c

K-citymarket mukaan Skanskan NovaPark-hankkeeseen Lapualla

Lehdistötiedotteet 18.6.2010 0.00 CET

Ruokakesko Oy on sijoittumassa Skanskan kauppakeskushankkeeseen, NovaParkiin Lapualle. K-citymarketin avaustavoite määräytyy kauppakeskuskokonaisuuden etenemisen mukaan.

”Lapua on kasvava ja vetovoimainen kaupunki ja Kesko haluaakin olla mukana kehittämässä alueen palveluita yhdessä Skanska Talonrakennus Oy:n ja Lapuan kaupungin kanssa. Suunnittelemme vuokraavamme noin 6 000 neliön tilat kauppakeskuksesta hypermarketillemme. Arvioimme investointimme suuruudeksi vuokravaikutuksineen noin 14 miljoonaa euroa kauppakeskuksen toteutuessa”, toteaa Keskon Pohjanmaan aluejohtaja Heikki Tynjälä. NovaPark-kauppakeskuksesta suunnitellaan monipuolinen ja vetovoimainen laajaa aluetta palveleva viihtyisä, uuden ajan palvelukeskittymä. Suunnitelmassa on varattu tiloja vaatetusliikkeille, muodille, urheilulle ja muille erikoiskaupoille ja palveluille.

”NovaParkin sijainti on erinomainen Lapuan keskustan tuntumassa ja hyvien liikenneyhteyksien varrella. Kauppakeskittymästä suunnitellaan helposti saavutettava ja ihmisen kokoinen, jossa on helppo ja tarvittaessa nopeakin asioida. Puolen tunnin matkan päässä alueesta asuu kaikkiaan noin 90 000 henkeä, ja koko aluetta onkin jatkossa mahdollista kehittää huomattavasti. Alueen voimassa olevan kaavan mukaan NovaParkiin voidaan sijoittaa kaikkiaan 60 000 kerrosneliömetriä kaupan tilaa. Tavoitteena on aloittaa rakentaminen syksyllä 2010”, kertoo tulosyksikön johtaja Raimo Virtanen Skanskasta. ”Tehdyissä selvityksissä NovaParkin on todettu vähentävän pitkän matkan liikenteen määrää ja siten kasvihuonepäästöjä, koska NovaPark tuo monet kaupan palvelut lähemmäksi niitä tarvitsevia kuluttajia. Hanke on siis ympäristön kannalta hyvä ja kestävä ratkaisu. Samalla Lapuan alueelle saadaan runsaasti lisää palvelualan työpaikkoja, mikä monipuolistaa alueen työpaikkojen tarjontaa ja auttaa myös välillisesti alueen vahvaa teknologiateollisuutta tulevaisuuden kasvun rakentamisessa”, kertoo elinkeinotoimenjohtaja Jouko Vuolle Lapuan kaupungista.

Lisätietoja:

Raimo Virtanen, Skanska Talonrakennus, puh 020 719 5840, Contact Paavo Latva-Rasku, Lapuan kaupunki, puh 044 438 4000 Jouko Vuolle, Lapuan kaupunki, puh 044 438 4050 Heikki Tynjälä, Kesko Oyj, Pohjanmaa, puh. 050 503 0048

Jaa