c

Aurinkoenergialla ladataan sähköautoja Skanskan kerrostalossa Tukholmassa

Lehdistötiedotteet 26.5.2009 0.00 CET

Skanskan rakentamassa kerrostalossa Tukholman Kungsholmenilla testataan pian uudenlaista energiaratkaisua: Talon katolle sijoitettavat aurinkopaneelit tuottavat sähköä, jota käytetään muun muassa sähköautojen lataamiseen. Projekti on ensimmäinen laatuaan ja toteutetaan Skanskan ja energiayhtiö Fortumin yhteistyönä.

Kesäkuussa valmistuva Lindhagensterrassen-kadun varrella sijaitseva talo saa syksyllä katolleen sähköä tuottavat aurinkopaneelit. 35 neliömetrin kokoiset aurinkopaneelit tuottavat sähköä vuosittain noin 3 500 kilowattituntia.

Sähköä käytetään itse rakennuksessa esimerkiksi porrashuoneiden valaisemiseen, mutta myös talon asukkaiden yhteiskäyttöön tulevan sähköauton lataamiseen. Sähköautojen yleistymiseen tulevaisuudessa varaudutaan asentamalla kymmenkunta latauspistettä autoja varten parkkihalliin ja talon ulkopuolelle. Talon sisäänkäynnin yhteyteen asennetaan näyttö, josta asukkaat voivat tarkistaa, paljonko sähköä aurinkopaneelit kulloinkin tuottavat. Näytöltä he myös näkevät, kuinka kauan sähköauto on ollut latautumassa.

Kokeilu kestää kahden vuoden ajan. Yhteiskäyttöisen auton, aurinkopaneelit ja latauspisteet kustantavat pilottihankkeessa Skanska ja Fortum, ja järjestelmän arvioidaan olevan valmis ja asukkaiden käytössä lokakuussa 2009.

Talon ympäristövaikutukset ovat pienemmät kuin normaalin vastaavan kerrostalon, sillä osa sen tarvitsemasta sähköstä tuotetaan uusiutuvan aurinkoenergian avulla. Näin se tarvitsee vähemmän uusiutumattomista energianlähteistä tuotettua sähköä ja siten osaltaan auttaa torjumaan ilmastonmuutosta.

Sähköautot luonnollisesti lisäävät rakennusten kokonaisenergiankulutusta, mutta niillä on kuitenkin ilmastonmuutosta hillitsevä vaikutus: sähköautojen käyttö vähentää hiilidioksidipäästöjä tuottavaa polttoaineen kulutusta, ja niitä varten tarvittava sähkö voidaan tuottaa uusiutuvan energian avulla.

Fortumin ja Skanskan pilottiprojekti osoittaa, kuinka hajautettu sähköntuotanto, sähköautot ja latauspisteet voidaan yhdistää asuinrakennuksiin. Tällaiset ratkaisut auttavat osaltaan luomaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisia kaupunkeja. Tulevaisuudessa yhä useammat kotitaloudet eivät pelkästään kuluta energiaa, vaan myös tuottavat sitä omaan käyttöönsä ja pystyvät syöttämään mahdollisen ylijäämäsähkön kiinteään sähköverkkoon.

Pilottiprojekti on osa Skanskan ja Fortumin laajempaa yhteistyötä. Niiden Sustainable Urban Living -yhteisprojektissa pyritään luomaan kaupunkiasumisen konsepti, jossa talojen nettoenergiankulutus on hyvin vähäistä tai jossa siinä päästään jopa nollaan. Jälkimmäisessä tapauksessa talot tuottaisivat yhtä paljon energiaa kuin kuluttavat.

”Selvitämme parhaillamme, millä edellytyksillä on mahdollista luoda tästä laajemmin sovellettavissa oleva asumisen konsepti. Etsimme sopivaa sijaintia ja toteutusvaihtoehtoja vastaavalle pilotille Suomessa. Samalla seuraamme tarkasti Tukholman pilottia ja kokemuksia, joita siitä saadaan”, kertoo Skanska Kotien toimitusjohtaja Markus Heino. ”Skanska haluaa olla maailman johtava ympäristötehokas rakennus- ja projektikehitysyritys, ja tämä on yksi monista asioista, joita teemme päästäksemme tavoitteeseemme: etsimme tapoja tuottaa asiakkaillemme energiatehokkaita koteja.”

”Tämän yhteistyön avulla voimme osoittaa, että tulevaisuudessa uusiutuva energiantuotanto, sähköautot ja latauspisteet ovat luonnollinen osa asuinympäristöämme. Hajautettu sähköntuotanto ja uusi tekniikka avaavat uusia mahdollisuuksia meille ja asiakkaillemme”, sanoo kehityspäällikkö Marie Fossum Fortumista.

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä maa- ja ympäristörakentaminen. Virossa Skanskan toimintaan sisältyvät rakentamispalvelut ja asuntoprojektikehitys. Skanskan Suomen ja Viron liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2008 oli yli 1 miljardi euroa ja henkilöstön määrä noin 2 900.

Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Skanskan palveluksessa on noin 58 000 henkilöä valituilla kotimarkkina-alueilla Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Latinalaisessa Amerikassa. Skanska-konsernin emoyhtiö on listattu Tukholman pörssiin, ja sen liikevaihto vuonna 2008 oli lähes 15 miljardia euroa.

Lisätietoja:

Skanska Kodit Oy, toimitusjohtaja Markus Heino, Contact, puh. 020 719 2282

Skanska Oy, projektipäällikkö Roy Antink, Contact, puh. 020 719 2523

Skanska Oy, tiedottaja Liisa Salmela, Contact, puh. 020 719 2201

Fortum Distribution Ab, Head of Business Development Marie Fossum, Contact, puh. +46 702 160 677

Fortum Oyj, ulkoisen viestinnän päällikkö Pauliina Vuosio, Contact, puh. 050 435 2383

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä: Liisa Salmela, Viestintäpäällikkö
Jaa