c

Molemminpuoliselle luottamukselle on hyvä rakentaa

Andrei aloitti uransa Skanskassa nuorempana työnjohtajana. Alkuajat hän seurasi tiiviisti runkotehtävissä toimineen vanhemman mestarin töitä ja toivoi myös itse pääsevänsä joku päivä vetämään suuria projektikokonaisuuksia. Vuoden 2018 alussa tavoite toteutui, kun Andrei aloitti kahden vierekkäisen työmaan vastaavana mestarina.

”Minulle on aina tarjottu talon sisällä houkuttelevia etenemismahdollisuuksia. Toisaalta kukaan ei ole vaatinut myöskään liikoja, vaan ajatuksiani on kuunneltu ja koen tulleeni ymmärretyksi. Se on olennaista molemminpuolisen luottamuksen rakentamisessa”, sanoo vastaava mestari Andrei Rötsä.

”Olen aina halunnut tehdä vaihtelevaa ja monipuolista työtä, jossa pääsee työskentelemään tiiviisti ryhmässä ja jossa oman työnsä jäljet voi nähdä selkeästi. Kun työviikko on ohi, voi aina tyytyväisenä katsoa aikaansaamisiaan ennen kotiin lähtemistä”, Andrei Rötsä kertoo.

Vastaavan mestarin työssä onnistumiseen vaaditaan vankan kokemuspohjan lisäksi selkeää vastuualueiden jakoa. Andrei vastaa osaltaan kohteiden valmistumisesta turvallisesti ja sovitussa aikataulussa. Kokonaisuudessa erityisesti työmaainsinöörin rooli vastaavan mestarin rinnalla on oleellisen tärkeä. ”Kun ympärillä on hyvä porukka aina työnjohtajasta alamieheen saakka, homma toimii. Työmaalla arvostan jokaisen työpanosta.”

Työkavereilta Andrei on saanut kiitosta tarkkuudestaan ja rauhallisesta otteestaan. ”Vastaavana mestarina minulla on vielä pitkä matka edessä, mutta jokainen askel, päivä ja työmaa opettavat lisää.”

Lisäpuhtia kouluttautumisesta, kansainvälisyydestä ja kulttuurista

Muutama vuosi sitten Andrei suoritti töiden ohella Skanskan tarjoaman rakentamisen erikoisammattitutkinnon. Rutistukseen meni vuosi. ”Koulutus antoi ammatillisesti paljon ja oli Skanskalta reilu kädenojennus. Olen kokenut urani aikana Skanskan osalta paljon luottamusta, ja siksi halusin suorittaa myös tutkinnon kunnialla läpi.”

Andrein äidinkieli on venäjä, ja kielitaitoaan hän on päässyt hyödyntämään muun muassa vetämällä venäjänkielisiä turvakorttikoulutuksia. Myös kouluttajan taitojen kehittäminen on tehnyt hyvää omalle ammattitaidolle.

”Minulle on tärkeää, että voin itse kehittyä työssäni ja toisaalta, että voin jakaa osaamistani ja tietotaitoani eteenpäin myös muille skanskalaisille”, Andrei pohtii. ”Pidän siitä, että Skanska huolehtii omistaan. Kilpailu alalla on kovaa, ja siinä pelissä myös aineettomat edut kuten luottamus, välittäminen ja reilu ilmapiiri painavat vaakakupissa melkoisesti.”

Tulevaisuudessa kansainvälisyys ja monipuoliset projektit kiinnostavat. Vierailut muiden maiden työmailla ovat olleet erityisen mielenkiintoisia – paljon voidaan oppia, kun erilaiset taustat, kulttuurit ja koulutukset kohtaavat.

Työmaan ulkopuolella Andrei purkaa stressiä voimanostolla ja painilla. Fyysisen rasituksen vastapainoksi haetaan kulttuurikokemuksia kotikaupungista Pietarista tai Moskovan Bolshoi-teatterista, tai suunnataan avopuolison kanssa matkoille muihin kulttuurikaupunkeihin.

”Minulla on kaksi tavoitetta: nostaa 200 kiloa penkistä, ja kohottaa suomen kielen taitoni niin korkealle, että voin kirjoittaa suomeksi runoja. Venäjäksi se jo onnistuu.”

Päivitetty: 12.7.2018