c

Skanska ja Suomen Hypoteekkiyhdistys tuovat markkinoille uuden tavan vaihtaa vanha asunto uuteen

Lehdistötiedotteet 12.1.2009 10.00 CET

Kodinvaihtoturva on Skanskan ja Suomen Hypoteekkiyhdistyksen (Hypo) kehittämä paketti kodinvaihtajalle. Kodinvaihtoturvassa asiakas myy vanhan asunto-osakkeensa Hypolle ja asuu siinä vuokralla kunnes muuttaa Skanskalta ostamaansa uuteen asuntoon.

"Asiakkaalle tämä merkitsee sitä, että vanha asunto on jo myyty uutta ostaessa ja että uuden asunnon valmistumista voi rauhassa odottaa vanhassa kodissa ilman ylimääräisiä välimuuttoja", kertoo Hypon toimitusjohtaja Matti Inha.

Hypo maksaa vanhasta asunnosta kaupantekoajankohdan käyvän hinnan, joka perustuu ulkopuolisen kiinteistönvälitysliikkeen arvioon. Asiakas maksaa kaupasta 1% järjestelypalkkion. Vanhan asuntonsa kauppahinnan asiakas saa Hypolta siinä vaiheessa, kun uusi asunto valmistuu. Silloin asiakas maksaa myös Skanskalle loppuosan uuden asunnon kauppahinnasta. Alkuosan hän on maksanut jo kauppaa tehdessään, mikä on nykyisen vallitsevan käytännön mukaista.

Asukkaalle vanhassa asunnossa asuminen ennen muuttoa on edullista, koska Hypo perii markkinahintaa alhaisempaa vuokraa tältä ajalta. Vuokra koostuu yhtiövastikkeesta, muista asumiskuluista ja viidestä eurosta neliömetriä kohden.

Jos uuden asunnon rakennusaikana asuntojen hinnat laskevat tai nousevat, tämä ei vaikuta asunnonvaihtajan tekemiin kauppoihin. Asiakas saa asunnostaan sovitun hinnan ja maksaa ostetusta asunnosta sovitun hinnan.

Perinteisessä asunnonvaihdossa on usein se ongelma, että asiakas haluaisi ostaa uuden asunnon, mutta ei uskalla tehdä sitä, ennen kuin vanha asunto on myyty. "Kodinvaihtoturva poistaa huolen vanhan asunnon myynnistä. Uuden asunnon voi hankkia jo heti uudiskohteen myynnin alkuvaiheessa, jolloin ostetaan kaikkein halutuimmat asunnot ja jolloin sisustusmateriaaleihin ja kiintokalusteisiin on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa", kertoo toimitusjohtaja Markus Heino Skanska Kodeista.

Aluksi asunnonvaihtopaketti on tarjolla Skanskan valikoiduissa asuntokohteissa pääkaupunkiseudulla, jos asiakkaan vanha asunto on Hypolle soveltuva asunto-osake. On kuitenkin mahdollista, että konseptia laajennetaan muuallekin. Kodinvaihtoturva on käytössä tällä hetkellä seuraavissa kohteissa: As. Oy Helsingin Romeo Lauttasaaressa, As Oy Helsingin Koulutanhua Laajasalossa ja As. Oy Espoon Leppävaaran tornissa.

Skanska Kodit Oy on osa Skanskan pohjoismaista asuntoprojektikehitysyksikköä. Liiketoimintayksikköön kuuluvat yhtiöt Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Yhtiöt kehittävät, suunnittelevat ja rakennuttavat asunto- ja aluerakennushankkeita, ja tarjonta kattaa sekä kerrostalot, rivitalot että pientalot.

Suomen Hypoteekkiyhdistys on itsenäinen asuntorahoitukseen erikoistunut luottolaitos. Hypo on Suomen vanhin yksityinen luottolaitos, jolla on ikää 149 vuotta. Hypon toiminta on finanssiryhmistä riippumatonta eikä se jaa voittoa ulkopuolelle, joten se pystyy pitämään lainaehdot kohtuullisina.

Lisätietoja:

Skanska Kodit Oy, myyntijohtaja Markku Koivu, Contact, puh. 020 719 2216

Suomen Hypoteekkiyhdistys, toimitusjohtaja Matti Inha, Contact, puh. 0500 500 013

Suomen Hypoteekkiyhdistys, pankinjohtaja Jouni Lehtinen, Contact, puh. (09) 2283 6223

www.skanska.fi

www.hypo.fi

Jaa