Miksi Skanska Oppiva?
Skanska Oppiva on korkeakouluopiskelijoille suunnattu kolmivuotinen harjoitteluohjelma, joka on suunniteltu käytäväksi opintojen ohessa. Harjoitteluohjelmassa pääset kehittämään osaamistasi ja selvittämään kiinnostuksen kohteitasi oman alasi töissä yhteensä kolmena kesänä. Kesäharjoittelujen lisäksi ohjelmaan kuuluvat myös kehitystehtävät sekä keväisin ja syksyisin järjestettävät valmennuspäivät, joiden aikana opit työelämätaitoja, muodostat kattavan kokonaiskuvan rakennusalan mahdollisuuksista ja tutustut muihin oppiviin ympäri Suomen. Tavoitteena on, että urapolkusi jatkuisi Skanskassa myös harjoitteluohjelman jälkeen.
Mitä pääset tekemään?
Väylä- ja infrarakentamisen laskennan oppivana pääset kartuttamaan kokemusta tarjouslaskennasta sekä mahdollisesti toimimaan käynnissä olevien hankkeiden apuna tietomallien käytössä. Rakennamme esimerkiksi alueita yhdistäviä teitä ja siltoja.
Laskennan tehtävissä perehdyt kohteen laskenta-asiakirjoihin, omaksut ja opettelet tunnistamaan laskettavan kohteen keskeiset asiat, erityisvaatimukset sekä riskit. Työhön kuuluu määrälaskentaa rakennussuunnitelmista ja erityisesti tietomalleista, alihankintojen ennakkotarjouspyyntöjen laadintaa, sekä määräluettelon hinnoittelua litterakohtaisesti. Tutustut määräluetteloihin, kustannusarvioihin, laskentamuistioihin ja riskianalyyseihin tuotannon tarpeisiin ja urakkatarjousten laadintaa varten. Perehdyt suunnittelun ohjaukseen taloudellisen, ekologisen ja viihtyisän elinympäristön luomiseksi.
Pääset myös osaksi reilua, innostavaa ja hyväksyvää työyhteisöä, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä. Opimme jatkuvasti toisiltamme ja toimimme tehokkaasti tiimeinä. Välitämme ihmisistä ja ympäristöstä ja olemme parempia yhdessä.
Mitä toivomme sinulta?
Toivomme sinulta tietomalliohjelmistojen (vähintään 3D-Win ja Autocad) perustaitoja, mutta aikaisempi alan kokemus ei ole kuitenkaan välttämättömyys. Tärkeintä on reipas asenne, aloitteellisuus ja motivaatio oppimiseen sekä se, että koet toimintamme perustana toimivan arvopohjamme omaksesi.
Lue lisää Skanska Oppiva -harjoitteluohjelmasta osoitteessa www.skanska.fi/oppiva ja hae mukaan täyttämällä hakemus 15.1.2023 mennessä. Käymme hakemuksia läpi, pyydämme vastaamaan videokysymyksiin ja kutsumme ensimmäisiä hakijoita haastatteluun jo hakuaikana, joten muista hakea ajoissa! Mikäli sinulla herää yleisiä kysymyksiä ohjelmaan liittyen, voit tutustua usein kysyttyihin kysymyksiin Skanska Oppivasta täällä. Mikäli et löydä kysymykseesi vastausta usein kysytyistä kysymyksistä, yleisissä ohjelmaan liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä HR-asiantuntija Jenni Karjalaiseen (p. 050 5928 443, ). Tavoitat Jennin haun aikana torstaisin klo 13–14 (pois lukien 29.12.).
Lisätietoa infran laskennan harjoittelijan tehtävistä voit kysyä tietomalliasiantuntija Heikki Lehikoiselta (p. 050 437 0648, ).