ja siitä nopeasti vastaavaksi mestariksi. 17 vuoden kokemus vastaavana mestarina on opettanut, että positiivinen ilmapiiri ja kannustaminen saavat ihmisistä parhaat puolet esiin. Siihen Skanskan arvomaailma on antanut hyvän pohjan.

Harri Vesannolla on pysynyt työkalut kädessä pienestä pitäen. ”Oli lähellä, etten päätynyt nuorena kokkikouluun. Totesin kuitenkin, että minun juttuni ei ole olla neljän seinän sisällä. Onneksi päädyin rakennusalalle; työnkuva on monipuolinen, ja vastaavana mestarina saan olla tekemisissä ihmisten kanssa ja pitää huolen siitä, että työt edistyvät.”

Harri on tunnettu turvallisista ja ympäristötehokkaista työmaistaan. Viimeisen 10 vuoden aikana Harrin työmailla ei ole käynyt yhtäkään onnettomuutta eikä niiltä ole kertynyt sekajätettä. Töissä esihenkilö pyrkii itse näyttämään teoillaan esimerkkiä: noudattamaan annettuja määräyksiä, kuuntelemaan ja joustamaan.

”Ihmisten johtaminen on tässä työssä tärkeää. Työmaa pitää saada toimimaan ja tuottamaan. Se onnistuu vain, jos kohtelee kaikkia oikeudenmukaisesti – niin työntekijöitä, aliurakoitsijoita, tavarantoimittajia, asukkaita kuin yhteistyökumppaneita”, Harri sanoo.

30 vuotta rakennusalalla on edennyt opiskellen ja kovalla työnteolla: ensin kirvesmiehen hommista kesätyönjohtajaksi Skanskalle ja siitä vaativien työmaiden johtamiseen. ”Vaativampia tehtäviä on tarjottu, koska olen osoittanut ammattitaitoa ja ongelmanratkaisua käytännössä. Omat esihenkilöt ovat huomanneet hyvin tehdyn työn ja luottaneet”, Harri pohtii.

”On hyvä tunne auttaa muita onnistumaan”

Vastaavan mestarin työnkuva on monipuolinen. Ihmisten, kustannusten ja aikataulujen yhteensovittamisessa pitkäjänteisyys ja yhteistyökyky ovat valttia.

Kiitosta Harri on saanut erityisesti nuoremman työnjohdon kannustamisesta seuraaville työmaille vaativampiin hommiin. ”Delegoimisen taito on ollut pakko oppia. Iän myötä olen oppinut, että vastuun kantaminen vaihtelee ihmisestä toiseen. Täytyy olla tilannetajua ja kyky lukea ihmistä – mikä on sopiva vastuun määrä kunkin kantaa?”

”Pyrin tarjoamaan alaisilleni monipuolisia työtehtäviä, jotta kaikki tuntisivat oman työnsä motivoivaksi ja mieluisaksi. Esihenkilönä se vaatii minulta ylimääräistä suunnittelua ja edellyttää, että tunnen väkeni hyvin. Siihen laitan aikaa kuitenkin mielelläni. On hyvä tunne auttaa muita onnistumaan”, Harri toteaa.

Harrin luontainen rauhallisuus ja harjaantunut jämäkkyys ovat kantaneet pitkälle, niin työssä kuin sen ulkopuolella. Kotona perheen arki täyttyy nopeasti omista, puolison ja kolmen teini-ikäisen tytön harrastuksista. Mukavinta on, kun pääsee perheen kanssa mökille tai yksin metsätöihin. Siellä mieli lepää.

Päivitetty: 13.1.2022